Singani

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Singani-pulloja

Singani on bolivialainen muscat d´Alexandrie -lajikkeen rypäleistä tislaamalla valmistettu väkevä alkoholijuoma. Valtion virallisen määritelmän mukaan singania tuotetaan ainoastaan Bolivian Andeilla, ja käytettyjen rypäleiden tulee olla kasvatettu 1600–3000 metrin korkeudella merenpinnasta. Juoman tislaus tulee toteuttaa vähintään 2000 metrin korkeudessa. [1] Singani onkin Bolivian de facto kansallisjuoma. [2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singania on tuotettu Bolivian alueella 1500-luvulta lähtien pian espanjalaisten mantereelle saapumisen jälkeen. Kun vasta perustetuissa luostareissa tarvittiin ehtoollisviiniä, sitä alettiin valmistaa muscat d´Alexandrie -rypäleistä. Pian viinin huomattiin soveltuvan myös tislattavaksi. Kun vuonna 1546 perustetussa Potosin varakkaassa kaivoskaupungissa alkoi syntyä kysyntää väkevälle alkoholijuomalle, alkoivat paikalliset viinintuottajat tislata viiniä kaupallisessa tarkoituksessa singaniksi. [3]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bolivian ilmasto on sekä trooppinen että mannermainen, ja suurin osa viinitarhoista sijaitsee vähintään 2000 metrin korkeudessa. Bolivian viinirypäleistä 75 prosenttia on muscat d´Alexandrieta lajiketta, josta myös singani valmistetaan. [4] Singaniin käytetyistä korkealla kasvatetuista rypäleistä valitaan parhaimmat, joista käytetään raakaviiniä, joka myöhemmin tislataan vähintään 2000 metrin korkeudessa singaniksi. Korkealla vuoristossa ilma on ohuempaa, jolloin tislaaminen tapahtuu matalammassa lämpötilassa. [5] Tällöin on helpompi erottaa tisleestä huonot osat kuten sikunaöljyt ja säilyttää juoman luonnetta korostavat aromaattiset osat. [1]

Erityispiirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singani on ulkomaankaupassa luokiteltu brandyihin, eli alkoholijuomiin, jotka ovat tislattu viineistä. Singani kuitenkin poikkeaa yleisistä brandyista siten, että se säilyy kirkkaana alkoholina eikä sitä lainkaan kypsytetä puutynnyreissä. [6] Lähempänä Singani on eau-de-vie tisleitä, jotka ovat hedelmistä valmistettuja kahteen kertaan tislattuja alkoholijuomia, joiden joukkoon ei kuitenkaan ole ollut tapana laskea viinirypäleistä tehtyjä alkoholijuomia. [7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b M. Carrie Allan: The absolutely delicious Bolivian spirit all drinkers need to know Washington Post. 3.1.2016. Viitattu 17.11.2020. (englanniksi)
  2. singani is the national spirit of bolivia Spiritsfully. Viitattu 17.11.2020. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  3. U. N. Wiesmann, S. DiDonato, N. N. Herschkowitz: Effect of chloroquine on cultured fibroblasts: release of lysosomal hydrolases and inhibition of their uptake. Biochemical and Biophysical Research Communications, 27.10.1975, nro 4, s. 1338–1343. PubMed:4. doi:10.1016/0006-291x(75)90506-9. ISSN 1090-2104. Artikkelin verkkoversio.
  4. Domine, Andeŕe (suomennos: Pirkko Roinila): Wein - Viini, s. 853. Könemann, 2004. ISBN 3-8331-1978-0.
  5. The Benefits of Distilling at Altitude Montanya Distillers - Craft Distilled American Rum. Viitattu 17.11.2020. (englanniksi)
  6. Teressa Iezzi: Steven Soderbergh’s Latest, Years-In-The Making Creative Project Will F#*& You Up Fast Company. 16.10.2014. Viitattu 17.11.2020. (englanniksi)
  7. viinakoulu | Hedelmistä saadaan maukasta viinaa Helsingin Sanomat. 3.9.2009. Viitattu 17.11.2020.
Tämä ruokaan, juomiin, ravintoon tai ruoanlaittoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.