Seppo Manninen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Seppo Manninen: Malmi (1990), Ylä-Malmin tori, Helsinki.
Seppo Manninen: Vapauden liekki, Sibeliuspuisto, Salo.

Seppo Eero Kalevi Manninen (s. 13. marraskuuta 1937 Helsinki) on suomalainen kuvanveistäjä.[1]

Manninen valmistui ylioppilaaksi Tehtaanpuiston yhteiskoulusta Helsingissä vuonna 1957, kansakoulunopettajaksi Helsingin opettajakorkeakoulusta vuonna 1961 ja sittemmin kuvaamataidon opettajaksi Turun opettajakorkeakoulusta. Vuodesta 1963 Manninen on asunut Somerolla, missä hän toimi opettajana Joensuun koulussa eläkkeelle jäämisensä asti.[1]

Ensimmäisen näyttelynsä Manninen piti Turun taidemuseossa vuonna 1964. Erääksi varhaiseksi innoittajakseen hän mainitsee Eero Hiirosen, joka 1960-luvulla myös vaikutti Somerolla.[1]

Mannisen tuotannossa sekä materiaalit että tyylisuunnat ovat vaihdelleet, ja hän on käyttänyt materiaalina sekä metallia, puuta että tekstiilejä.[1][2] Hitsaustöihinsä 1960-luvulla hän sai vaikutteita Eila Hiltuselta, 1970-luvulla hän käytti materiaalina terästä ja alumiinia minimalismin hengessä, 1980-luvulla tekstiilejä ja 1990-luvulla puuta.[1]

Mannisen julkisiin teoksiin kuuluvat muiden muassa itsenäisyysmuistomerkki Vapauden liekki (1992) Sibeliuksen puistossa Salossa, veistos Malmi (1990) Ylä-Malmin torilla Helsingissä, kasteveistos Elämän vesi (1988) Someron seurakuntatalolla ja teräsveistos Nuoruus (1974) Kiiruun koululla Somerolla.[1][3][4] Vuonna 2015 paljastettiin Somerolla Kiiruun puistossa Mannisen yhdessä graafikko Heikki Paakkasen kanssa suunnittelema laulaja Rauli Badding Somerjoen muistomerkki Badding-pysäkki.[5] Muita Mannisen julkisia teoksia on Vaasassa, Helsingissä ja Turussa.[1][3][4]

Manninen on Suomen kuvanveistäjäliiton jäsen ja on osallistunut näyttelyihin sekä Suomessa että muualla.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Komu, Eija: Seppo Manninen. Kuvanveistäjä edellä aikaansa Somero-Sivut. 18.12. 2012. Someron kaupunginkirjasto. Viitattu 11.7.2015.
  2. Seppo Manninen Suomen kuvanveistäjäliitto. Viitattu 11.7.2015. (englanniksi)
  3. a b c Seppo Manninen. Ansioluettelo Suomen kuvanveistäjäliitto. Viitattu 11.7.2015.
  4. a b Malmi Julkiset veistokset. Helsingin taidemuseo. Viitattu 26.10.2014.
  5. Merilä, Sari: Tuhannet todistivat, kun Badding leijaili pysäkilleen Paikallislehti Somero. 11.7.2015. Viitattu 11.7.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]