Sykloheksaani

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sykloheksaani
Cyclohexane-2D-skeletal.svg
Cyclohexane-chair-3D-balls.png
Tunnisteet
IUPAC-nimi Sykloheksaani
SMILES C1CCCCC1
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava C6H12
Moolimassa 84.16 g/mol
Ulkomuoto neste[1]
Tiheys 0.7739 (25 °C)[1] g/cm³
Sulamispiste 6.7 °C (279.85 K)[1]
Kiehumispiste 80.7 °C (353.85 K)[1]
Liukoisuus liukenematon veteen; liukenee etanoliin, dietyylieetteriin, asetoniin, bentseeniin ja ligroiiniin[1]

Sykloheksaani on kuuden hiiliatomin muodostama rengasrakenteinen sykloalkaani, josta käytetään myös nimiä heksahydrobentseeni ja heksametyleeni.

25°C ja/taiselvennä 1 atm oloissa sukloheksaanin taitekerroin on 1.4235, leimahduspiste -20°C, itsesyttymislämpötila 245°C ja liukoisuus veteen 0.058 g per kg H2O.[1]

Stereokemia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aksiaalisuus ja ekvatoriaalisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokaisesta tuolimuotoisen sykloheksaanin konformaation hiiliatomista lähtee kaksi sidosta vetyatomeihin. Nämä jaetaan aksiaalisiin (pystyakselin suuntaisiin) ja ekvatoriaalisiin (vaakatasoisiin) sidoksiin. Nimet pätevät myös muihin sykloheksaaniin liittyneihin atomeihin/atomiryhmiin eli substituentteihin.[2]

Tuoli- (vasen) ja venekonformaatio. Kohdassa a olevat vedyt tai muut substituentit ovat aksiaalisia. Kohdassa e ne ovat ekvatoriaalisia.

Rengaskäännös ja konformaatiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisin konformaatio sykloheksaanilla on tuoli. Se voi läpikäydä rengaskäännöksen, jossa sykloheksaanin aksiaaliset sidokset muuttuvat ekvatoriaalisiksi ja päinvastoin (kuva alla). Käännös on tasapainoreaktio, ja se esitetään kaksoisnuolin (⇌).[2]

Sykloheksaanin olennaisimmat konformaatiot ovat tuoli- (1), puolituoli- (2), kierrevene- (3) ja venekonformaatiot (4), koska ne ovat osa rengaskäännöstä. Punainen vety muuntuu ekvatoriaalisesta aksiaaliseksi; sinisellä vedyllä asia on päinvastoin. Pinkit ja oranssit nuolet osoittavat kohdat joista rungon hiilten voidaan ajatella työntyvän kunkin nuolen osoittaman suuntaan rengaskäännöksen edetessä vasemman yläkulman rakenteesta muiden muotojen (2, 3, 4) kautta lopulta vasemman alakulman rakenteeseen.[2]

Konformeerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kierreveneen eräs esitystapa.

Sykloheksaanin hiiliatomit ovat sp3 hybridisoituneet, joten ne pyrkivät tetraedrimäiseen muotoon. Tuolikonformaatiossa asia on näin, joten siinä ei ole rengasjännitystä. Siten se on vakain ja sykloheksaaniliuoksissa yleisin konformaatio. Rengaskäännökseen tarvittava energia on pieni, 43 kilojoulea per mooli (kJ/mol), joten sitä tapahtuu jatkuvasti ja nopeasti jo huoneenlämpötilassa.[2]

Sykloheksaanin konformaatioista vakaimmat ovat diastereomeereihin kuuluvia konformeerejä,[3] jotka ovat tuoli ja kierrevene (kuva alla).[2]

Tuoli- (A), kierrevene- (B), vene- (C), puolituolikonformaatiot (D), joiden väliset potentiaalienergiaerot ovat vasemmalla. Vaaleanpunainen käyrä osoittaa energiaerojen muutoksen rengaskäännöksen aikana, joka etenee vasemmalta oikealle.[2] A ja B ovat paikallisia energiaminimejä ja siten ne luokitellaan konformeereiksi.[3]

Veneellä ei ole kulmajännitystä, mutta sillä on steeristä ja torsionaalista jännitystä ja on siksi epävakaampi kuin tuoli.[4] Puolituolin kokonaisenergia suurin kaikista sykloheksaanin konformaatioista ja siksi se on vähiten suotuisa. Vääntynyt venekonformaatio on hieman venekonformaatiota vakaampi.[2]

Substituointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi- eli monosubstituenttisen sykloheksaanin substituentin eli siihen liittyneen atomin/atomiryhmän (jokin muu kuin vety) ollessa aksiaalisesti, hylkivät substituoidun sykloheksaanin aksiaaliset vetyatomit liittynyttä substituenttia – siksi monosubstitituoitu sykloheksaani on lähinnä konformaatiossa, jossa substituentti on ekvatoriaalisesti.[2]

Rengaskäännösilmiön painottuneisuus substituentin ekvatoriaaliseen muotoon riippuu erityisesti substituentin koosta, mutta myös muista ominaisuuksista. Metyylisykloheksaanissa energiaero aksiaalisen ja ekvatoriaalisen muodon välillä on 7.3 kJ/mol, ja aksiaalinen muoto on 19 kertaa yleisempi kuin ekvatoriaalinen. tert-Butyylisykloheksaanissa ero on jo yli 20 kJ/mol ja ekvatoriaalinen on yli 3000 kertaa yleisempi.[2] Alla on tert-butyylisykloheksaanin rakenne. Vedyt hiilissä 5 ja 3 hylkivät tert-butyyliryhmää (vihreä, ympyröity), ja tasapaino on voimakkaasti ekvatoriaalisen muodon suuntaan:

Tert-Butyl eq vs ax.png

Edeltävän kaltaisen ekvatoriaalisuotuisuuden vuoksi monosubstituenttisen tuolimuotoisen sykloheksaanin substituentti merkitään yleisesti ekvatoriaaliseksi ja jos substituentteja on monta, on vakain muoto se, jossa suurin substituentti on ekvatoriaalinen.[5]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sykloheksaania valmistetaan pääasiallisesti vedyttämällä bentseeniä. Tämä reaktio tapahtuu joko kaasu- tai nestefaasissa ja tyypillisiä katalyyttejä ovat nikkeli, platina ja palladium. Raaka-aineesta on poistettava hiilimonoksidi ja vetysulfidi, sillä nämä ovat katalyyttimyrkkyjä prosessissa.[6][7][8] Sykloheksaania esiintyy myös maaöljyssä[6], jossa sen pitoisuus vaihtelee. Korkeita sykloheksaanipitoisuuksia esiintyy muun muassa nigerialaisessa ja venezuelalaisella öljyssä, kun taas sitä on vähän Lähi-Idän öljyesiintymissä.[7]

Suurin osa tuotetusta sykloheksaanista hapetetaan koboltti- tai boorihappokatalyyttien avulla sykloheksanoliksi tai sykloheksanoniksi, joita käytetään edelleen adipiinihapon ja kaprolaktaamin valmistukseen. Sykloheksaania voidaan lisätä myös polttoaineeseen tai käyttää eteenin valmistukseen tai laimentimena polymeerisynteeseissä. Sykloheksaanin liuotinominaisuudet ovat hyvät ja bentseenin kaltaiset, mutta se ei ole yhtä myrkyllistä kuin bentseeni. Liuottimena sitä usein käytetään seoksena muiden hiilivetyjen kanssa.[6][7][8]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f WM Haynes & DR Lide & TJ Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 3-132, 5-163, 16-25. 95. painos. Boca Raton, Florida: CRC Press, 2014. OCLC: 908078665. ISBN 9781482208689. Teoksen verkkoversio.
  2. a b c d e f g h i J Clayden, N Greeves, S Warren: Organic chemistry, s. 367-368, 372-376. 2. painos. Oxford: University Press, 2001. OCLC: 867050415. ISBN 9780199270293.
  3. a b GP Moss: Basic terminology of stereochemistry (IUPAC Recommendations 1996). Pure and Applied Chemistry, 1.1.1996, 68. vsk, nro 12, s. 2193–2222. doi:10.1351/pac199668122193. ISSN 1365-3075. Artikkelin verkkoversio.
  4. J McMurry: Organic chemistry, s. 119-120. Brooks/Cole, 2008. OCLC: 701208906. LCCN: 2010936830. ISBN 9780840054449.
  5. Jonathan Clayden, Nick Greevs, Stuart Warren, Peter Wothers: Organic Chemistry, s. 464. Oxford University Press, 2008. ISBN 9780198503460.
  6. a b c Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 31. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 9789529256273.
  7. a b c David E. Mears & Alan D. Eastman: Hydrocarbons, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2005. Viitattu 06.08.2013
  8. a b M. Larry Campbell: Cyclohexane, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011. Viitattu 07.08.2013

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sykloheksaani.