Sofja Velikaja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sofja Velikaja vuonna 2014

Sofja Velikaja (ven. Софья Александровна Великая, s. 8. kesäkuuta 1985 Alma-Ata, Kazahstanin SNT)[1] on venäläinen säilämiekkailija ja olympiavoittaja. Velikaja oli mukana ensimmäisen kerran olympialaisissa Pekingissä, jossa hän sijoittui lopulta neljänneksi säilän yksilökilpailussa. Joukkuekilpailussa hän oli Venäjän joukkueessa, joka jäi viidenneksi. Neljä vuotta myöhemmin Lontoossa Velikaja sijoittui säilän yksilökilpailussa toiseksi häviten loppuottelussa Kim Ji-yeonille. Rio de Janeirossa hän voitti ensimmäisen olympiakultansa, kun Venäjän joukkue voitti säilän joukkuekilpailun. Henkilökohtaisessa kilpailussa hän oli toisena häviten loppuottelussa venäläiselle Jana Jegorjanille.[2] Velikajalla on myös useita maailman- ja Euroopan-mestaruuksia sekä yksilö- että joukkuekilpailuista.[1] Yksilökilpailuista hänellä on kaksi maailmanmestaruutta.[3] Hän miekkailee oikealta puolelta.[4][3][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Софья ВЕЛИКАЯ ФФР. Viitattu 21.8.2016. (venäjäksi)
  2. Sofya Velikaya rio2016.com. Viitattu 21.8.2016. (englanniksi)
  3. a b Sofya Velikaya FIE. Viitattu 21.8.2016. (englanniksi)
  4. Sophia Velikaia eurofencing.info. Viitattu 21.8.2016. (englanniksi)
  5. Sofiya Velikaya sports-reference.com. Viitattu 21.8.2016. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.