Tekstiiliteollisuus Suomessa

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Suomen tekstiiliteollisuus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tekstiiliteollisuus Suomessa sai alkunsa 1500-luvulla Turun ja Hämeen linnojen yhteyteen perustetuista verkakutomoista ja oli suurimmillaan idänkaupan myötä 1970- ja 1980-luvulla, minkä jälkeen se lähes katosi Suomesta samoin kuin kaikista korkean elintason maista halvempien työkustannusten maihin.[1]

Vuosi 1956 oli suomalaisen tekstiiliteollisuuden huippuvuosi työllistämismielessä: työntekijöitä oli yli 40 000. Vuonna 1968 teva-ala työllisti 28 000 työntekijää,[2] vuonna 1980 työntekijöitä oli 25 000 ja vuonna 2000 enää 6 000.[1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa tekstiiliteollisuus sai alkunsa 1500-luvulla, kun Turun ja Hämeen linnojen yhteyteen perustettiin verkakutomot. 1700-luvulla Turusta tuli Suomen tekstiilikeskus, kun sinne perustettiin yksityisiä kutomoita, joita alettiin koneistaa 1800-luvun alussa. Myös Tampereen tekstiiliteollisuus alkoi kehittyä 1700-luvun keskivaiheilla, kun Hans Henrik Boije perusti Messukylään kehruukoulun. Tampereesta tuli vapaakaupunki 1779, minkä jälkeen ammattikuntasäännökset eivät enää rajoittaneet elinkeinotoimintaa ja raaka-aineita sai tuoda kaupunkiin ilman tulleja. 1800-luvun taitteessa kaupungissa toimii parikin kankaankutojaa, toistakymmentä värjäriä ja monia räätäleitä. Pian Tampere ohitti Turun kangaskaupunkina.[1]

1800-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Suomi siirtyi Venäjän vallan alle, suomalainen tekstiiliteollisuus sai uusia markkinoita. Esimerkiksi Pietarissa suomalaisille pellavakankaille tuli paljon kysyntää. Venäjän markkinat olivatkin tärkein syy suomalaisen tekstiiliteollisuuden nopeaan nousuun 1800-luvulla. James Finlaysonin vuonna 1820 Tampereelle perustama puuvillatehdas kasvoi parissakymmenessä vuodessa koko maan suurimmaksi teollisuuslaitokseksi. Siinä oli 1860-luvun lopulla jo 2000 työntekijää, kun koko kaupungissa oli asukkaita vain 5 600. Vuonna 1856 perustettu Tampereen pellavatehdas alkoi jalostaa kotimaista raaka-ainetta. Samoihin aikoihin syntyivät myös Liljeroosin ja Petersonin kehräämöt sekä Nottbeckin sukkatehdas. Vuoden 1870 paikkeilla 40 prosenttia Suomen teollisuustyöväestä oli töissä Tampereella.[1]

1800-luvun lopulla vienti Suomesta Venäjälle väheni, mutta toisaalta oman maan kysyntä kasvoi palkkatyön ja rahatalouden tuoman ostovoiman myötä. Puuvilla- ja pellavateollisuuden rinnalle syntyi villa- ja trikootuotteiden valmistajia. Suomen Trikoon myötä Tampereesta tuli myös Suomen neuleteollisuuden keskus, ja eri puolille suomea syntyi kymmeniä muitakin trikooyrityksiä.[1]

1900-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen itsenäistyminen 1917 lopetti tekstiiliviennin Venäjälle, ja tuotanto oli suunnattava kasvaville kotimarkkinoille. Tekstiilituontia säädeltiin tullimaksuilla, ja alan kannattavuus oli varsin hyvä. 1920-luvulla siirryttiin höyryvoimasta sähkön käyttöön ja tuottavuus parani entisestään. 1930-luvun alun lama toi työttömyyttä ja konkursseja ja vähensi ostovoimaa. Vuonna 1934 Finlayson ja Forssan puuvillatehdas yhdistyivät. Tampereen asema toimialalla oli vahvimmillaan 1930-luvulla, jolloin Finlayson ja Tampereen pellavatehdas olivat pohjoismaiden suurimpia tekstiiliyrityksiä.[1] 1800-luvun lopussa Hyvinkäälle perustettu Yhdistyneiden villatehtaiden villakehräämö ja -kutomo kasvoi 1900-luvulla paikallisesti merkittäväksi työnantajaksi ja Yhdistyneet villatehtaat maan 15 suurimman yrityksen joukkoon.

Toisen maailmansodan raaka-ainepulassa Suomen tekstiiliteollisuus alkoi käyttää yhä enemmän kotimaista villaa sekä korvikemateriaaleina muun muassa paperia ja lumppua.[3] Bilateraalikaupan myötä Suomelle avautuivat Neuvostoliiton suuret vaatemarkkinat, jonne tehtiin pitkiä sarjoja aivan eri tavoin kuin millä menestyttiin länsimarkkinoilla.[1] 1950-luvun lopulta 1970-luvun keskivaiheille asti Suomen tekstiilivienti voimistui, kun ensin ulkomaankaupan säännöstely purettiin ja sitten solmittiin uusia kauppa- ja tullisopimuksia, kuten vuoden 1961 Finefta-sopimus.[3] Palkkatasoltaan Suomi oli maailmanmarkkinoilla halpojen tuotteiden tuottaja 1970-luvulle asti[3].

1970-luvulla tekstiiliala mullistui nopeasti kiertävien valmisvaatteiden ja tuotannon globalisoituimisen myötä. Muutos tuhosi suomalaisen tekstiiliteollisuuden lähes kokonaan.[4] Protektionismin avulla suomalainen tekstiiliteollisuus kuitenkin hallitsi pitkään kotimaan markkinoita: vielä vuoden 1979 kulutusluvuissa 50 prosenttia tekstiileistä ja 80 prosenttia valmisvaatteista oli suomalaista tekoa.[1]

1980-luvulla tekstiilien tuonti halvempien työkustannusten maista alkoi syödä suomalaistuotteiden kysyntää sekä kotimaassa että muiden länsimaiden vientimarkkinoilla. Lähes kuolinisku suomalaiselle vaatevalmistukselle oli Neuvostoliiton romahdus ja osin siitä seurannut Suomen 1990-luvun alun lama, jolloin kymmenet alan yritykset tekivät konkurssin.[1]

1990-luvulta lähtien Suomen tekstiiliala on panostanut erikoistuotteisiin, korkeaan teknologiaan, pieniin sarjoihin sekä tuotteiden suunnitteluun Suomessa ja niiden valmistuttamiseen halvemmissa maissa. Vuosituhannen vaihteen trendejä ovat olleet luonnonmukaisuus, ympäristökysymykset sekä kierrätysmateriaalien käyttö.[1]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2012 Suomen henkilöstöltään suurin tekstiiliyritys oli Metso Fabrics eli entinen Tamfelt, joka valmistaa paperikoneen viirakankaita ja kuivatushuopia noin 900 työntekijän voimalla. Toiseksi suurin oli jalkinevalmistaja Sievin Jalkine (noin 500 työntekijää Suomessa), kolmas Nanso (475), neljäs Marimekko (460) ja viides tuolloin patjoja valmistanut Finlayson (219 työntekijää).[5]

Elokuussa 2021 Suomen tekstiili ja muoti ry ja VTT tekivät yhteisen linjauksen siitä, miten tekstiiliteollisuuden arvoketjua Suomessa kannattaisi kehittää. Sen mukaan tulevaisuuden vaatteet ovat yksilöllisiä, kierrätettyjä ja ekologisia. Spinnova ja Metsä Group olivat alkaneet valmistaa puupohjaisia tekstiilikuituja, kierrätysmateriaaleista kuitua olivat valmistamassa Rester, Infinited fiber ja Valmet.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g h i j Suomen tekstiiliteollisuuden tarina 14.6.2006. Tekstiiliteollisuusmuseo. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 26.7.2019.
  2. ↑ Vaatetusteollisuuden varauduttava vientiin. Helsingin Sanomat, 20.10.1963, s. 22. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. ↑ a b c Heikkilä, Tiina: Suomikin oli halvan tavaran tuottaja Kansan Uutiset. 27.12.2015. Viitattu 26.7.2019.
  4. ↑ a b Tekstiiliteollisuus | Suomessa on monta nousevaa kestävien tekstiilikuitujen valmistajaa, mutta alan tuntijoiden mielestä se ei vielä riitä Helsingin Sanomat. 18.8.2021. Viitattu 9.9.2021.
  5. ↑ Tahvanainen, Antti-Jussi & Pajarinen, Mika: ”Syväsukellus Suomen tekstiiliteollisuuteen”, Älykankaita & kukkamekkoja. Suomalainen tekstiiliteollisuus globalisaation ristiaallokossa, s. 99. Taulukko 4.2.. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, Taloustieto Oy, 2014. ISBN 978-951-628-621-4. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 26.7.2019).

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lappalainen, Piippa – Almay, Mirja: Kansakunnan vaatettajat. Helsinki: WSOY, 1996. ISBN 951-0-20864-7.
  • Seppälä, Arto: Lanka läpi vuosisatojen: Lukemisto suomalaisen tekstiiliteollisuuden vaiheista 1700-luvulta vuoteen 2005. Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry 2005. ISBN 952-91-9119-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tekstiiliteollisuus_Suomessa&oldid=21853072”