Sanni Haahdenmaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sanni Haahdenmaa-Vaine (s. 1982 Vantaa) on suomalainen näyttelijä.

Hän on näytellyt Wasa Teaterissa, Rauman kaupunginteatterissa sekä Rauman kesäteatterissa. Rauman kaupungin kulttuuripalkinnon Haahdenmaa on saanut vuonna 2009 Pudotusuhka-näytelmästä.lähde?

Haahdenmaa on esiintynyt Elina Haaviston roolissa televisiosarjassa Uusi päivä vuosina 2010–2012, vuoden 2012 joulujaksossa sekä keväästä 2013 lähtien maaliskuuhun 2015 saakka. Uudessa päivässä hän on näytellyt sarjan alusta lähtien, ja on jäänyt jo kahteen kertaan joksikin aikaa pois sarjasta. Keväällä 2017 hahmo palasi lyhyelle vierailulle. Samaisen kevään päätösjaksossa Elina palasi jälleen Virtaukseen.[1]

Hän toimi laulajana vuonna 2004 perustamassaan yhtyeessä Vaarna.lähde?

Haahdenmaa on naimisissa näyttelijäkollegansa Kai Vaineen kanssa.[2][3] He asuvat Tampereella[4] ja heillä on kaksi yhteistä lasta.[5] Sannilla on aiemmasta avioliitostaan kaksi lasta.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.