Shilpa Shetty

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Shilpa Shetty
Shilpa Shetty vuonna 2018.
Shilpa Shetty vuonna 2018.
Henkilötiedot
Syntynyt 8. kesäkuuta 1975 (ikä 44)
Mangalore, Karnataka, Intia
Kansallisuus Intia
Ammatti näyttelijä
Puoliso Raj Kundra (2009–)
Näyttelijä
Aktiivisena 1993–
Aiheesta muualla
www.shilpa-shetty.com
IMDb

Shilpa Shetty (s. 8. kesäkuuta 1975 Mangalore, Karnataka) on intialainen näyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten työstään hindinkielisissä elokuvissa, mutta hän on esiintynyt myös kannadan-, telugun- ja tamilinkielisissä elokuvissa. Lisäksi hän on esiintynyt useissa televisio-ohjelmissa.[1]

Shetty aloitti uransa mallina ja esiintyi useissa televisiomainoksissa. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli menestynyt trilleri Baazigar vuonna 1993. Hän saavutti laajempaa menestystä kaksoisroolilla komediassa Main Khiladi Tu Anari vuonna 1994. Lupaavasta alusta huolimatta hänen seuraavat elokuvansa eivät menestyneet, ja draama Jaanwar oli hänen ensimmäinen kaupallinen menestyksensä viiteen vuoteen. Menestysdraama Dhadkan (2000) oli käännekohta Shettyn uralla ja hän sai ylistystä roolisuorituksestaan. Seuraavaksi hän näytteli naispääosaa muun muassa rikosdraamassa Indian (2001), trillerissä Dus (2005) ja perhedraamassa Apne (2007), ja sai kehuja roolisuorituksistaan draamoissa Rishtey (2002) ja Life in a… Metro (2007). Hänen roolinsa HIV-potilaana draamassa Phir Milenge (2004) keräsi ylistystä ja useita palkintoehdokkuuksia. Shetty tunnetaan myös Britannian Celebrity Big Brotherin viidennen tuotantokauden (2007) voittajana. Hän joutui talossa rasismin kohteeksi, mistä nousi kansainvälinen kohu.[2]

Näyttelemisen lisäksi Shetty on osallistunut lavaesityksiin ja kahden ravinto-oppaan kirjoittamiseen. Hän on toiminut useiden merkkien ja tuotteiden mainoskasvona. Hän on myös ottanut kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, kuten feminismiin ja eläinten oikeuksiin. Shetty toimi juontajana Bigg Boss -tositelevisiosarjan toisella tuotantokaudella ja tuomarina kykykilpailuissa Jhalak Dikhhla Jaa, Nach Baliye ja Super Dancer. Hän oli Rajasthan Royals -krikettijoukkueen osaomistaja ja toimi tuottajana vuoden 2014 toimintaelokuvassa Dishkiyaoon.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shilpa Shetty aviomiehensä Raj Kundran kanssa vuonna 2011.

Shilpa Shetty syntyi Mangaloressa Karnatakan osavaltiossa. Hän on Surendra ja Sunanda Shettyn vanhempi tytär. Hänen nuorempi sisarensa Shamita Shetty yritti myös luoda uraa näyttelijänä.[1] He työskentelivät yhdessä elokuvassa Fareb vuonna 2005.

Shetty meni naimisiin liikemies Raj Kundran kanssa 22. marraskuuta 2009.[3] Shetty synnytti 21. toukokuuta 2012 pojan, joka sai nimekseen Viaan Raj Kundra.[4]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voitot
  • Bollywood Movie Award (1998)
  • Giant International Award (2004)
  • AAHOA Award (2005)
  • Indian ”Diva of the Year” by SaharaOne Television viewers (2005)
  • IIFA Special Award for Global Impact (2007)
  • Silver Star Award (2007)
  • Rajiv Gandhi National Quality Award (2007)
  • Zee Cine Award (2008)
  • IIFA-FICCI Frames Awards for the ”Most Powerful Entertainers of the Decade”, yksi kymmenestä saajasta (2009)
Ehdokkuudet

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva Rooli Kieli Muuta
1993 Baazigar Seema Chopra Hindi
1994 Aao Pyaar Karen Chhaya Hindi
Main Khiladi Tu Anari Mona/Basanti Hindi
Aag Bijli Hindi
1995 Gambler Ritu Hindi
Hathkadi Neha Hindi
1996 Mr. Romeo Shilpa Tamili
Chhote Sarkar Seema Hindi
Himmat Nisha Hindi
Sahasa Veerudu Sagara Kanya Sona Telugu
1997 Dus Journalisti Hindi Kesken jäänyt elokuva
Prithvi Neha Hindi
Insaaf Divya Hindi
Zameer: The Awakening of a Soul Roma Khurana Hindi
Auzaar Prathna Thakur Hindi
Veedeva Dandi Babu Nandhana Telugu
1998 Pardesi Babu Chinni Malhotra Hindi
Aakrosh Komal Hindi
1999 Jaanwar Mamta Hindi
Shool Hindi Erikoisesiintyminen ”Main Aayi Hoon U.P. Bihar Lootne”
Lal Baadshah Asianajajan tytär Hindi
2000 Azad Kanaka Mahalakshmi Telugu
Dhadkan Anjali Hindi
Tarkieb Preeti Sharma Hindi
Kushi Macarena Tamili Erikoisesiintyminen
Jung Tara Hindi
2001 Indian Anjali Rajshekar Azad Hindi
Bhalevadivi Basu Shilpa Telugu
Maduve Agona Baa Preeti Kannada
Preethsod Thappa Chandana (Chandu) Kannada
2002 Karz Sapna Hindi
Rishtey Vaijanti Hindi
Hathyar Gauri Shivalkar Hindi
Chor Machaaye Shor Kaajal Hindi
Badhaai Ho Badhaai Radha/Banto Betty Hindi
Junoon Manisha Hindi
2003 Ondagona Baa Belli Kannada
Darna Mana Hai Gayathri Hindi
2004 Phir Milenge Tamanna Sahni Hindi
Garv: Pride and Honour Jannat Hindi
2005 Dus Aditi Hindi
Fareb Neha Hindi
Khamosh… Khauff Ki Raat Sonia Hindi
Auto Shankar Rahanlainaaja Kannada
2006 Shaadi Karke Phas Gaya Yaar Ahana Hindi
2007 Life in a… Metro Shikha Hindi
Apne Simran Hindi
Om Shanti Om Itsenään Hindi Erikoisesiintyminen laulussa ”Deewangi Deewangi”
2008 Dostana Hindi Erikoisesiintyminen laulussa ”Shut Up & Bounce”
2014 Dishkiyaoon Itsenään Hindi Myös tuottajana
Erikoisesiintyminen laulussa ”Tu Mere Type Ka Nahi Hai”

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Chadha, Monica: Profile: Shilpa Shetty BBC. 17.1.2007. Viitattu 3.8.2013. (englanniksi)
  2. Shilpa Shetty voitti Britannian Big Brotherin MTV3 Viihdeuutiset. 29.1.2007. Viitattu 4.3.2010.
  3. Ramani, Nithya: Shilpa Shetty’s star-studded wedding reception Rediff. 25.11.2009. Viitattu 6.9.2012. (englanniksi)
  4. Shilpa Shetty names son Viaan Daily News and Analysis. 7.6.2012. Viitattu 6.9.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Shilpa Shetty.