Siru Airistola

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Siru Airistola
Henkilötiedot
Syntynyt 24. syyskuuta 1987 (ikä 31)
Vaasa
Ammatti laulaja, lauluntekijä
Muusikko
Taiteilijanimi Siru
Laulukielet suomi
englanti
Tyylilajit popmusiikkiView and modify data on Wikidata
Levy-yhtiöt Universal Music (2014–2016)
Aiheesta muualla
[www.sirumusic.fi Kotisivut]

Siru Airistola (s. 24. syyskuuta 1987 Vaasa[1]) on suomalainen laulaja, joka voitti The Voice of Finland -laulukilpailun kolmannen tuotantokauden vuonna 2014. Hän lauloi finaalissa voittajakappaleena hänelle tehdyn ”Sä et kulu pois” -kappaleen. Voiton myötä hän sai levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa.[2][3][4]

Keväällä 2014 Airistola näytteli Ihmemaa Oz -musikaalissa Vaasan kaupunginteatterissa.[5] Hän valmistui 2016 teatterimuusikoksi Tampereen Ammattikorkeakoulusta.

Hänen ensimmäisen albuminsa säveltäminen alkoi keväällä 2014.[4] Sirun toinen single, ”Kaksi naista”, hänen esikoisalbumiltaan Solmut julkaistiin 7. marraskuuta 2014.[6]

Airistola osallistui Uuden Musiikin Kilpailuun 2015 kappaleella ”Mustelmat”, mutta karsiutui kilpailun karsinnoissa.[7]

Airistola tekee itsensä lisäksi kappaleita myös muille artisteille.[8] Joulukuussa 2016 Airistola julkaisi omakustanteisesti uuden ”Läpikulkumatkalla” -singlen, joka on osa vuonna 2017 järjestettävää Koko Suomi tanssii -kampanjaa.[9][10] Helmikuussa 2018 hän julkaisi uuden singlen nimeltään ”The Light”.[11] Tällä hetkellä Siru työstää EP:tä, jota odotetaan julkaistavaksi alkuvuodesta 2019.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Albumilista
Solmut
  • Julkaistu: 27. helmikuuta 2015
  • Levy-yhtiö: Universal Music
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
Your Impression
  • Julkaistu 2013
  • Omakustanne
  • Formaatti: DC/ Digitaalinen

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Single Latauslista Singlelista Radiolista Albumi
2013 ”Your Impression”
2014 ”Sä et kulu pois” 84 [12] Solmut
”Kaksi naista” 56 [13]
2015 ”Mustelmat”
”Lempi-ihminen”
”Et oo se sama”
2016 ”Läpikulkumatkalla”
2018 ”The Light”

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Onnea! Tamperelainen Siru voitti Voice of Finlandin aamulehti.fi. Viitattu 23.6.2014.
  2. Siru Airistola ei vielä jännitä finaalia iltalehti.fi. Viitattu 18.4.2014.
  3. Hän on kolmannen kauden The Voice of Finland! nelonen.fi. Viitattu 18.4.2014.
  4. a b The Voice of Finland -voittaja Siru Airistolan vuosi täyttyy musiikista yle.fi. Viitattu 23.6.2014.
  5. Ihmemaa Oz on katsojankin toiveuni Ilkka. Viitattu 16.11.2014.
  6. Ensireaktiossa: Siru - Kaksi naista voice.fi. Viitattu 6.11.2014.
  7. UMK 2015: Siru YLE. Viitattu 14.1.2015.
  8. Airistola Siru Suomen musiikintekijät Ry. Viitattu 14.6.2016.
  9. Tanssihaasteessa soi suomalainen musiikki Koko Suomi tanssii. 13.12.2016. Viitattu 13.12.2016.
  10. Läpikulkumatkalla - Single iTunes. Viitattu 15.12.2016.
  11. Siru Airistola ger ut singel vasabladet.fi. Viitattu 8.2.2018. (ruotsiksi)
  12. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Siru - Sä et kulu pois Musiikkituottajat. Viitattu 4.5.2014.
  13. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Siru - Kaksi naista Musiikkituottajat. Viitattu 16.11.2014.