Siniristi (järjestö)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Siniristi oli Suomessa jatkosodan aikana vuosina 1942–1944 toiminut avoimesti antisemitistinen ja fasistinen poliittinen järjestö, joka kannatti tulevaisuuden rakentamista kansallissosialistisen Saksan voiton varaan.

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1939 alkoi ilmestyä Kustaa Vaasa -niminen julkaisu. Lehden ympärille syntyi vuonna 1942 Siniristi-yhdistys. Yhdistyksen perustamisen takana olivat Gunnar von Hertzen, Erkki Räikkönen ja Martti Mustakallio.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestön äänenkannattajana toimi Uusi Eurooppa -niminen lehti, jota julkaistiin vuosina 1942–1944. Järjestö myös toimitti jäsenilleen jäsenlehteä Siniristi, jossa kerrottiin sen hetken poliittisia tapahtumia.

Lehteä ei pidä sekoittaa vuosina 1933–1939 ilmestyneeseen saman nimiseen poliittiseen julkaisuun. Jäsenlehteen kirjoitti ainakin rovasti Matti Jaakkola.

Siniristi julkaisi toimintansa aikana muutamia kirjoja, joista tunnetuin on uusintapainos kirjasta Siionin viisaiden pöytäkirjat.

Järjestöllä oli Helsingissä toimisto osoitteessa Museokatu 17 A 1. Siniristin hallituksessa toimi puheenjohtajana Erkki Räikkönen ja muina hallituksenjäseninä toimi ainakin Gunnar Lindqvist ja Olavi Linnove.

Vuonna 1944 keväällä yhdistys ilmoitti että siihen kuului 12 000 jäsentä.

Lakkauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestö lakkautettiin valtioneuvoston päätöksellä syksyllä 1944, sillä Moskovan välirauhansopimuksen 21. artikla edellytti Suomea lakkauttamaan kaikki ”fasisminluontoiset” järjestöt. Siniristi kuului niihin järjestöihin, jotka Urho Castrénin hallitus lakkautti heti ensimmäisinä 23. syyskuuta, välittömästi rauhansopimuksen astuttua voimaan.[1]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Olavi Linnove: Euroopan Etuvartio, Siniristi, 1942.
  • S. Nilus: Siionin viisaitten pöytäkirjat, Siniristi, 1943.
  • Suomen puolesta Saksan kanssa. Siniristi, 1944.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Uola 1999, s. 36.