Scaled Composites Stratolaunch

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Scaled Composites Stratolaunch
Tyyppi ilmasta laukaistavien rakettien kuljetuskone
Alkuperämaa  Yhdysvallat
Valmistaja Scaled Composites
Ensilento 13. huhtikuuta 2019
Tila koelento-ohjelma käynnissä
Valmistusmäärä 1[1]

Scaled Composites Model 351 Stratolaunch[2] (tunnettu myös nimillä Stratolaunch Carrier Aircraft[3] ja ”Roc”[4]) on Scaled Compositesin kehitteillä oleva lentokone, jota Stratolaunch Systems suunnittelee käyttävänsä ilmasta laukaistavien rakettien laukaisuihin. Koneen kärkiväli on 117 metriä, mikä tekee siitä suurimman lentokoneen kärkivälillä mitattuna.[4] Kone teki ensilentonsa 2019.[5] Kaksi tuntia kestänyt koelento ilman rakettia päättyi onnistuneeseen laskeutumiseen Mojaven avaruuslentokeskuksen kentälle Kaliforniassa.[5]

Ensilentoa ennustettiin elokuun 2015 tietojen mukaan vuodelle 2016,[6] ja ensimmäisen koneen kyydistä laukaistun raketin lennon olisi tarkoitus tapahtua vuonna 2018.[1] Aikataulu oli tosin jossain määrin epäselvä vuoden 2016 kesällä, jolloin koneen rakentaminen oli edelleen merkittävästi kesken. Yhtiön merkittävän vaikuttajan ja rahoittajan[7] Paul Allenin mukaan tavoitteena oli kuitenkin tehdä ensimmäinen Stratolaunch-rakettilaukaisu 2010-luvun loppuun mennessä.[8]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stratolaunchin siipien koon vertailua muiden suurien lentokoneiden siipiin:
  Boeing 747-8 68,5 m
  Airbus A380-800 79,8 m
  Stratolaunch 117,3 m

Stratolaunch-projekti käynnistyi liki vuosi ennen sen julkistamista joulukuussa 2011. Yhdysvaltalainen Dyneticsin työskenteli projektin parissa jo vuoden 2011 alulla, ja julkistuksen aikaan koneprojektin parissa työskenteli noin 40 yhtiön työntekijää. SpaceX:n yhteistyö Stratolaunch-projektin kanssa käynnistyi jonkin aikaa ennen joulukuun 2011 julkistusta.[9] Stratolaunch-kuljetuskoneen 0,81 hehtaarinen lentokonehalli valmistui lokakuussa 2012, kaksi kuukautta aikataulua edellä.[10]

Stratolaunch Systems teki alkuun yhteistyötä SpaceX:n kanssa Falcon 9 Air -raketin kehitystyössä,[11] mutta yhtiöt ilmoittivat päättävänsä yhteistyönsä joulukuussa 2012. SpaceX perusteli yhteistyön päättämistä Falcon 9 Air -raketin sopimattomuudella yhtiön pidemmän tähtäimen liiketoimintamalliin.[12] SpaceX-yhteistyön päätyttyä Stratolaunch oli yhteistyössä Orbital Sciences Corporationin kanssa vuoden 2013 kesäkuulta[13] kesäkuulle 2015, jolloin yhtiö hylkäsi Orbital ATK:si välissä muuttuneen yhtiön raketin käytön kuljetuskoneensa kanssa.[14] Scaled Composites oli helmikuuhun 2015 mennessä koonnut konetta siinä määrin, että koossa oli noin 91 tonnia komposiittirakennetta.[1]

Kesäkuussa 2015 uutisoitiin, että yhtiö oli kohdannut valtavan koneen kanssa uusia rakentamisongelmia, jotka viivästyttivät projektin etenemistä.[14] Wall Street Journal piti myös projektin toteutumista epävarmana marraskuussa 2015 julkaistussa artikkelissa. Lehden haastattelemien ilmailuasiantuntijoiden mukaan suurikokoinen kuljetuskone oli ajautumassa ongelmiin satelliittimarkkinoiden jatkaessa siirtymistä entistä enemmän pienempiin ja kevyempiin satelliitteihin, jotka eivät vaadi yhtä suuria kantoraketteja kiertoradalle pääsyyn.[15] Stratolaunch-projektin taustalla oleva Vulcan Aerospace kiisti Wall Street Journalin väitteet muutamaa päivää myöhemmin, todeten niiden perustuvan pelkästään huhuihin ja spekulaatioihin. Yhtiön mukaan se aikoi jatkaa projektiaan tähdäten alkuperäiseen tavoitteeseensa toimivasta laukaisujärjestelmästä 2010-luvun loppuun mennessä.[16]

Median esittämistä epäilyistä huolimatta Stratolaunch-koneen rakennusprojekti jatkoi etenemistään vuoden 2016 aikana. Keskeneräistä konetta esiteltiin syyskuussa kouralliselle median edustajia. Kone oli tosin Seattle Timesin arvioiden mukaan edelleen vuosien päässä ensilennosta, sillä vaikka ilma-aluksen rakenteiden rakentaminen oli edennyt, odotti se esimerkiksi edelleen sähkö-, paine- ja hydraulijärjestelmien asentamista. Koneen valmistajan mukaan sen kokoaminen oli noin 76-prosenttisesti valmis; koneen rakenteesta puuttuivat enää yksi sivuperäsin ja laskuteline. Koneeseen varatut suihkumoottorit oli myös huollettu ja ne odottivat asentamista.[7]

Joulukuussa 2017 kone rullasi kiitotiellä ensimmäistä kertaa omilla moottoreillaan n. 45 km/h vauhdilla Mojaven avaruuskeskuksessa Kaliforniassa tehdyssä testissä.[17]

Stratolaunch-koneen kanssa käytettävä rakettityyppi selkeni lokakuussa 2016, kun Stratolaunch Systems ja Orbital ATK julkistivat Stratolaunchin laukaisevan Orbital ATK:n kehittämiä Pegasus XL -raketteja. Rakettityypin valinta nopeuttaa todennäköisesti Stratolaunch-järjestelmän käyttöönottoa, mutta viittaa myös samalla Stratolaunch Systemsin markkinastrategian muuttumiseen lähemmäs piensatelliittimarkkinoita. Stratolaunch Systems ei julkistuksen yhteydessä antanut tarkempia tietoja suunnitelmistaan rakettien käytölle, mutta yhtiön julkaisemassa havainnekuvassa kolme Pegasus-rakettia on asennettu Stratolaunch-koneen siiven alla.[18]

Koneen ensilento tehtiin 14. huhtikuuta 2019 Mojaven lentoasemalla Kaliforniassa. Koelentäjä Evan Thomasin ohjaama kone saavutti lennolla 4 570 metrin lakikorkeuden ja 278 km/h huippunopeuden. Lentoa edelsivät kuukausia aiemmin tehty rullauskokeiden sarja.[19]

Rakenne ja järjestelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stratolaunch-koneen rakenne on pääosin käsin tehtyä komposiittirakennetta.[7]

Koneen laskuteline koostuu kahdesta Boeing 747:n kaksirenkaisesta etulaskutelineestä ja kuudesta päälaskutelinesetistä, joissa kaikissa on neljä rengasta. Koneen komposiittiosista 40 prosenttia valmisti Janicki Industries Sedro-Woolleyssä. Yhtiö toimitti myös lasikuitumuotit, joita käytettiin Mojaven tuotantolaitoksella ilma-aluksen sivuperäsimien valmistamiseen.[7]

Monet Stratolaunch-koneen järjestelmistä ovat peräisin kahdesta aiemmin United Airlinesin käytössä lentäneestä Boeing 747 -matkustajakoneesta, jotka Paul Allen osti projektia varten. 747-koneista otetut osat muodostavat noin puolet Stratolaunch-koneen massasta, ja niihin kuuluvat muun muassa koneen moottorit, laskutelineet, ohjaamo, avioniikka, hydrauli- ja polttoainejärjestelmät, sekä joukko muita pienjärjestelmiä. 747-matkustajakoneiden purkamisen ja osien asentamisen Stratolaunch-koneeseen tekee alihankintasopimuksella BAE Systems.[7]

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[1]

Yleiset ominaisuudet

Suoritusarvot

  • Lentomatka: 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”~”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”~”.~1 800 km [3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Norris, Guy: Inside The Roc's Lair aviationweek.com. 25.2.2015. Penton. Viitattu 20.9.2015. (englanniksi)
  2. Projects scaled.com. Scaled Composites. Viitattu 18.9.2015. (englanniksi)
  3. a b Stratolaunch FAQ (PDF) stratolaunchsystems.com. Stratolaunch Systems. Viitattu 18.9.2015. (englanniksi) (archive.org)
  4. a b Ikkala, Tapio: Siipiväli 117 metriä, kantaa 250 000 kilon lastin – Ensimmäiset kuvat maailman suurimman lentokoneen rakenteista julki tekniikkatalous.fi. 26.2.2015. Talentum Oyj. Viitattu 18.9.2015.
  5. a b Maailman suurin lentokone teki ensimmäisen testilentonsa Yle Uutiset. Viitattu 16.4.2019.
  6. Largest plane in the world to perform test flights in 2016 engadget.com. 4.8.2015. AOL Inc. Viitattu 20.9.2015. (englanniksi)
  7. a b c d e Gates, Dominic: Paul Allen’s giant plane takes shape in the desert, but its market is unclear seattletimes.com. 19.6.2016. Mojave, California: The Seattle Times Company. Viitattu 6.2.2017. (englanniksi)
  8. Boyle, Alan: Internal email: Paul Allen’s top space exec Chuck Beames leaving Vulcan Aerospace geekwire.com. 22.9.2016. GeekWire, LLC. Viitattu 6.2.2017. (englanniksi)
  9. Mecham, Michael & Morring, Frank Jr: Allen Places A Big Bet On Air Launches aviationweek.com. 19.12.2011. Penton. Viitattu 20.9.2015. (englanniksi)
  10. Messier, Doug: Stratolaunch Opens Production Facility in Mojave parabolicarc.com. 7.6.2015. Parabolic Arc. Viitattu 20.9.2015. (englanniksi)
  11. The Stratolaunch Team stratolaunch.com. Stratolaunch Systems. Viitattu 20.9.2015. (englanniksi) (archive.org)
  12. Stratolaunch and SpaceX have amicably agreed to end contractual relationship stratolaunch.com. Joulukuu 2012. Stratolaunch Systems. Viitattu 20.9.2015. (englanniksi)
  13. Stratolaunch Announces Partnership with Orbital Sciences to Design, Assemble, Integrate and Test the Air Launch Vehicle stratolaunch.com. 3.6.2013. Stratolaunch Systems. Viitattu 20.9.2015. (englanniksi) (archive.org)
  14. a b Messier, Doug: Stratolaunch Dumps Orbital ATK Rocket as Aircraft Encounters Problems Parabolic Arc. 7.6.2015. parabolicarc.com. Viitattu 20.9.2015. (englanniksi)
  15. Pasztor, Andy: Microsoft Co-Founder’s Space Project Is in Limbo wsj.com. 17.11.2015. Dow Jones & Company, Inc. Viitattu 12.1.2016. (englanniksi)
  16. Wilhelm, Steve: Paul Allen's Vulcan counters WSJ story, says Stratolaunch still on track bizjournals.com. 20.11.2015. American City Business Journals. Viitattu 12.1.2016. (englanniksi)
  17. Maailman suurin lentokone rullasi kiitotiellä ensi kertaa – Stratolaunchissa on 2 runkoa ja 6 suihkumoottoria Ilta-Sanomat. 20.12.2017. Viitattu 20.12.2017.
  18. Clark, Stephen: Stratolaunch announces plan to fly with Pegasus rockets spaceflightnow.com. 10.10.2016. Spaceflight Now Inc. Viitattu 6.2.2017. (englanniksi)
  19. Foust, Jeff: Stratolaunch plane makes first flight spacenews.com. 13.4.2019. Washington: SpaceNews Inc. Viitattu 12.5.2019. (englanniksi)