Sävelluokkahierarkia

Sävelluokkahierarkialla (myös tonaalinen hierarkia, engl. tonal hierarchy) tarkoitetaan länsimaisessa musiikissa asteikon tehojen merkittävyysjärjestystä toisiinsa nähden. Eri sointutehoilla on hierarkkisesti eri tehtävä musiikillisessa teoksessa. Tässä hierarkiassa merkittävin teho on toonika, joka samalla on myös asteikon stabiilein teho. Toonikan jälkeen hierarkiassa merkittävimmäksi nousevat kolmisoinnut muut sävelet (mediantti ja dominantti). Myös subdominanttitehoiset (etenkin IV aste) soinnut ovat hierarkiassa merkittäviä. . Ihmismielellä on taipumus järjestää asioita ja jäsentää ne vielä keskenään paremmuusjärjestykseen. Tämä hierarkia on muokkautunut eri aikakausien tyylikonventioiden ja estetiikan mukana sellaiseksi, kuin sen havaitsemme, eikä ole kulttuurisesti yksiselitteinen. Länsimaisessa musiikissa havaitaan tonaalinen keskus (toonika), jota pyritään ilmaisemaan usein sekä rytmisesti että melodisesti, etenkin sävellyksen alussa ja lopussa..

Sävelluokka

Kuulohavainnon perusteella samaksi sävelkorkeudeksi havaituilla äänillä on yhteinen ”sävelyys”. Yhteistä ”sävelyyttä” kuvaa termi sävelluokka. Samaan sävelluokkaan luetaan siis enharmoniset sävelet kuten cis ja des sekä oktaavikerrannaiset c¹, c² jne. Sävelluokkia havainnollistamaan on kehitetty sävelluokkaympyrä tai sävelspiraali. Sävel­luokka­ympyrä kuvaa tasa­vireistä 12-säveljärjestelmää ja käsittää kromaattisen asteikon kaksi­toista säveltä, joiden suhteita toisiinsa se kuvaa. Siinä enharmoniset sävelet samastetaan keskenään, kun taas sävelspiraalissa ne katsotaan eri säveliksi.

Ihmiskorva on herkistynyt kuulemaan sävelkorkeuksia, joiden perustaajuudet ovat suhteessa 2/1, sillä luonnonsävelissä on runsaasti näitä 2/1 ylä-ääneksiä. Onkin esitetty, että korvan herkistyminen oktaavi-intervallille johtuu ylä-ääneksien tietyistä suhteista. Kaikissa kulttuureissa esiintyy oktaavi-intervallin kuulemista samaksi säveleksi, vaikka välissä havaittu sävelaines vaihteleekin. Länsimaisessa musiikissa oktaavi jaetaan 12 kromaattiseen sävelluokkaan.

Kuva 1.1 Sävelluokkaympyrä

Carol Krumhansl ja probe tone -menetelmä

Sävelluokkahierarkian yksi keskeisimpiä tutkijoita on professori Carol Krumhansl. Hänen laajat tutkimuksensa on julkaistu teoksessa Cognitive Foundations on Musical Pitch.. Krumhanslin kognitiivinen hierarkiateoria on syrjäyttänyt teoreettiselle pohjalle rakentuneet hierarkiakäsitykset ja on oleellinen osa nykyajan käsitystä musiikillisista hierarkioista.

Probe tone –menetelmällä (suom. koetinsävelmenetelmä) tarkoitetaan tapaa, jolla tehojen stabiliteettia tonaalisessa hierarkiassa pyritään tutkimaan. Testihenkilöille soitetaan useita kertoja tiettyä melodista tai harmonista näytettä. Tämän jälkeen heille soitetaan yhtä sointua tai säveltä, jonka sopivuutta kuultuun näytteeseen heidän tulee arvioida numeerisesti. Tulokset osoittavat, että kuultu hierarkia vastaa sävelten esiintymistiheyttä länsimaisessa tonaalisessa musiikissa, sekä kuvaavat parhaiten mielensisäisiä representaatioita tonaalisesta hierarkiasta. .. Länsimaisessa tonaalisessa musiikissa siis esiintyy tiheimmin toonika-tehoa, joka myös koetaan merkittävimmäksi tehoksi tonaalisessa hierarkiassa. Tutkimukset osoittavat, että hierarkkinen erottelu lisääntyy kymmeneen ikävuoteen asti, jolloin tonaalisen hierarkian käsitys on vahvistunut. Myös musiikkiharrastuksen on tutkittu lisäävän tonaalisen hierarkian erittelykykyä.

Katso myös

• Dominantti
• Enharmoniset sävelet
• Harmonia
• Länsimainen musiikki
• Oktaaviala
• Subdominantti
• Sävel
• Tonaalisuus
• Toonika

Lähteet

• Krumhansl, Carol (1990). Cognitive Foundations of Musical Pitch. New York, Oxford: Oxford University Press.
• Kuusi, T. (2010). Musiikinteoreettisten ilmiöiden suhde havaintoon. Teoksessa Louhivuori, J. – Saarikallio, S. (toim.). Musiikkipsykologia. Jyväskylä: WS Bookwell Oy, 83-93.
• Huovinen, E. (2010). Tonaliteetti. Teoksessa Louhivuori. J. – Saarikallio, S. (toim.). Musiikkipsykologia. Jyväskylä: WS Bookwell Oy, 101-121.
• Ahonen, K. (2001). Tonaaliset odotukset musiikin oppimisessa. [WWW-dokumentti]. Joensuun yliopisto. Saatavissa: http://sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/kipinat/KariA.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
• Paananen, P. (2010) Säveltason kehittyminen kouluiässä.Teoksessa Louhivuori. J. – Saarikallio, S. (toim.). Musiikkipsykologia. Jyväskylä: WS Bookwell Oy, 198-202.
• Paananen, P. (2003). Monta polkua musiikkiin. Tonaalisen musiikin perusrakenteiden perusrakenteiden kehittyminen musiikin tuottamis- ja improvisaatiotehtävissä ikävuosina 6-11. Väitöskirja. University of Jyväskylä: University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Humanities, 10.