Sotilaspoika (runo)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Albert Edelfeltin piirtämää kuvitusta Sotilaspoika-runoon (1900).

Sotilaspoika (ruots. Soldatgossen) on Johan Ludvig Runebergin kirjoittaman runoteoksen Vänrikki Stoolin tarinat vuonna 1860 ilmestyneen toisen osan ensimmäinen runo. Sotaan haluavasta teinipojasta kertova runo on yksi teoksen kuuluisimpia. Fredrik Pacius on säveltänyt runoon tunnetun marssimusiikin. Nykyisin runon sisältö herättää ristiriitaisia tunteita: se voidaan nähdä isänmaallisena sankarikertomuksena tai surullisena lapsisotilaan kuvauksena.

Runon kertojana on köyhä orpopoika, jonka isä, isoisä ja isoisoisä ovat kaikki kaatuneet Ruotsin käymissä sodissa: isä Suomen sodan Lapuan taistelussa (1808), isoisä Kustaa III:n sodan Utin taistelussa (1789) ja isoisoisä Hattujen sodan Lappeenrannan taistelussa (1741). Poika odottaa kiihkeästi täyttävänsä viisitoista, jotta voi värväytyä armeijaan ja pääsee itsekin kuolemaan maansa puolesta.

Sotilaspoika on niin sanotu rooliruno, jossa kertojapäähenkilö edustaa tiettyä ihmistyyppiä. Sotilaspojista kertovat roolirunot olivat suosittuja aikakauden sotarunoudessa ja Runebergilla oli omaa tekstiään kirjoittaessaan tarjolla useita mahdollisia innoittajia. Näihin kuului muun muassa Franz Mikael Franzénin vuonna 1813 julkaisema ”Afskedssång af en ung beväringsman”.[1] Runeberg kirjoitti Sotilaspojan vuoden 1856 lopulla.[2] Se ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1858 Veteranen-nimisessä kalenterissa, jonka Gabriel Lagus julkaisi Suomen sodan veteraanien hyväksi. Runo sai välittömästi myönteisen vastaanoton ja kohosi pian suureen suosioon sekä Suomessa että Ruotsissa. Monet 1800-luvun lukijat pitivät sitä ihanteellisuudessaan Runebergin isänmaallisen runouden huipentumana. Zachris Topelius arvosti sitä siinä määrin, että sisällytti sen vuonna 1875 julkaisemaansa Maamme kirjaan. Myös runoilija itse oli siihen hyvin kiintynyt ja samastui voimakkaasti runon päähenkilöön; kuullessaan vanhoilla päivillään runoa laulettavan Runebergin on sanottu liikuttuneen itkuun saakka.[1]

Runeberg oli rytmittänyt runon itse kehittelemänsä sävelmän avulla. Runebergin oman sävelmän luultiin pitkään kadonneen, kunnes sen nuotit löytyivät vuonna 1924 Karl Collanin jälkeenjääneiden papereiden joukosta. Myöhemmin runon tekstiin on tehty useita sävelmiä, joista kuitenkin Paciuksen marssi lienee tunnetuin.[1] Se oli alkujaan tarkoitus julkaista samassa kalenterissa runon sanojen kanssa, mutta ilmestyikin 10. joulukuuta 1858 erillisenä nuottivihkona, jota myös myytiin veteraanien hyväksi. Paciuksen Sotilaspoika-marssi toimi ruotujakoisen sotaväen, Suomen autonomian aikaisen asevelvollisuuden aikana 7. Hämeenlinnan tarkk’ampujapataljoonan ja vuodesta 1919 Pohjanmaan Jääkäripataljoonan kunniamarssina. Se on myös sotilaskotisisarten ja Sotilaskotiliiton tunnusmarssi.[3]

Paciuksen musiikin ohella kuuluisa on myös taidemaalari Albert Edelfeltin Vänrikki Stoolin tarinoiden kuvituksensa yhteydessä tekemä piirros Sotilaspojasta.

Jatkosodan aikana perustettu suojeluskuntajärjestön alaikäisille pojille tarkoitettu järjestö sai nimekseen Sotilaspojat. Nimi otettiin tietoisesti Runebergin runosta. Suomessa Sotilaspoika-runon suosio laski jyrkästi toisen maailmansodan jälkeen vallinneiden arvojen muuttuessa. Ruotsissa sen maine ei kärsinyt aivan yhtä pahasti.[1] Nykyisin runon päähenkilö voitaisiin tulkita lapsisotilaaksi, joiden käyttö on kansainvälisin sopimuksin kiellettyä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Johan Wrede: Se kansa meidän kansa on: Runeberg, vänrikki ja kansakunta (suom. Timo Hämäläinen ja Risto Hannula), s. 166–171. Gummerus, Helsinki 1988.
  2. Wrede 1988, s. 46.
  3. Suomen puolustusvoimat: Ääninäytteitä Archive.is. Viitattu 17.1.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]