Uuden Musiikin Kilpailu 2015
Uuden Musiikin Kilpailu 2015 | |
---|---|
Tyyli | Laulukilpailu, Musiikki, Viihde, Tosi-TV |
Pääosissa |
Juontajat: Roope Salminen Rakel Liekki |
Alkuperämaa |
![]() |
Verkko | Yle |
Jaksoja |
Semifinaalit: 7. helmikuuta 2015 14. helmikuuta 2015 21. helmikuuta 2015 Finaali: 28. helmikuuta 2015 |
Ikäraja |
![]() |
Tuotanto | |
Tuotantoyhtiö(t) | Yleisradio |
Edeltäjä | Uuden Musiikin Kilpailu 2014 |
Seuraaja | Uuden Musiikin Kilpailu 2016 |
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivusto | |
IMDb |
Uuden Musiikin Kilpailu 2015 (UMK 2015) järjestettiin 7.–28. helmikuuta 2015. Kilpailun voitti Pertti Kurikan Nimipäivät kappaleellaan "Aina mun pitää". Kilpailu oli järjestyksessään neljäs Uuden Musiikin Kilpailu.
Formaatti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kilpailuun osallistui 18 avoimen haun kautta mukaan päässyttä laulajaa/yhtyettä jotka jaettiin kolmeen semifinaaliin. Jokaisesta semifinaalista yleisö äänesti kolme parasta finaaliin. Finaalissa kilpailijat saivat 90 % pisteistään yleisöäänistä ja loput pisteistä kahdeksalta nimetyltä raadilta. Vuonna 2015 mukana olivat seuraavat raadit: kansalaisraati, mediaraati, suomenruotsalaisraati, lasten raati, Martat-raati, sateenkaariväki-raati, musiikintekijöiden raati sekä taksikuskien raati.[1] Parhaimman yhteistuloksen saanut voitti kilpailun ja edusti Suomea Euroviisuissa 2015.
Kilpailun kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1. semifinaali (7. helmikuuta)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 2015 Uuden Musiikin Kilpailun ensimmäinen semifinaali kilpailtiin 7.2.2015 Ylen studiolla.
Nro | Artisti | Kappale | Tulos |
---|---|---|---|
1 | Hans On The Bass | "Loveshine" | Karsiutui |
2 | Vilikasper Kanth | "Äänenkantamattomiin" | Karsiutui |
3 | Pertti Kurikan Nimipäivät | "Aina mun pitää" | Jatkoon |
4 | Norlan El Misionario | "No Voy a llorar por Ti" | Jatkoon |
5 | Pihka ja myrsky | "Sydän ei nuku" | Karsiutui |
6 | Satin Circus | "Crossroads" | Jatkoon |
2. semifinaali (14. helmikuuta)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toinen semifinaali käytiin 14. helmikuuta.
Nro | Artisti | Kappale | Tulos |
---|---|---|---|
1 | Siru | "Mustelmat" | Karsiutui |
2 | Shava | "Ostarilla" | Jatkoon |
3 | Opera Skaala | "Heart of Light" | Jatkoon |
4 | Eeverest | "Love It All Away" | Karsiutui |
5 | Otto Ivar | "Truth or Dare" | Karsiutui |
6 | Jouni Aslak | "Lions and Lambs" | Jatkoon |
3. semifinaali (21. helmikuuta)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden kolmas semifinaali kilpailtiin 21. helmikuuta.
Nro | Artisti | Kappale | Tulos |
---|---|---|---|
1 | Aikuinen | "Kyynelten lahti" | Karsiutui |
2 | Järjestyshäiriö | "Särkyneiden sydänten kulmilla" | Jatkoon |
3 | Heidi Pakarinen | "Bon voyage" | Karsiutui |
4 | Angelo De Nile | "All for Victory" | Jatkoon |
5 | Ida Bois | "Kumbaya" | Karsiutui |
6 | Solju | "Hold Your Colours" | Jatkoon |
Finaali (28. helmikuuta)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nro | Artisti | Kappale | Raadin pisteet (10%) | Yleisön pisteet (90%) | Tulos (%) | Sija |
---|---|---|---|---|---|---|
1 | Shava | "Ostarilla" | 1.2% | 2.2% | 3,4% | 8. |
2 | Satin Circus | "Crossroads" | 2.1% | 24.2% | 26,3% | 2. |
3 | Solju | "Hold Your Colours" | 0.7% | 5.8% | 6,5% | 4. |
4 | Järjestyshäiriö | "Särkyneiden sydänten kulmilla" | 0.9% | 2.4% | 3,3% | 9. |
5 | Norlan El Misionario | "No Voy a llorar por Ti" | 0.4% | 3.7% | 4,1% | 7. |
6 | Opera Skaala | "Heart of Light" | 1.6% | 6.7% | 8,3% | 3. |
7 | Jouni Aslak | "Lions and Lambs" | 1.1% | 3.3% | 4,4% | 6. |
8 | Pertti Kurikan Nimipäivät | "Aina mun pitää" | 1.2% | 36.2% | 37,4% | 1. |
9 | Angelo De Nile | "All for Victory" | 0.8% | 5.5% | 6,3% | 5. |
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Viisuedustajaa ovat valitsemassa myös taksikuskien, Marttojen ja sateenkaariväen raadit Helsingin Sanomat. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 19.11.2016.
1960– |
1961 · 1962 · 1963 · 1964 · 1965 · 1966 · 1967 · 1968 · 1969 |
---|---|
1970– |
|
1980– |
1980 · 1981 · 1982 · 1983 · 1984 · 1985 · 1986 · 1987 · 1988 · 1989 |
1990– |
1990 · 1991 · 1992 · 1993 · 1994 · |
2000– |
2000 · |
2010– |
2010 · 2011 · 2012 · 2013 · 2014 · 2015 · 2016 · 2017 · 2018 · 2019 |
2020– |