Suomen Näyttelijäliitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Näyttelijäliitto – Skådespelarförbundet ry[1] on vuonna 1913[2] perustettu keskusliittoihin kuulumaton ammatti- ja taiteilijajärjestö. Se on Suomen vanhin teatterialan ammattiliitto. Liitossa on noin 1 900 jäsentä.[3]

Näyttelijäliitto toimii näyttelijöiden toimeentulon, koulutuksen ja sosiaalisen aseman parantamiseksi sekä tekijänoikeuksien turvaamiseksi. Taiteilijajärjestönä Näyttelijäliitto toimii suomalaisen taide-elämän, erityisesti teatteri- ja elokuvataiteen edistämiseksi.[3]

Vuonna 2013 liitto juhli näyttävästi satavuotista taivaltaan.[4][5] Itella Posti Oy julkaisi 4. maaliskuuta 2013 juhlavuoden kunniaksi postimerkkivihkon, jossa kuusi suomalaista näyttelijää sai oman postimerkin.[6]

Elokuuhun 2022 asti liiton virallinen nimi oli Suomen Näyttelijäliitto – Finlands Skådespelarförbund ry.[1]

Näyttelijäliiton puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[7]

Nuori näyttelijä -palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijäliitto myönsi vuonna 2015 ensimmäisen kerran vuoden Krogerus -palkinnon saajan: Vuoden nuori näyttelijä. Palkinto voidaan myöntää alle 35-vuotiaalle näyttelijälle. Palkinnon arvo on 5 000 euroa.[8] Palkinnon ovat saaneet:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Näyttelijäliitto – Skådespelarförbundet ry Yhdistysrekisterin tietopalvelu. Helsinki: Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 26.9.2022.
  2. Verneri Veistäjä: Teatterimaailma 1965, s. 18. Helsinki: Tammi, 1965.
  3. a b Liitto Suomen Näyttelijäliitto. Arkistoitu 12.11.2016. Viitattu 16.10.2016.
  4. Krooks, Timo: Suomen Näyttelijäliitto 100 vuotta Yle Uutiset. 27.5.2013. Viitattu 30.3.2014.
  5. Näyttelijäliiton 100-vuotispäivää juhlittiin kaksi päivää 5.6.2013. Näyttelijäliitto. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 30.3.2014.
  6. Kuusi suosittua suomalaista näyttelijää saa omat postimerkit 28.2.2013. Posti.fi. Viitattu 30.3.2014.
  7. Aiemmat Näyttelijäliiton puheenjohtajat Näyttelijäliitto. Viitattu 11.4.2022.
  8. Rautio, Samppa: Näyttelijäliitto valitsee vuoden nuoren näyttelijän – tässä ehdokkaat 15.10.2015. Yle.fi/Ylex. Viitattu 17.10.2015.
  9. Nuori näyttelijä 2015 -palkinto Noora Dadulle 16.11.2015. Näyttelijäliitto. Viitattu 16.10.2016.
  10. Krogerus-palkinto – Nuori näyttelijä 2016: LAURA RÄMÄ (arkistoitu versio (archive.org)) 21.11.2016. Suomen Näyttelijäliitto. Arkistoitu 5.12.2016. Viitattu 3.6.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]