Sekatavarakauppa
Sekatavarakauppa on pääosin historiallinen vähittäiskaupan tyyppi, jossa yhdistyvät palvelu, lukuisat tuoteryhmät ja suhteellisen pieni myymälän pinta-ala. Perinteinen sekatavarakauppa on toiminta-ajatukseltaan tiettyyn tuoteryhmään keskittyvän erikoisliikkeen ja myymäläpinta-alaltaan laajan hypermarketin vastakohta. Sekatavarakauppoja on toiminut sekä kaupungissa että maaseudulla. Kyläkaupoilla on edelleen sekatavarakaupan piirteitä.
Sekatavarakauppaa ei tule sekoittaa osto- ja myyntiliikkeiden harjoittamaan käytettyjen tavaroiden sekalais- eli diverssikauppaan. Toiminnan tilastoinnissa sekatavarakauppa voitiin Suomessa rinnastaa siirtomaatavarakauppaan.[1]
Talouselämän hakemisto Sinisessä kirjassa (1953) mainitaan sekatavarakauppa omana toimialanaan, mutta todetaan, että sitä harjoittavat vähittäisliikkeet esitetään ainoastaan toiminimien mukaisessa järjestyksessä. Sekatavarakauppaa ei siis ryhmitellä tuotteittain.[2]
Sekatavarakauppa saattaa muodostaa osan yrityksen toiminnan kokonaisuudesta, mikä näkyy liikkeiden nimissä ja kuvauksissa, esimerkiksi "väri- ja sekatavarakauppa"[3] tai "ruoka- ja sekatavarakauppa".[4]
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sekatavarakaupan kehittymistä ja yleistymistä hidasti merkantilistinen, elinkeinovapautta rajoittava talouspolitiikka. Suomessa tätä toteutti vuoden 1734 lain kauppakaari, jonka mukaan maaseudulla ei saanut pitää kaupan tai varastoida ns. kaupunkitavaroita. Niitä ei saanut myöskään ostaa kaupungeista maaseudulla myytäväksi eikä harjoittaa niillä kulkukauppaa.[5]
Englannissa maaseudun sekatavarakauppoja on toiminut 1600-luvulta lähtien, mutta niiden levinneisyydestä ja lukumääristä ei ole tarkkoja tietoja vielä 1800-luvultakaan. Saksan maaseudulle ilmestyi sekatavarakauppiaita 1600-1700-luvuilla. Teollistuminen ja elinkeinovapaus 1860-luvulla tihensivät Saksan vähittäiskauppaverkostoa.[6]
Suomessa maaseutukauppa (maakauppa) vapautui 19. joulukuuta 1859, jolloin sallittiin kiinteiden kauppojen, puotien, avaaminen maaseudulle. Tätä ennen luvallinen kaupankäynti maaseudulla muilla paitsi seudun omilla tuotteilla oli kaupunkeihin tehtävien matkojen, kulkukaupan ja markkinoiden varassa.[7] Maakaupan vapautumista seuraavana vuotena 1860 myönnettiin kauppalupa 202:lle henkilölle.[8] Luvansaajilta edellytettiin luku- ja kirjoitustaidon ohella kauppakirjanpidon tuntemusta, mutta näiden taso ja osaamisen osoittamisen käytännöt olivat kirjavia.[9] Alasen mukaan esimerkiksi varsin tunnettu, Pielavedellä kauppiaanuransa aloittanut ja myöhemmin eri puolilla Savoa laajaa maakauppaa harjoittanut Petter Lyytikäinen oli kirjoitustaidoton.[10]
Myymäläjärjestelyitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaiset sekatavarakaupat olivat "nurkkakauppoja", jotka toimivat pienissä yhtenäisissä tiloissa, kuten aitoissa.[11] Juho Lallukka perusti ensimmäisen sekatavarakauppansa 1878 entiseen riiheen.[12] Myytävät tavarat olivat hyllyillä, lattialla ja kattoon ripustettuina. Tarjolla saattoi olla kankaita, astioita, suolaa, jauhoja ja ryynejä sekä pikkutavaraa, kuten kampoja ja nappeja, sekä hevostarvikkeita.[13]
Kehittyneemmäksi on kuvattu järjestelyä, jossa myymälä jaettiin tuoteryhmiin perustuviin osastoihin eikä sitä organisoitu aiempaan tapaan pelkästään yhtenäisen tilan käytön kannalta. Tällaista osastoitua myymälää pidettiin esimerkiksi vuoden 1879 Käkisalmessa kaupungin uudenaikaisimpana.[14] Tuotevalikoiman laajeneminen esimerkiksi kankaisiin ja pilaantuviin siirtomaatavaroihin kasvatti myös puodille asetettavia vaatimuksia.[15]
Suomalaisia sekatavarakauppiaita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäiset suomalaiset sekatavarakauppiaat olivat ammattitaustaltaan enimmäkseen talollisia, talollisten poikia tai toisen kauppiaan palveluksessa oppinsa hankkineita kauppa-apulaisia ja -kirjureita. Talollisilla ja heidän pojillaan oli verraten hyvät mahdollisuudet hankkia tarvittava alkupääoma. Myös ensimmäinen kauppapaikka saattoi löytyä kotitilan rakennuksista.[16] Kaupungeissa oppinsa saaneilla kauppa-apulaisilla puolestaan oli verraten matala kynnys maakauppaan verrattuna porvarioikeuksien hakemiseen kaupungissa.[17]
Tunnettuja suomalaisia sekatavarakaupan pitäjiä ovat olleet mm. kauppaneuvokset Juho Lallukka ja Herman Saastamoinen, laivanvarustaja John Nurmisen isä Johan Nurminen, etsivän keskuspoliisin päällikön Esko Riekin isä Frans Adolf Riekki, hallitusneuvos Paavo Säipän isä torniolainen tukkukauppias K. J. Säippä, oululainen tervaporvari Otto Ravander, Frans Emil Sillanpään isä Frans Koskinen, toiminimen Lignell & Piispanen perustajat, sekä kirjailija Minna Canth ja kulttuurimesenaatti Jenny Wihuri.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Alanen, Aulis J.: Suomen maakaupan historia. Helsinki: Kauppiaitten kustannus, 1957.
- Hietakari, Eero: Herman Saastamoinen: savolainen yrittäjä murroskaudelta. Kuopio: H. Saastamoinen Oy, 1968.
- Honko, Jaakko & Virtanen, Kalervo: Siirtomaatavara- ja sekatavara-alan yksityisten vähittäiskauppaliikkeiden kannattavuus v. 1965. Helsinki: Liiketaloustieteellinen tutkimuslaitos, 1966.
- Jäntti, Lauri & Mäkinen, Untamo: Sininen kirja: Suomen talouselämän hakemisto 1953. 5. painos. Helsinki: Sininen kirja osakeyhtiö, 1952.
- Kaarniranta, Kim: "Elämää rahaa käärien ja velkoen" : Pohjois-Karjalan maaseudun sekatavarakauppiaat ja heidän velallisensa 1860- ja 1870-luvuilla. Väitöskirja : Joensuun yliopisto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-746-302-2.
- Markkanen, Erkki: Juho Lallukka: karjalainen elämäntarina. Jyväskylä: Gummerus, 1976. ISBN 951-20-1251-0.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Honko & Virtanen 1966
- ↑ Sininen kirja: Suomen talouselämän hakemisto 1953, 1165 hakusana sekatavarakauppoja
- ↑ Lähde: valokuvan tiedot: Väri ja sekatavarakauppa K. Koskinen (kuvannut K. Havas) Finna. Museokeskus Vapriikki. Viitattu 5.8.2016.
- ↑ Lähde: valokuvan tiedot: Ruoka- ja sekatavarakauppa J.K. Salminen Postikatu 15:ssä, Kotka Finna. Kymenlaakson museo. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 5.8.2016.
- ↑ Kaarniranta 2001, 13
- ↑ Kaarniranta 2001, 50-51, 56
- ↑ Kaarniranta 2001, 13, 34-36, 57
- ↑ Kaarniranta 2001, 63
- ↑ Alanen 1957, 298-299
- ↑ Alanen 1957, 301
- ↑ Kauppahuoneistosta tai -rakennuksesta myöhemmin käytetty nimitys puoti on aiemmin tarkoittanutkin aittaa (Alanen 1957, 309).
- ↑ Markkanen 1976, 29
- ↑ Markkanen 1976, 23
- ↑ Markkanen 1976, 36
- ↑ Alanen 1957, 310
- ↑ Kaarniranta 2001, 70-71
- ↑ Kaarniranta 2001, 71
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sekatavarakauppa Wikimedia Commonsissa
