Solar Fields

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Magnus Birgersson
Solar Fields.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt
Göteborg
Ammatti muusikko
Muusikko
Taiteilijanimi Solar Fields
Aktiivisena 2001–
Tyylilajit IDM, ambient, psybient, downtempo
Levy-yhtiöt Ultimae Records, Joof Recordings
Aiheesta muualla
Kotisivut

Magnus Birgersson, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Solar Fields, on ruotsalainen elektronisen musiikin säveltäjä ja tuottaja. Hän on julkaissut uransa aikana yli viisitoista albumia, jotka sisältävät studioalbumien lisäksi myös videopelien ja elokuvien soundtrackeja, kuten Digital Illusions CE:n kehittämään ja Electronic Arts -yhtiön julkaisemaan Mirror's Edge -videopeliin.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Götenborgista kotoisin oleva säveltäjä, äänisuunnittelija ja multi-instrumentalisti Magnus Birgersson loi Solar Fieldsin 90-luvun lopulla. Magnus kasvoi musiikillisessa perheessä ja on itse soittanut pianoa ja syntetisaattoria 70-luvulta lähtien. 80-luvun puolivälissä hän alkoi hyödyntämään tietokoneita syntetisaattorien kanssa. Ambient-julkaisuidensa lisäksi hän on myös ollut kitaristina useissa rock-yhtyeissä, pianistina jazz -yhtyeissä sekä kosketinsoittajana drum and bass -yhtyeissä. Nykyään hän tekee lisäksi yhteistyötä Vincent "Aes Dana" Villuisin, H.U.V.A. Network- sekä T.S.R.-yhtyeiden kanssa. Jälkimmäisessä ovat mukana myös Daniel Segerstad ja Johannes Hedberg Carbon Based Lifeforms -yhtyeestä.

Solar Fields -nimen alla hän on julkaissut yli viisitoista albumia sekä vieraillut yli kuudellakymmenellä eri julkaisulla. Hänen ensimmäinen studioalbuminsa oli Reflective Frequencies, joka julkaistiin Ultimae Records -yhtiön kautta vuonna 2001. Kaksi vuotta myöhemmin hän julkaisi toisen albuminsa Blue Moon Station, mikä edeltäjänsä tavoin oli yhdistelmä downtempoa, ambientia ja trancea.

Vuoden 2005 lopulla Solar Fields julkaisi albumit Leaving Home ja Extended, joista jälkimmäinen on saatavilla vain rajoitettuna painoksena.

Hänen viides albuminsa EarthShine, joka julkaistiin vuonna 2007, sisälsi edellisiin albumeihinsa nähden huomattavasti enemmän progressivisen trancen elementtejä. Pian tämän jälkeen Electronic Arts ja DICE tarjosivat Solar Fieldsille mahdollisuuden säveltää Mirror's Edge -videopelin soundtrack, joka julkaistiin 14. marraskuuta 2008. Soundtrack pääsi muun muassa VGChartz-sivuston "Top 20 Original Soundtracks in Gaming" -listan sijalle 16.[2]

Seuraavan vuonna 2009 Solar Fields sävelsi ja julkaisi seuraavana albuminsa Movements. Albumi äänestettiin kymmenen parhaan joukkoon Echoes-radion kuuntelijoiden äänestyksessä ja se toimi lisäksi kanadalaisen studion Alientrapin vuonna 2011 julkaiseman Capsizedin-pelin soundtrackina.[3]

Vuonna 2010 hän julkaisi Movements-albumin pohjalta uudelleenmiksatun version nimeltä Altered - Second Movements, sekä aloitti Origin-albumisarjan säveltämisen. Kyseinen sarja koostuu neljästä albumista, jotka sisältävät aiemmin keskeneräisiksi jääneitä ja julkaisemattomia kappaleita. Until We Meet the Sky ja Random Friday sävellettiin lisäksi samaan aikaan.

2013 Solar Fields julkaisi toisen osan Origin-sarjasta, albumin nimeltä Origin #02. Hän julkaisi myös "Cluster"-demon saman vuoden lopulla. "Pulse"-kappale julkaistiin 30. kesäkuuta 2014 Joof Recordings -yhtiön kautta.[4]

2014 Solar Fields julkaisi kolme albumia nimillä RED, GREEN ja BLUE. Albumit sisältävät artistin aiemmin julkaisemattomia kappaleita sekä remixejä.

Hän sävelsi myös 9.6.2016 (Euroopassa, 7.6.2016 Pohjois-Amerikassa) Mirror's Edgen jatko-osan (Mirror’s Edge Catalystin).[5]


Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soundtrackit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. News from Magnus solarfields.com. Viitattu 11.04.2008.
  2. VGC Top 20 Original Soundtracks in Gaming vgchartz.com. Viitattu 03.04.2015.
  3. Alientrapin kotisivut alientrap.org. Viitattu 03.04.2015.
  4. Pulse beatport.com. Viitattu 30.06.2014.
  5. 64 Reasons To Play Mirror’s Edge™ Catalyst Mirror's Edge™ Catalyst. 2.6.2016. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)