Seppo Kahilainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Seppo Kahilainen (10. elokuuta 1947 Pihtipudas9. lokakuuta 2021 Jyväskylä[1]) oli suomalainen tuottaja-manageri ja kuntapoliitikko. Kahilainen perusti vuonna Dex Viihde Oy:n vuonna 1984 ja jatkoi toimitusjohtajana vuoteen 2001. Dex Viihteestä tuli merkittävä rock- ja popmusiikin ohjelmatoimisto. Vuonna 2013 Kahilainen perusti Dexteatteri Oy:n, joka tuotti kesäteatteriesityksiä ja konsertteja. Kahilainen perusti vuonna 1976 Saapasjalkarock-festivaalin Pihtiputaalle yhdessä Pihtiputaan urheilijat ry:n kanssa. Sitä ennen hän oli järjestänyt saman seuran kanssa tansseja ja konsertteja Elämäjärven työväentalolle. Jo ennen Dex Viihteen perustamista Kahilainen toimi Ratsia-yhtyeen managerina, keikkamyyjänä sekä kuljettana. Yrittäjänä Kahilainen aloitti vuoden 1966 lopulla taksiautoilijana ja jatkoi taksiyrittäjänä vuoteen 1986.[2][1] Hän herätti Pihtiputaalla Niemenharjun tanssilavan toiminnan 2010-luvulla. Viimeisimpänä Kahilainen oli järjestämässä Kaakkuri Blues & Jazz -festivaalia, joka järjestettiin Putaanportin alueella kesällä 2021.[2]

Kunnallispolitiikassa Kahilainen oli SDP:n edustajana 1972–1980, kokoomuksen edustajana 1996–2016 ja Pihtiputaan sitoutumattomat ry:n edustajana 2017–2021.[1][2] Hän toimi myös yrittäjäjärjestössä sekä Kehittämisyhtiö Witas Oy:n hallituksen puheenjohtajana 2003–2013.[1] Kahilainen oli kokoomuksen ehdokkaana eduskuntavaaleissa 2007 ja 2011.[3][4][2]

Seppo Kahilainen sairasti kaksi syöpää 1980-luvulla. Hän juoksi noin 20 maratonia ja hyppäsi lähes 2000 laskuvarjohyppyä sairastumisensa jälkeen.[1]

Seppo Kahilaisella oli kaksi lasta ensimmäisestä avioliitostaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Kahilainen, Marko, Nykänen, Onni, Aunola, Juha: Viihteen monitoimimies ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Helsingin Sanomat, 25.10.2021. Muistokirjoituksen verkkoversio.
  2. a b c d Kivinen, Juha: Musiikki- ja viihdemaailman legenda Seppo Kahilainen on kuollut. Kotiseudun Sanomat, 13.10.2021.
  3. Kahilainen, Seppo - Keski-Suomi | Eduskuntavaalit 2011 - tulospalvelu | yle.fi vaalit.yle.fi. Viitattu 25.10.2021.
  4. Kahilainen, Seppo | Yle.fi | Vaalit 2007 tulospalvelu vaalit.yle.fi. Viitattu 25.10.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.