Suuri illuusio
| Suuri illuusio | |
|---|---|
| La Grande Illusion | |
 |
|
| Ohjaaja | Jean Renoir |
| Käsikirjoittaja |
|
| Tuottaja | |
| Säveltäjä | Joseph Kosma |
| Kuvaaja | Christian Matras |
| Leikkaaja |
Marguerite Renoir Renée Lichtig |
| Tuotantosuunnittelija | Eugène Lourié |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Ranska |
| Tuotantoyhtiö | World Pictures |
| Levittäjä |
The Criterion Collection Netflix |
| Ensi-ilta | 8. kesäkuuta 1937 |
| Kesto | 114 min |
| Alkuperäiskieli | ranska |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Suuri illuusio (ransk. La Grande Illusion) on ranskalaisen Jean Renoirin ohjaama sodanvastainen ja pasifistinen elokuva vuodelta 1937. Elokuvan ohjasi Jean Renoir ja sen pääosissa ovat Jean Gabin ja Erich von Stroheim. Suuri illuusio on humaani ja haikea kuvaus vanhasta Euroopasta, jonka unelmat vajosivat ensimmäisen maailmansodan taisteluhautoihin.[1] Elokuvan seuraa joukkoa ranskalaisia sotavankeja ja saksalaista kapteenia.
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Jean Gabin | … | luutnantti Maréchal, ranskalainen upseeri |
| Erich von Stroheim | … | kapteeni von Rauffenstein, saksalainen upseeri |
| Dita Parlo | … | Elsa, leskeksi jäänyt saksalainen maatalon emäntä |
| Pierre Fresnay | … | kapteeni de Boeldieu, ranskalainen upseeri |
| Marcel Dalio | … | luutnantti Rosenthal, ranskalainen upseeri |
| Julien Carette | … | Cartier |
| Georges Péclet | … | upseeri |
| Werner Florian | … | kersantti Arthur |
| Jean Dasté | … | opettaja |
| Sylvain Itkine | … | luutnantti Demolder |
| Gaston Modot | … | insinööri |
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuvan ohjannut Jean Renoir, kuuluisan taidemaalari Auguste Renoirin poika, oli hyvä ystävä ensimmäisen maailmansodan hävittäjä-ässä Armand Pinsardin kanssa. Pinsard ammuttiin alas helmikuussa 1915 ja hän päätyi koneestaan pelastautuneena saksalaisten sotavangiksi. Sotavankileirillä Pinsard teki useita epäonnistuneita pakoyrityksiä, onnistuen kuitenkin lopulta kaivamaan pakotunnelin erään toisen vangin kanssa. Renoir ja Pinsard eivät sodan jälkeen olleet jonkin aikaa yhteyksissä toisiinsa, mutta he jälleenkohtasivat vuonna 1934, jolloin Renoir teki kuvauksia lähellä lähellä lentotukikohtaa Marseillessa, jossa Pinsard sattui olemaan palveluksessa.Kaksikko puhui Pinsardin sotakokemuksista. Renoir laati kertomuksista muistiinpanoja, jotka hän antoi belgialaiselle Charles Spaakille elokuvakäsikirjoituksen laatimista varten.[2]
Renoirin onnistui suostutella elokuvan pääosaan luutnantti Maréchalin rooliin tuolloin hyvin kuuluisan näyttelijä Jean Gabinin, jonka palkkauksen jälkeen Albert Pinkovitchin ja Frank Rollmerin Réalisation d’art cinématographique suostui tuottamaan ja levittämään elokuvan. Saksalaista leirin komentajaa esitti Erich Von Stroheim. Jälkimmäinen eli Von Rauffensteinin roolihahmo oli täysin uusi viimehetken muutos käsikirjoitukseen, mikä vaati lähes koko käsikirjoituksen muuttamista vain muutamia päiviä ennen kuvauksia. Toinen myöhään tehty muutos käsikirjoitukseen oli Marcel Dalion esittämän luutnantti Maréchalin pakotoveri Rosenthalin juutalainen tausta. Muutos oli uskalias ajan antisemitismin takia.[2]
Elokuvan kuvaukset alkoivat 13. helmikuuta 1937 Ranskan Alsacessa. Ensimmäiset sotavankileiriä kuvaavat kohtaukset tehtiin tykistöparakeilla Colmarin kaupungissa. Elokuvan "Wintersbornin" vankilaa esittävät kohtaukset kuvattiin Orschwillerissä Château du Haut-Koenigsbourgin linassa. Viimeiset lumiset maisemat sisältävät kohtaukset kuvattiin lähellä Mont Blancia Alpeilla. Joitakin kuvauksia tehtiin myös studioilla Pariisissa. Kuvaukset päättyivät 15. toukokuuta 1937.[2]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuva sai ensi-iltansa Ranskassa 8. kesäkuuta 1937. Elokuva oli välitön menestys kotimaassaan. Eri arvioiden mukaan se myi vuoteen 1939 mennessä 10–12 miljoonaa lippua. Ranskan koko asukasluku oli samaan aikaan 42 miljoona, eli teoreettisesti kaikista ranskalaisista elokuvan näki noin neljännes. Monet pitivät elokuvan sodanvastaisesta sanomasta. Sen esitysaikana riehui esimerkiksi Espanjan sisällissota ja fasismin uhka kasvoi.[2]
Elokuvan arvostelijoihin lukeutui natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels, joka yritti esimerkiksi turhan saada Italian diktaattori Benito Mussolinin estämään sen esityksen Venetsian elokuvajuhlilla. Se kuitenkin kiellettiin Saksassa ja Italiassa marraskuussa 1938, eli hieman ennen toisen maailmansodan puhkeamista. Sodan jälkeen sen kielsi myös saksalaismielinen ranskalaishallinto. Elokuva ilmestyi Yhdysvalloissa 12. syyskuuta 1938 ja sen on sanottu olleen presidentti Franklin D. Rooseveltin lempielokuva.[2]
Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa teki kukin luettelon kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja Suuri illuusio oli mukana heistä kahdeksantoista listalla[3]. Vuonna 2018 BBC:n kansainvälinen asiantuntijaraati äänesti sen kaikkien aikojen 50 parhaan ei-englanninkielisen elokuvan joukkoon.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ 11.4. Teemalauantai:Pariisi 1919 ja Suuri illuusio. Yle Teema. Arkistoitu 1.4.2009. Viitattu 12.4.2009.
- ↑ a b c d e Robert Niemi: 100 great war movies : the real history behind the films, s. 136-140. ABC-CLIO, 2018. ISBN 978-1-4408-3386-1. (englanniksi)
- ↑ Astala, Erkki: Ne sata tärkeintä. Projektio 2/1980, s. 7.
- ↑ The 100 greatest foreign-language films BBC Culture. 30.10.2018. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)