Sanna Majanlahti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sanna-Annikki Majanlahti (s. 16. maaliskuuta 1962 Lappeenranta)[1] on suomalainen näyttelijä.

Majanlahden näyttelijäura alkoi merkittävällä roolilla Mikko Niskasen elokuvassa Ajolähtö (1982). Tuolloin hän opiskeli vielä Teatterikorkeakoulussa, josta valmistui vuonna 1984. Tämän jälkeen hän on näytellyt pääsääntöisesti teatterissa. Majanlahti on ollut kiinnitettynä muun muassa Turun kaupunginteatterissa (1987–1989), Jyväskylän kaupunginteatterissa (1991–1995) sekä Tampereen Työväen Teatterissa. Nykyisin Majanlahti on freelancer ja asuu Tampereella. Hän on tamperelaisen Kulttuuriosuuskunta Kajeen [1] perustajajäsen ja on esiintynyt lukuisissa Kajeen tuottamissa esityksissä vuodesta 2006 lähtien. Useimpiin Majanlahden Kajeen kautta toteuttamiin esityksiin musiikin on säveltänyt hänen puolisonsa Tomi Pelli. Pellillä ja Majanlahdella on kolme lasta. Sanna Majanlahti on myös draamakouluttaja ja on toiminut näyttelijäntyön opettajana mm. Suomen Teatteriopistossa ja Tampereen ammattikorkeakoulun Musiikkiteatterin linjalla (2016 - )

Sanna Majanlahden vanhemmat olivat näyttelijät Maija-Liisa Majanlahti (1939–2017) ja Mikko Majanlahti (1933–2023)[2]. Hänen veljensä oli näyttelijä Antti Majanlahti (1966–2017).[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Seppälä, Riitta & Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 283–284. Helsinki: Tammi, 1993. ISBN 951-31-0236-X.
  2. Toivanen, Olli-Pekka: Teatterinjohtaja, ohjaaja Mikko Majanlahti on kuollut Yle Uutiset. 15.5.2023. Viitattu 16.5.2023.
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.