Sinkkifluoridi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sinkkifluoridi
Zinc-fluoride-3D-balls.png
Tunnisteet
CAS-numero 7783-49-5
Ominaisuudet
Molekyylikaava ZnF2
Moolimassa 103,38
Ulkomuoto Väritön kiteinen aine[1]
Sulamispiste 872 °C[1]
Kiehumispiste 1 500 °C[2]
Tiheys 4,9 g/cm3[2]
Liukoisuus veteen 16,2 g/l (20 °C)[1]

Sinkkifluoridi (ZnF2) on epäorgaaninen sinkki- ja fluoridi-ionien muodostama ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää metallien päällystämiseen sinkillä ja eräiden lasilaatujen valmistamiseen.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa sinkkifluoridi on värittömiä kiteitä. Muista sinkin halogenideista poiketen sinkkifluoridi liukenee veteen vain hieman ja paremmin kuumaan kuin viileään veteen. Paremmin yhdiste liukenee ammoniakkiin ja happamiin liuoksiin. Kidevedettömän muodon lisäksi tunnetaan myös kidevedellinen tetrahydraatti (ZnF2·4H2O). Kidevesi poistuu kuumennettaessa yhdistettä alennetussa paineessa noin 200 °C:n lämpötilaan.[1][3][4]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinkkifluoridia voidaan saada tetrahydraattina liuottamalla sinkkioksidia tai sinkkikarbonaattia vetyfluoridin vesiliukseen ja haihduttamalla vesi pois[4] tai saostamalla sinkkisulfaatin vesiliuoksesta natriumfluoridin avulla[1]. Vedettömän sinkkifluoridin valmistukseen voidaan käyttää muita tapoja esimerkiksi sinkkioksidin ja fosforitrifluoridin välistä reaktiota[3].

Sinkkifluoridia voidaan käyttää lasitteiden ja emalien valmistuksessa sekä taittokyvyltään voimakkaiden lasilaatujen ja optisten kuitujen valmistuksessa. Metalliteollisuudessa yhdistettä käytetään fluksina ja lisäaineena galvaanisissa kylvyissä pinnoitettaessa metalleja elektrolyyttisesti sinkillä. Muita käyttökohteita ovat puun suojaaminen lahoamista vastaan ja orgaanisissa synteeseissä mietona fluoraavana reagenssina esimerkiksi korvaamaan klooriatomeita fluoriatomeilla ja syklisaatioreaktioiden katalyyttinä.[1][3][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 223. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4.100. 93rd Edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 3.8.2014). (englanniksi)
  3. a b c Charles B. Lindahl & Tariq Mahmood: Fluorine Compounds, Inorganic, Zinc, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 3.8.2014
  4. a b c Dieter M. M. Rohe, Rüdiger Winter Battersby & Hans Uwe Wolf: Zinc Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2014. Viitattu 3.8.2014