Sylvi Kunnas
Sylvi Alice Kunnas-Vehmas (o.s. Karlsson, 3. tammikuuta 1903 Turku – 26. lokakuuta 1971 Helsinki) oli suomalainen kuvittaja ja taidemaalari.
Kunnas syntyi Turussa ja opiskeli Turun piirustuskoulussa, jossa vallitsi modernismille suopea henki. Toisaalta vasta itsenäistyneen Suomen ilmapiirissä naisen ei ollut helppoa toimia taiteilijana [1], ja Sylvi Kunnaskin siirtyi opiskelemaan Helsinkiin Taideteollisuuden keskuskoulun opettajalinjalle. Hänen ei kuitenkaan tiedetä koskaan suunnitelleen opettajaksi ryhtymistä, vaan hän jatkoi edelleen omaa taiteellista työtään. Pääkaupungissa Kunnas etsiytyi Helsingin modernistisiin piireihin ja liittyi tulenkantajien kirjallis-taiteelliseen toveriryhmään. Hänestä tulikin Tulenkantajien piirin keskeinen kuvataiteilija.[2]
Sylvi Kunnas avioitui taidemaalari Wäinö Kunnaksen (1896–1929), kanssa 1924 ja perheeseen syntyi kaksi tytärtä. Perhevelvollisuudet katkaisivat Sylvi Kunnaksen opinnot, mutta hän toimi edelleen aktiivisesti taiteilijapiireissä ja jatkoi luovaa työtään ahkerana kuvittajana. Kunnas kuvitti albumeja, lehtiä ja kirjoja. 1920-luvulla ilmestyneen Tulenkantajat-lehden kuvituksista suurin osa oli Sylvi Kunnaksen käsialaa. Hänen päätyönsä kuvittajana on Mika Waltarin ja Olavi Laurin (oik. Olavi Paavolainen) runokokoelman Valtatiet (1928) kuvitus ja kansikuva. Kokoelma edustaa sekä runojensa että kuvituksen osalta urbaania futurismia ja koneromantiikkaa. Kansi on rohkean ekspressiivinen ja edustaa Suomessa harvinaista kansainvälistä Art Deco -tyyliä.
Wäinö Kunnaksen kuoltua Sylvi Kunnas avioitui taidekriitikko Einari J. Vehmaksen kanssa 1930, ja perheeseen syntyi vielä tytär. Vaikka perhevelvoitteet vaativat suuren osan ajasta, Kunnas toimi kuvittajana 1940-luvun lopulle saakka. Ulkomaisten esikuvien pohjalta hän kehitti tunnistettavan ja modernistisen tyylin, jonka tunnusmerkkejä olivat vapaamuotoinen kuva-ala, koristeellisuus ja varjostukseton, notkea tussiviiva. Hän erikoistui runouden kuvittamiseen ja teki kansikuvia muun muassa Elina Vaaran, Edith Södergranin ja tyttärensä Kirsi Kunnaksen runokokoelmiin.
Toisen maailmansodan jälkeen Kunnas siirtyi kuvittajasta taidemaalariksi. Hänen laajassa tuotannossaan on muotokuvia, kaupunki- ja luontokuvia sekä vaaramaisemia. Tulenkantajapiirissä muodostuneet ystävyyssuhteet säilyivät edelleen, merkittävimpinä Olavi Paavolainen, Helvi Hämäläinen ja runoilija ja kriitikko Lauri Viljanen.
Vehmaksen ja tulenkantajien näkemykset saattoivat vaikuttaa siihen, että Kunnas pysyttäytyi koko uransa ajan esittävässä maalaustaiteessa ja jäi pois ajan avantgardesta. Hänen maalaustuotantonsa on kuitenkin modernistista, taiteelliset ratkaisut ja taiteilijan kädenjälki ohittavat ulkoisen todellisuuden kuvaamisen. Sommittelussa näkyvät kubistiset vaikutteet, siveltimenkäyttö on usein ekspressiivistä, värit jopa fauvistisia. Kunnaksen tunnetuin maalaus on tulenkantajatoverin Elina Vaaran muotokuva vuodelta 1943. Sylvi Kunnaksen ensimmäinen yksityisnäyttely järjestettiin vasta sodan jälkeen, vuonna 1948.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kuvataiteilijamatrikkeli
- Riitta Konttinen: Täältä tullaan! - Naistaiteilijat modernin murroksessa. Helsinki: Siltala, 2017, s. 67-77.
- Jaana Neuvonen-Sipilä: Valtatieltä kotiin. Kuvataiteilija Sylvi Kunnas (pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto 2011)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Konttinen, Riitta: Naiset taiteen rajoilla: Naistaiteilijat Suomessa 1800-luvulla, s. 245. Helsinki: Tammi, 2010. ISBN 978-951-31-5365-86.
- ↑ Konttinen, Riitta: Täältä tullaan! - Naistaiteilijat modernin murroksessa, s. 67-77. Helsinki: Siltala, 2017. ISBN 978-952-234-388-8.