Sotavaunut Kreikassa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kreikassa sotavaunut otettiin käyttöön mykeneläisten omaksuessa niiden käytön 1000-luvun puolivälissä eaa., eli samaan aikaan kun vaunut alkoivat hallita Lähi-idän sodankäyntiä.

Esihistoriallinen Kreikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tirynsin fresko.

Mykeneläinen sotavaunu oli egyptiläisen mallin mukaan suhteellisen kevyt, raskaampi vaihtoehto olisi ollut heettiläisten mallin mukainen vaunu. Fresko Tirynsissä ja monet mykeneläiset vaasit kuvaavat kahdella nelipuolaisella pyörällä varustettua, tavallisesti kaksihevosista vaununa. Mykeneläinen taide paljastaa, kuinka tärkeä osa sotavaunu oli kreikkalaisten sodankäynnissä, aivan kuten Egyptissä ja heettiläisillä. Kreetalta on löydetty myös lineaari-B:llä kirjoitettuja varastoluetteloita, joihin on koottu listoja vaunujen osista ja täysin varustelluista vaunuista.

John Chadwick arvelee Knossoksen mykeneläisillä olleen noin 200 sotavaunua. Tämä saattaa olla liian alhainen luku, koska pelkästään eräs dokumentti luettelee 246 vaunun kehikkoa ja 208 paria pyöriä.

Taktiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Homeros tiesi, että mykeneläiset käyttivät pronssiaseita (Homeroksen omat aikalaiset käyttivät jo rauta-aseita) ja sotavaunuja, mutta muuten hänen kuvauksensa mykeneläisten sodankäynnistä ovat puutteellisia. Esimerkiksi Agamemnonin armeija Troijan sodassa koostui Homeroksen mukaan jalkaväestä ja sotavaunuista. Hän kertoo vaunurivistöistä, jotka kohtasivat toisensa. Viholliset heittivät vaunuja keihäillä heti, kun ne olivat tarpeeksi lähellä. Tällöin vaunumiehet jalkautuivat ja hyökkäsivät vihollisen kimppuun.

Voidaan myös olettaa, että mykeneläinen armeija oli hyvin samanlainen kuin muutkin muinaisen Lähi-idän armeijat. Ne luottivat yhdessä toimiviin sotavaunujoukkoihin, joita tuki jalkaväki.selvennä

Homeroksen aikainen sotavaunu oli vain kulkuneuvo, jolla sankari tuotiin taistelukentälle, jossa hän sitten jalkautui kohdatakseen vastapuolen sankarin lähitaistelussa. Sankareita seurasi jalkaväki. Hän ei ymmärtänyt sotavaunujen käyttöä ryhmissä sivusta- ja selustahyökkäykseen tai vihollisen takaa-ajoon. Todennäköisesti mykeneläiset käyttivät vaunuja aivan kuten egyptiläiset ja heettiläiset. Homeros ei myöskään ymmärrä jalkaväen tukevaa tehtävää sotavaunujen rinnalla.

Jotkut historioitsijat väittävät, että Homeroksen kuvaus sotavaunujen käytöstä olisi oikea, koska Kreikan ja Kreetan maasto on liian rikkonaista ja vaikeakulkuista, jotta vaunuja olisi voitu käyttää laajamittaisesti. Asia ei todennäköisesti ole kuitenkaan näin. On totta, että maasto Thessaliasta etelään esti esimerkiksi laajamittaisen (5000 miestä tai enemmän) ratsuväen käytön tai ainakin teki sen erittäin vaikeaksi.

Toisaalta myös kreikkalainen falangi sopi huonosti muualle kuin tasaiselle maalle. Tämä ei kuitenkaan haitannut sodankäyntiä, sillä kreikkalaiset onnistuivat toistuvasti vuosisatojen ajan löytämään riittävän tasaisen paikan taistellakseen toisiaan vastaan. Mykeneläisten armeija ei luultavasti ollut niin iso, että se olisi joutunut luopumaan sotavaunujen taktisten mahdollisuuksien hyväksikäytöstä taistelussa ja käyttänyt niitä vain kulkuneuvoina.

Pimeät vuosisadat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikan pimeiden vuosisatojen sodankäynnistä ei tiedetä paljon mitään. Sotavaunut eivät kuitenkaan olleet laajamittaisessa käytössä. Tämän vuoksi jäljelle jäänyt raskas jalkaväki, hopliitit, saavutti valta-aseman kreikkalaisilla taistelukentillä.

Antiikin Kreikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkaaisella ajalla, eli aikana jolloin Homeros itse eli, hevosta ja sotavaunuja käytettiin vain kulkuneuvona taistelukentälle siirtymiseen. Kallis hevonen ja vaunut olivat ainoastaan statussymboli, joka kertoi omistajansa varallisuudesta. Sotavaunusta oli tullut taktisesti epäolennainen osa kreikkalaista sodankäyntiä. Tämän vuoksi Homeros olettaa aikaisempienkin kreikkalaisten käyttäneen vaunuja samoin kuin hänen omat aikalaisensa.

Lähi-idässä ymmärrettiin aikaisin sotavaunujen tarjoaman liikkeen ja tulen yhdistämisen edut jalkaväen tarjoaman varmuuden kanssa. Näin yhdistyi lyhyt, keskipitkä ja pitkä tulivaikutus (keihäät, heittokeihäät ja jouset). Antiikin kreikkalaisilta tämän uudelleen oppiminen kesti kauan ja oikeastaan vasta Filippos II:n Makedonian armeija sovelsi sitä käytännössä luomalla ratsuväen, joka toimi yhteistyössä jalkaväen kanssa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Featherstone, Donald: Warriors and Warfare in ancient and medieval times. Lontoo: Constable, 1997. ISBN 0-09-476850-1.
  • Ferrill, Arther: The Origins of War. from the stone age to Alexander the Great. Lontoo:Thames and Hudson, 1985. ei ISBN numeroa.
  • Keegan, John: Sodankäynnin historia. (Alkuteos: A History of Warfare) suomentanut Suistola, Jouni. Helsinki: Ajatus kirjat, 2005. ISBN 951-20-6967-9.