Simon bar Kokhba

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Simon bar Kokhba (hepr. ‏שמעון בר כוכבא‎) (k. 135) oli juutalaisten johtaja vuonna 132 alkaneessa toisessa juutalais­sodassa eli Bar Kokhban kapinassa roomalaisia vastaan. Hän perusti lyhyt­aikaiseksi jääneen itsenäisen juutalais­valtion, jota hän johti kolme vuotta käyttäen arvo­nimeä nasi. Roomalaiset kukistivat hänen valta­kuntansa vuonna 135 kaksi ja puoli vuotta kestäneen sodan jälkeen.[1]

Nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Murraban luolasta vuonna 1952 löydetyt, Simonin itse kirjoittamat kirjeet osoittavat hänen alku­peräisen nimensä olleen Simeon bar Koseba[2] (hepr. ‏שמעון בר כוסבה‎), Bar Koseva (hepr. ‏בר כוסבא‎) tai Ben Koseva (hepr. ‏בן כוסבא‎.[3] Tämä viittaa siihen, että joko hänen isänsä tai syntymäpaikkansa nimi oli Kosevah.[4] [5]

Juutalainen oppinut rabbi Akiba julisti Simonin Messiaaksi[6] ja antoi tälle lisänimen Bar Kokhba, joka merkitsee aramean kielellä "Tähden poikaa." Nimi viittasi "tähtiprofetian" nimellä tunnettuun Neljännen Mooseksen kirjan katkelmaan:

»Tähti nousee Jaakobista,
ja valtikka kohtaa Israelista.
Se ruhjoo Moabilta ohimot,
päälaen kaikilta Seetin pojilta.[7]»

Nimeä Bar Kokhba ei mainita Talmudissa, mutta kylläkin myöhemmässä kristillisessä kirjallisuudessa.[8] Myöhemmät juutalaiset rabbiiniset kirjailijat eivät olleet rabbi Akiban kanssa samaa mieltä Simon bar Koseban messiaani­suudesta. Jo Akiban oppilas, Yose ben Halaphta, käyttikin Eder Olam -teoksessaan hänestä nimitystä "bar Koziba" (hepr. ‏בר כוזיבא‎), joka tarkoittaa "valheen poikaa".[9] Viimeistään siihen aikaan kun Talmudit koottiin, rabbiininen oppineisto oli päätynyt Simon Bar Kosebasta samaan arvioon kuin Yose ben Halaphta, ja Talmudissa hänestä käytetääkin aina nimitystä "Simon bar Koziba" (hepr. ‏בר כוזיבא‎) tai Bar Kozevah (hepr. ‏בר כוזבה‎).

Bar Kokhban kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bar Kokhban hopeinen sekeli eli tetradrakhma. Etupuolella Jerusalemin temppelin julkisivu ja nouseva tähti, reunoilla nimi Simon. KÄäntöpuolella taatelipalmun lehti (lulav) ja sitruuna (etrog) ja teksti "Jerusalemin vapaudelle"
Bar Kokhban hopeinen zuz eli denaari. Etupuolella trumpetit ja niiden ympärillä teksti "Jerusalemin vapaudelle". Kääntöpuolella lyyra sekä ympärillä teksti "Toisena vuonna Israelin vapautuksen jälkeen."

Ensimmäisessä juutalaissodassa vuosina 66–73 roomalaiset olivat saaneet aikaan laajaa hävitystä. Jerusalem ja sen temppeli olivat tuhoutuneet, miljoona juutalaista saanut surmansa ja monet paenneet maasta, mutta Palestiinan maaseudulla asui yhä suuri joukko juutalaisia.[10] Myöhemminkin monet Rooman keisarien määräykset herättivät juutalaisten keskuudessa kapina­mielialaa, ja kun keisari Hadrianus lopulta kielsi ympäri­leikkauksen, juutalaiset nousivatkin uudestaan kapinaan.[11] Eusebiuksen Chronicon -teoksen mukaan, joka on säilynyt Hieronymuksen muokkaamassa muodossa, kapina puhkesi Hadrianuksen hallitsijakauden 16. vuotena, joka vastasi 227. olympiadin neljättä vuotta.[12] Roomalaisten nimittämänä Juudean kuvernöörinä toimi tuolloin Timeus Rufus, josta juutalaiset käyttivät nimitystä "Tyrannus Rufus".[13] Hadrianus lähetti armeijan kukistamaan kapinan. Bar Kokhba, joka johti vastarintaa, rankaisi jokaista juutalaista, joka kieltäytyi liittymästä hänen joukkoihinsa.[12][14] Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin sota päättyi. Tällöin keisari Hadrianus kielsi juutalaisilta pääsyn Jerusalemiin, jonka paikalle rakennettiin roomalainen kaupunki Aelia Capitolina.[15]

Juutalaisten toinen kapina puhkesi 60 vuotta ensimmäisen kapinan kukistamisen jälkeen, ja sen aikana perustettiin kolme vuotta kestänyt itsenäinen valtio. Monet juutalaiset uskoivat kauan kaivatun messiaanisen ajan vihdoin koittaneen. Innostus oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä lyhyen menes­tyksellisen kauden jälkeen Rooman legioonat kukistivat kapinat.

Kapinan alkuvaiheessa roomalaiset kärsivät pahoja takaiskuja, kun juutalaiset yhdistivät voimansa, toisin kuin ensimmäisessä juutalais­sodassa, jonka aikana Flaviuksen Josephuksen mukaan kolme erillistä juutalaista armeijaa olivat taistelleet keskenäänkin Temppeli­vuoresta kolmen viikon ajan sen jälkeen, kun roomalaiset olivat murtaneet Jerusalemin muurit ja tunkeutuivat taistellen kaupungin keskustaan. Jäätyään toisen juutalais­sodan alku­vaiheessa alakynteen roomalaiset noudattivat poltetun maan taktiikkaa saadakseen vähitellen nujerretuksi juutalaisten taistelu­tahdon.

Sodan loppuvaiheessa, kun Jerusalem oli jo raunioina, Bar Kokhba pakeni Beet-Teerin linnoitukseen ja johti sotatoimia sieltä käsin.[16] Sen roomalaiset saivat valloitetuksi vasta, kun sota oli jatkanut kolme ja puoli vuotta, ja silloin he surmasivat kaikki sen puolustajat lukuun ottamatta yhtä nuorukaista, Simeon ben Gamielia.[17] Rabbi Johanan kertoi verilöylystä myöhemmin seuraavasti:[18] "Kolmen­sadan lapsen aivot löydettiin yhden kiven päältä, minkä lisäksi Beet-Teeristä löydettiin kolmesataa koria täynnä tefillinien jäännöksiä, joita kuhunkin koriin mahtuu kolme mittaa" (noin 28 litraa). Simon Gamlielin mukaan Beet-Teerissä oli viisisataa koulua, joista pienimmässä­kin oli kolmesataa oppilasta. Heillä oli tapana sanoa: "Jos vihollinen joskus tulee luoksemme, seivästämme heidät näillä metallisella tangolla [joita käytettiin kirjainten osoittamiseen pyhistä teksteistä]". Cassius Dion mukaan sotatoimissa surmattiin kaikkiaan 580 000 juutalaista, 50 linnoitettua kaupunkia ja 985 kylää hävitettiin maan tasalle, kun taas niitä, jotka tuhoutuivat nälänhädän, sairauksien tai tulipalojen vuoksi, ei voitu laskeakaan.[19] Mutta roomalaisetkin olivat kärsineet sodassa niin suuria menetyksiä, että keisari Hadrianus päätti jättää senaatille lähettämästään tiedon­annosta pois sellaisiin tavallisesti kuuluneet sanat: "Jos te ja lapsemme voitte hyvin, kaikki on hyvin. Minä ja sotaväki voimme hyvin."[20]

Sodan jälkeen Hadrianus yhdisti aikaisemmat Juudean, Galilean ja Samarian hallintoalueet uudeksi provinssiksi nimeltä Syria Palaestina, mitä on yleisesti pidetty merkkinä, että hän yritti lopullisesti katkaista juutalaisten yhteydet maahan.[21]

Viime vuosi­kymmeninä kapinasta on saatu uutta tietoa, kun Kirjeiden luolasta läheltä Kuollutta­merta on löydetty kirje­kokoelmia, joista osa mahdollisesti on Bar Kokhban itse kirjoittamia.[22][23] Kirjeet ovat nykyisin nähtävissä Israelin museossa.[24]

Bar Kokhban luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rabbiinisessa kirjallisuudessa Simon bar Kokhba kuvataan käyttäy­tymi­seltään jossain määrin mieli­puoliseksi ja äkki­pikaiseksi. Talmudissa[25][26] sanotaan, että hän toimi noin 200 000 juutalaisen kapinallisen johtajana, mutta että hän vaati nuoria alokkaita todistamaan rohkeutensa leikkaamalla pois yhden sormistaan. Israelin oppineet valittivat hänelle, miksi hän rasitti kansaa sellaisilla silpomisilla. Joka kerta mennessään taisteluun hänen kerrotaan sanoneen: "Oi maailman­kaikkeuden herra, Sinun ei tarvitse millään tavoin auttaa meitä [vihollisiamme vastaan], mutta älä myöskään aseta meille esteitä!" [25] Hänen sanotaan myös tappaneen enonsa, rabbi Eleasar Modinalaisen syytettyään tätä sota­salaisuuksien paljastamisesta vihollisille.[27] Bar Kokhba oli armoton johtaja, joka rankaisi jokaista juutalaista, joka ei astunut hänen sotaväkeensä. Eusebiuksen mukaan hän rankaisi varsinkin kristittyjä kiduttamalla heitä kuoliaaksi eri tavoin, koska he kieltäytyivät taistelemasta roomalaisia vastaan.[12]

Bar Kokhba populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bar Kokhba on 1800-luvun lopulta lähtien ollut useiden näytelmien, oopperoiden ja romaanien aiheena.[28] Sellaisia ovat esimerkiksi:

Aihetta käsittelevän oopperan on säveltänyt myös venäjänjuutalainen emigranttisäveltäjä Yaacov Bilansky Levanon Palestiinassa 1920-luvulta.

John Zornin johtama yhtye Masada Chamber Ensemble on julkaissut Bar Kokhba -nimisen albumin, jonka kannessa on valokuva Bar Kokhban kirjeestä Yeshualle, Galgolan pojalle.

Bar Kokhba -seuraleikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Legendan mukaan eräs Bar Kokhban roomalaisten keskuuteen lähettämä tiedustelija palasi hänen luokseen vakavasti pahoin­pideltynä: häneltä oli kieli leikattu irti ja molemmat kädet katkaistu. Koska hän ei voinut puhua eikä kirjoittaa, hän ei voinut kertoa, mitä oli saanut selville. Niinpä Bar Kokhba päätti esittää hänelle yksin­kertaisia kysymyksiä, joihin hän saattoi vastata nyökkäämällä tai pudistamalla päätään, ja tällä tavoin pystyikin saamaan tietoa.

Unkarissa tämän legendan mukaan on saanut nimensä "Bar Kokhba -seura­leikki". Siinä toinen kahdesta osallistujasta valitsee jonkin sanan tai kohteen, joka toisen on pystyttävä päätelemään esittämällä kysymyksiä, joihin vastataan vain "kyllä" tai "ei". Arvaaja kysyy yleensä ensin, onko kyseessä elävä olento, ja jos ei ole, onko se esine, ja ellei ole sellainenkaan, kyseessä on ilmeisesti jokin abstakti käsite.[29]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Simon bar Kokhba

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kronikoitsija, rabbi Yose b. Halpetha (Halafta) ilmoitti teoksessaan Seder Olam, kappaleessa 30, että Ben Koziban (Bar Kokhban) aloittama sota kesti kaksi ja puoli vuotta, mutta juutalaisten linnakkeen, Betarin, kerrotaan kestäneen kolme ja puoli vuotta. Katso: Palestiinan Talmud, Taanit 4:5 (24a) ja Midrash Rabba) (Rabban valitusvirret 2:5).
  2. Poul Borchsenius: Pitkä vaellus, Juutalaisten historia Jerusalemin hävityksestä Israelin valtion perustamiseen, s. 73, 79. Ristin Voitto, 1976. ISBN 951-806-423-4.
  3. Encyclopaedia Judaica, nide 3, s. 156-157. Thomson Gale, 2007. ISBN 9780028660974.
  4. Aharon Oppenheimer, Henning Graf Reventlow: ”Eschatology in the Bible and in Jewish and Christian Tradition”, Leadership and Messianism in the Time of the Mishnah, s. 162. Tämän lähteen mukaan Kosevah oli paikannimi, sama kuin Kuweiziwe lähellä Betlehemiä. A&C Black, 2007. ISBN 9780028660974. Teoksen verkkoversio.
  5. Claude R. Conder: Tent Work in Palestine: A Record of Discovery and Adventure, s. 143. , 1887. Teoksen verkkoversio.
  6. Poul Borchsenius: Pitkä vaellus, Juutalaisten historia Jerusalemin hävityksestä Israelin valtion perustamiseen, s. 72. Ristin Voitto, 1976. ISBN 951-806-423-4.
  7. 4. Moos. 24:17
  8. ”Bar Kokhba and Bar Kokhba War”, The Jewish Encyclopedia, s. 506–507. Funk and Wagnallis, 1906. Teoksen verkkoversio.
  9. Marcus Jastrowin teoksen A Dictionary of the Targumim, The Talmud babli and Yershalmi, and the Midrashic Literature (New York/Berlin: Verlag Choreb and London: Shapiro Valentine & Co. 1926) mukaan aramean sana kazab merkitsee valheellisuutta. Nyky­hepreassa sanan kazab tavallisin merkitys on valhe, mutta se voi tarkoittaa myös pettymystä. Selitys, jonka mukaan "bar Koziba" tarkoittaisi­kin "pettymyksen poikaa" (tai "pettymyksen tuottajaa"), on kuitenkin väkinäinen yritys johtaa nykykielen sanasta merkitys toisessa kielessä lähes kaksi­tuhatta vuotta sitten käytetylle sanalle.
  10. Pitkä vaellus, s. 38
  11. Pitkä vaellus, s. 71
  12. a b c Eusebius Cesarealainen, Hieronymus: Chronicon, s. 284-285. Tertullian.org, 2005. Teoksen verkkoversio.
  13. Pitkä vaellus, s. 70
  14. Yigael yadin: Bar-Kokhba, s. 258. New York: Random House, 1971.
  15. Pitkä vaellus, s. 85-86
  16. Pitkä vaellus, s. 82
  17. Palestiinalainen Talmud, Taanit 4:5 (24a-b)
  18. Midrash Rabba 2:5
  19. Cassius Dion Rooman historia, LXIX kirjan yhteenveto, 14:1-2, s. 447-451 kirjasarjassa Loeb Classical Series.
  20. Pitkä vaellus, s. 85
  21. Peter Schäfer: {{{Nimike}}}, s. 33. Tübingen: Mohr Siebeck, 2003. ISBN 3-16-148076-7. Teoksen verkkoversio.
  22. Diggers. Time, 5.5.1961. Artikkelin verkkoversio.
  23. Texts on Bar Kochba: Bar Kochba's Letters Viitattu 18.12.2014.
  24. Bar Kokhba Israel Museum: Jerusalem. Viitattu 18.12.2014.
  25. a b Palestinian Talmud, taanit 4:5 (24b)
  26. Midrash Rabba 2:5
  27. Pitkä vaellus, s. 83-84
  28. G. Boccaccini, Portraits of Middle Judaism in Scholarship and Arts (Torino: Zamorani, 1992).
  29. Katalin B. Havas: ”Let's Play Bar Kokhba Game”, It's Logical. Rodopi, 1999. Teoksen verkkoversio.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • W. Eck, 'The Bar Kokhba Revolt: the Roman point of view' julkaisussa Journal of Roman Studies 89 (1999) 76ff.
  • David Goodblatt, Avital Pinnick and Daniel Schwartz: Historical Perspectives: From the Hasmoneans to the Bar Kohkba Revolt In Light of the Dead Sea Scrolls: Boston: Brill: 2001: ISBN 90-04-12007-6
  • Richard Marks: The Image of Bar Kokhba in Traditional Jewish Literature: False Messiah and National Hero: University Park: Pennsylvania State University Press: 1994: ISBN 0-271-00939-X
  • Leibel Reznick: The Mystery of Bar Kokhba: Northvale: J.Aronson: 1996: ISBN 1-56821-502-9
  • Peter Schafer: The Bar Kokhba War Reconsidered: Tübingen: Mohr: 2003: ISBN 3-16-148076-7
  • David Ussishkin: "Archaeological Soundings at Betar, Bar-Kochba's Last Stronghold", julkaisussa: Tel Aviv. Journal of the Institute of Archaeology of Tel Aviv University 20 (1993) 66ff.
  • Yigael Yadin: Bar Kokhba: The Rediscovery of the Legendary Hero of the Last Jewish Revolt Against Imperial Rome: London: Weidenfeld and Nicolson: 1971: ISBN 0-297-00345-3