Sylwester Bednarek

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Sylwester Bednarek vuonna 2016
Sylwester Bednarek vuonna 2016
Maa: Puolan lippu Puola
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Berliini 2009 korkeushyppy
Sisäratojen EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Belgrad 2017 korkeushyppy

Sylwester Bednarek (s. 28. huhtikuuta 1989) on puolalainen korkeushyppääjä.[1]

Bednarek on syntynyt Głownon kaupungissa. Hänen uransa suurin saavutus on yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailujen pronssimitali vuonna 2009 edelleen voimassa olevalla ulkorataennätyksellään 232, jolla hän paransi neljä senttiä omaa ennätystään. Mitalin hän jakoi saksalaisen Raul Spankin kanssa.[2] Bednarek oli neljäs alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2005 Marokon Marrakechissa sekä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa 2006 Kiinan Pekingissä. Kuudes hän oli vuonna 2007 alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa ja voitti hopeaa vuonna 2008 alle 20-vuotiaiden MM-kisoista Puolassa.[1] Vuonna 2009 hän voitti alle 23-vuotiaiden Euroopan-mestaruuden.[3] Vuoden 2009 sisäratojen EM-kilpailuissa hän ei päässyt finaaliin.[1] Barcelonan EM-kilpailuissa 2010 hän sijoittui kymmenenneksi[4].[5]

Bednarek karsiutui loppukilpailusta 2015 Prahan EM-hallikilpailuissa ja Pekingin MM-kilpailuissa sekä 2016 Amsterdamin EM-kilpailuissa ja Rio de Janeiron olympialaisissa. Hän voitti sisäratojen Euroopan-mestaruuden Belgradissa 2017 tuloksella 232. Hän karsiutui loppukilpailusta Lontoon MM-kilpailuissa 2017. Birminghamin MM-hallikilpailuissa 2018 hän oli viides, saman vuoden Berliinin EM-kilpailuissa seitsemäs ja Glasgow'n EM-hallikilpailuissa 2019 kuudes.[5]

Bednarekin halliennätys on 233, jonka hän hyppäsi vuoden 2017 helmikuussa Banská Bystricassa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Sylwester Bednarek IAAF:n tietokannassa (englanniksi)
  2. Ikuinen kakkonen vei korkeuskultaa mtv3.fi. 21.8.2009. MTV3 Oy. Viitattu 21.8.2009.
  3. High Jump Men sportresult.com. European Athletics. Viitattu 4.12.2009. (englanniksi)
  4. High Jump Men Final European Athletics. 29.7.2010. Viitattu 30.7.2010. (englanniksi)
  5. a b Sylwester Bednarek POL tilastopaja.net. Viitattu 14.4.2018.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.