Suomen neito (patsas)
Suomen neito on yksi Wäinö Aaltosen tekemistä neljästä Hämeensillan Pirkkalaisveistoksesta Tampereella. Patsas asetettiin paikoilleen muiden Pirkkalaisveistosten ohessa 26. syyskuuta 1929.[1]
Suomen neito edustaa mieshahmojen rinnalla paitsi naiseutta, myös isänmaan tervettä elinvoimaa.[2]
Teekkarit lakittavat vappuisin Suomen neidon esikuvanaan Helsingin Havis Amandan lakitus.[1]
Pirkkalaisveistoksista Wäinö Aaltonen ehti syventyä parhaiten Suomen neitoon. Veistos on ollut kahdesti esillä ulkomailla. Vuonna 1931 se oli Sveitsissä Kunsthaus Zürichin näyttelyssä Plastik,[3] sekä Saksassa vuonna 1965 Essenin puutarhanäyttelyssä.[4] Kipsiversio oli mukana myös New Yorkin maailmannäyttelyssä 1939. Neidolle oli lisätty ylös ojennettuun käteen pieni kantele, joka näkyy kuvassa joka on otettu kipsiveistosta matkaa varten viimeisteltäessä.[1] Suomen neito julistettiin New Yorkissa näyttelyn kauneimmaksi veistokseksi.[5]
Suomen neito antoi hahmon myös Eduskuntatalon istuntosalin Tulevaisuus -naisveistokselle (1932), joka seinäkomerossaan selin kääntyneenä jatkaa antiikista tuttua "takaapäin kauniin Venuksen" traditiota.[6]
Suomen neidon muut versiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tampereen pronssiveistoksen ohella Wäinö Aaltosen museon aulassa on Hämeensillan neidon tapaan yli nelimetrinen kipsinen Suomen neito, joka on museon Aaltos-kokoelman kookkaimpia.[7] Teoksesta on myös muutamana valoksena pronssiin valettu 87 cm korkea pienoisversio (1927-1929) sekä graniittiin ja kullattuun puuhun veistetty versio.[6]
Kuvia veistoksesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
-
Wäinö Aaltonen muovailee vuonna 1951 ateljeessaan Kauhajoen sankaripatsasta. Taustalla taimpana näkyy myös versio Suomen neidosta. -
Suomen neito -veistos on lähdössä New Yorkin maailmannäyttelyyn vuonna 1939. Edessä selin seisova Wäinö Aaltonen ohjaa kipsinvaloksen viimeistelyä.
Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ihmetystä on herättänyt se, että miespatsaat edustavat ammatteja, kuten Eränkävijä ja Kauppias, mutta Suomen neito edustaa naiseutta eikä esimerkiksi perinteistä naisammattia.[2]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Wäinö Aaltonen Tampere: Tampereen nykytaiteen museo. Viitattu 16.11.2009.
- ↑ a b Tampereen likat - Naisaiheisia julkisia veistoksia (pdf) Tampere: Tampereen kulttuuripalvelut. Viitattu 17.11.2009.
- ↑ Ausstellungen 1931 Kunsthaus Zürich. Arkistoitu 12.6.2018. Viitattu 11.6.2018. (saksaksi)
- ↑ Roth, Raili: Kaikkien aikojen suurin potilas. Aamulehti, 3.6.2018, s. B18.
- ↑ Wäinö Aaltonen Kuvataiteilijamatrikkeli. Suomen taiteilijaseura museo. Viitattu 11.6.2018.
- ↑ a b Ilvas, Juha: Wäinö Aaltonen. Teoksessa Kansallista taidetta - Suomalaista taidetta Kansallis-Osake-Pankin kokoelmissa, s. 140–141. Helsinki: Kansallis-Osake-Pankki, 1989. ISBN 951-889-000-5.
- ↑ Wäinö Aaltonen Wäinö Aaltosen museo. Arkistoitu 1.11.2017. Viitattu 17.11.2009.
| ||||||||||||||||||||
