Sinkkisulfidi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sinkkisulfidi
Sphalerite-unit-cell-3D-balls.png
Tunnisteet
CAS-numero 1314-98-3
Ominaisuudet
Molekyylikaava ZnS
Moolimassa 97,48 g/mol
Ulkomuoto Valkoista jauhemaista ainetta[1]
Sulamispiste 1 185 °C (sublimoituu)[2]
Tiheys 3,96 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen Ei liukene[1]

Sinkkisulfidi (ZnS) on sinkki- ja sulfidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Ainetta käytetään pääasiassa valkoisena väriaineena. Luonnossa sitä esiintyy sinkkivälkemineraalina.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wurtsiitin alkeiskoppi

Huoneenlämpötilassa sinkkisulfidi on valkoista jauhemaista ainetta. Yhdiste ei liukene veteen, mutta happoliuoksiin kylläkin. Sinkkisulfidilla on kaksi erilaista alkeiskoppia kuutiollinen ja heksagoninen. Kuutiollisessa sinkkivälkemuodossa sinkki- ja sulfidi-ionit ovat asettuneet tetraedreiksi ja tämä muoto on stabiilimpi alemmissa lämpötiloissa. Kuutiollinen sinkkisulfidi muuttuu heksagoniseksi wurtsiittimineraalin kaltaiseksi 1 020 °C lämpötilassa. Sinkkisulfidi voidaan aktivoida, jolloin se säteilytettynä fosforoi. Tyypillisimpiä aktivaattoriaineita ovat kupari, hopea, kulta, mangaani ja harvinaiset maametallit.[3][4][5]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinkkisulfidia valmistetaan saostamalla sinkkisulfaatin ja natriumsulfidin välisellä reaktiolla. Ennen saostamista on lähtöaineista poistettava muut raskasmetallit, jotka saostuisivat värillisinä sulfideina.[1][6]

ZnSO4(aq) + Na2S(aq) → ZnS (s) + Na2SO4(aq)

Yhdistettä voidaan tuottaa myös bariumsulfidista ja sinkkikloridista.[6]

ZnCl2(aq) + BaS(aq) → ZnS(s) + BaCl2(aq)

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinkkisulfidia käytetään väriaineena valkoisissa maaleissa ja lakoissa sekä täyteaineena kumeissa ja muoveissa. Väriaineena käytettävää sinkkisulfidin ja bariumsulfaatin seosta kutsutaan nimellä litoponi. Lisättäessä sinkkisulfidiin hopeaa, kuparia tai mangaania saadaan aikaiseksi sininen, vihreä tai keltainen luminesenssi. Sinkkisulfidin etuihin kuuluu sen myrkyttömyys ja korkea taitekerroin, nykyään titaanioksidi on kuitenkin korvannut sen suurelta osin.[3][1][6][4] Sinkkisulfidia on käytetty valmistettaessa atomikerroskasvatuksella ohuita elektroluminesenssinäyttöjä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 287. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. Frank E. Goodwin: Zinc Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 28.11.2010
  3. a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 1300. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 28.11.2010). (englanniksi)
  4. a b Günter Bauer, Volker Günther, Hans Hess, Adreas Otto, Oskar Roidl, Heinz Roller & Siegfried Sattelberger: Vanadium and Vanadium Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 11.11.2010
  5. Karl A. Franz, Wolfgang G. Kehr, Alfred Siggel, Jürgen Wieczoreck & Waldemar Adam: Luminescent Materials, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 28.11.2010
  6. a b c Daniel R. Swiler: Pigments, Inorganic, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 28.11.2010

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.