Siirtymätila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Siirtymätila on energialtaan energiavallin korkeimmalla kohdalla

Siirtymätila eli transitiotila on kemiallisen reaktion reaktiokoordinaatin kohta, jossa atomiryhmällä on suurin Gibbsin energian arvo. Sitä voidaan pitää reagoivien yhdisteiden ja tuotteiden välimuotona. Reaktio voi edetä siirtymätilasta kohti tuotteita tai hajota lähtöaineiksi. Toisinaan siirtymätilaa kutsutaan nimellä aktivoitu kompleksi, joka kuitenkin on IUPACin määritelmän mukaan eri asia. Siirtymätila merkitään kemiallisessa kirjallisuudessa tyypillisesti sijoittamalla se hakasulkeisiin ja merkitsemällä kaksoisristillä ‡.[1][2][3]

Siirtymätilan havaitseminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtymätila on epävakaa ja hyvin lyhytikäinen. Se kestää yleensä noin 10-14 sekuntia. Siirtymätila ei ole varsinainen molekyyli, koska atomista voi lähteä enemmän sidoksia kuin valenssisäännöt sallisivat ja sidokset eivät välttämättä ole täysin muodostuneita. Siirtymätilaa ei siis voida eristää kuten välituotetta.[2][3] Esimerkkinä alla on bromietaanin ja hydroksidi-ionin välisen S2N-reaktion siirtymätila

Siirtymätiloja voidaan kuitenkin havaita ja tutkia suoraan käyttämällä hyväksi pulssitettua laserspektroskopiaa.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Transition state IUPAC GoldBook. IUPAC. Viitattu 5.4.2012. (englanniksi)
  2. a b Jonathan Clayden, Nick Greeves, Stuart Warren, Peter Wothers: Organic Chemistry, s. 318. Oxford University Press, 2008. ISBN 978-0-19-850346-0. (englanniksi)
  3. a b Thomas Engel & Philip Reid: Physical Chemistry. Pearson International, 2006. ISBN 978-0-321-64305-6. (englanniksi)
  4. John C. Polanyi & Ahmed H. Zewail: Direct Observation of the Transition State. Accounts of Chemical Research, 1995, 28. vsk, nro 3, s. 119–132. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.4.2012. (englanniksi)
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.