Scansoriopteryx
| Scansoriopteryx | |
|---|---|
 |
|
|
Keskijurakausi Bathonia-vaihe[1] |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Matelijat Reptilia |
| Ylälahko: | Dinosaurukset Dinosauria |
| Lahko: | Liskonlantioiset Saurischia |
| Alalahko: | Teropodit Theropoda |
| Kladi: | Coelurosauria |
| Kladi: | Petokädet Maniraptora |
| Kladi: | Pennaraptora |
| Kladi: | Paraves |
| Heimo: | †Scansoriopterygidae |
| Suku: |
†Scansoriopteryx Czerkas & Yuan, 2002 |
| Laji: | heilmanni |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Scansoriopteryx (nimen merkitys: ”kiipeilysiipi”) on sukupuuttoon kuollut petokäsiin kuuluva dinosaurussuku. Sukuun luetaan yksi laji, Scansoriopteryx heilmanni, ja se eli keskijurakauden Bathonia-vaiheen paikkeilla nykyisessä Kiinassa.[1]
Scansoriopteryx tunnetaan kahdesta lähes täydellisestä luurangosta, joissa näkyy painaumia höyhenistä. Molemmat yksilöt olivat vain 13 sentin pituisia poikasia.[1][2][3] Vuonna 2002 kuvatun holotyypin löytöpaikasta ei ole varmaa tietoa, mutta se on saattanut tulla Liaoningista, Daouhugoun järvikerrostumista, joista on löydetty myös useita lentoliskoja ja sammakkoeläimiä.[4][5] Samana vuonna Daouhugoun kerrostumista, Sisä-Mongolian alueelta kuvattiin myös toinen dinosauruksen poikasen luuranko, joka sai nimekseen Epidendrosaurus ninchengensis.[1][5] Nykyään näiden kahden poikasen uskotaan edustavan yhtä ja samaa lajia, mutta lajin nimeämisestä on kiistelty. Epidendrosauruksen kuvaus julkaistiin Internetissä ennen kuin Scansoriopteryxin kuvaus ilmestyi painettuna, mutta Epidendrosauruksen kuvaus julkaistiin painettuna vasta myöhemmin. Lajinkuvauksia ja nimistösääntöjä valvovan asiantuntijatyöryhmä ICZN:n mukaan eläimestä tulee käyttää ensimmäisenä annettua nimeä, mutta se ei kuitenkaan hyväksy artikkeleiden verkkoversioita, joten lajista tulee käyttää nimeä Scansoriopteryx heilmanni.[1]
Scansoriopteryxillä oli pitkät eturaajat ja käyrät varvasluut, mikä viittaa sen eläneen puissa. Dinosauruksen huomattavin piirre oli sen pidentynyt kolmas sormi.[5][6] Vuonna 2015 kuvatulla lähisukuisella Yillä oli kehosta kolmanteen sormeen asti ulottuva nahkasiipi, jota tuki ranteesta kasvava luupiikki. Scansoriopteryxiltä tällaista ei tunneta, mikä saattaa johtua siitä, ettei luupiikki ollut vielä kasvanut tai luutunut poikasilla.[3][7][8] Gregory S. Paulin mukaan puolimetrinen Yi saattaakin olla Scansoriopteryxin täysikasvuinen muoto.[3] Scansoriopteryx käytti luultavasti ravinnokseen puissa eläviä hyönteisiä.[5][6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Dixon, Dougal: The Complete Illustrated Encyclopedia of Dinosaurs & Prehistoric Creatures. London: Hermes House, 2016. ISBN 978-1-84681-209-5. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Mortimer, Mickey: Avialae The Theropod Database. Viitattu 16.4.2019. (englanniksi)
- ↑ Scansoriopteryx heilmanni Palaeocritti. Arkistoitu 16.4.2019. Viitattu 16.4.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c Paul, Gregory S.: The Princeton Field Guide to Dinosaurs: Second Edition, s. 138–139. Princeton, New Jersey: Princeton University Press, 2016. ISBN 978-0-691-16766-4. (englanniksi)
- ↑ Wang, Xiaolin & Zhou, Zhonghe & He, Huaiyu & Jin, Fan & Wang, Yuanqing & Zhang, Jiangyong & Wang, Yuan & Xu, Xing & Zhang, Fucheng: Stratigraphy and age of the Daohugou Bed in Ningcheng, Inner Mongolia. Chinese Science Bulletin, lokakuu 2005, 50. vsk, nro 20, s. 2369–2376. Springer. doi:10.1360/982005-581. ISSN 1861-9541. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.4.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d Dixon 2016, s. 214
- ↑ a b Dixon 2016, s. 247
- ↑ Feduccia, Alan: Fantasy vs Reality: A Critique of Smith et al.'s Bird Origins. The Open Ornithology Journal, 30.4.2016, 9. vsk, s. 14–38. Bentham Open. doi:10.2174/1874453201609010014. ISSN 1874-4532. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 16.4.2019. (englanniksi)
- ↑ Karala, Maija: Dinosaurukset patsastelevat nyt puistossa. Tiede, lokakuu 2016, 36. vsk, s. 14–21. Sanoma. ISSN 1457-9030.
|