Ooppera Skaala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ooppera Skaala on vuonna 1996 perustettu nykyoopperaan keskittynyt ammattilaisryhmä.[1]

Ooppera Skaala perustettiin vuonna 1996 edistämään ja kehittämään oopperatoimintaa keskeisimpänä toimintamuotonaan korkeatasoisten ja valtavirrasta poikkeavien oopperoiden tuottaminen. Toimintansa aikana Skaala on tuottanut ja valmistanut yhteensä 23 kantaesitystä, joista kotimaisia kantaesityksiä on ollut 17. Skaala on esittänyt pääasiassa Helsingissä, mutta myös muualla Suomessa. Skaala on vieraillut mm. Turussa, Lainsuojattomat -festivaalilla Porissa, Joensuun Musiikkitalvessa, Tampere Biennalessa, Jämsässä, Jyväskylän Loiskis -lastenfestivaalilla, Keuruulla, Suolahdessa, Saarijärvellä ja Viitasaarella. Ulkomailla Skaala on esiintynyt Torontossa, Vilnassa ja Manchesterissa.[2]

Ooppera Skaala sai vuonna 1998 Nuoren taiteen Suomi -palkinnon.[3]

Musiikki- ja muu kulttuuriyleisö on löytänyt Ooppera Skaalan, mutta ryhmä on tavoittanut myös uuden, perinteisestä oopperayleisöstä poikkeavan yleisön, kuten lapset ja nuoret aikuiset. Paitsi omia jäseniään, Ooppera Skaala työllistää huomattavan paljon vierailijoita. Ooppera Skaala toimii aktiivisesti yhteistyössä suomalaisten muiden taidelaitosten, esittävien ryhmien sekä musiikki- ja teatterifestivaalien kanssa.[4]

Ooppera Skaala osallistui Uuden Musiikin Kilpailuun 2015 kappaleella Heart of Light ja sijoittui kilpailun kolmanneksi.[5]

  1. Ooppera tulee alas norsunluutornista Helsingin Uutiset. Arkistoitu 22.1.2015. Viitattu 22.1.2015.
  2. Ooppera Skaala Ooppera Skaala. Viitattu 22.1.2015.
  3. Suomipalkinnot 1998 Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 22.1.2015. Viitattu 22.1.2015.
  4. Ooppera Skaala ry SuomiMatkailee.fi. Viitattu 22.1.2015.
  5. UMK 2015: Opera Skaala YLE. Viitattu 14.1.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]