Samppalinnanpuisto

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Samppalinnanmäki)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Samppalinnanpuisto (ruots. Samppalinnaskvären), tunnetaan myös nimellä Samppalinnanvuori (ruots. Samppalinnaberget), on yksi Turun puistoista. Puistossa sijaitsevat mm. Samppalinnan ravintola, maauimala sekä Luostarivuoren koulu. Sen kasvivalikoima käsittää yli 60 eri puuvartista kasvilajia.[1] Paikan nimi juontuu paikalla sijainneesta muinaislinnasta. Sana sampa eli sammas on Varsinais-Suomessa tarkoittanut rajamerkkiä tai -paalua.[2]

Samppalinnanpuisto on nykyisin tunnettu muun muassa Down By The Laituri -kaupunkifestivaalin aikana puistossa vuosittain järjestettävästä ulkoilmakonsertista.[1]

Samppalinnanmäen korkeus on 39 metriä merenpinnan yläpuolella.[3]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samppalinnan ravintola.

Puiston istutukset aloitettiin 1860-luvulla, kun kunnallisneuvos P. C. Rettig rakennutti Samppalinnanvuoren Aurajoen puoleiselle rinteelle ravintolan. Paikalla on aiemmin sijainnut Aurajoen merkittävin kristinuskon aikaa edeltänyt muinaislinna. Linnoituksen kiviä oli vielä ravintolan rakentamisen aikaan paikalla vähäisiä määriä nähtävissä.[2] Ravintolaa ympäröivän rinteen istutukset aloitettiin vuonna 1865 ja ne valmistuivat 1880. Puiston suunnittelijaksi Rettig palkkasi maineikkaan ruotsalaisen puutarhurin Knut Forsbergin.[1]

Puistoa laajennettiin 1800- ja 1900-lukujen aikana vaiheittain. Nykyisen muotonsa puisto sai 1950-luvulla, jolloin Samppalinnan maauimala valmistui.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Leino, Juha: Samppalinnanvuori (Samppalinnanpuisto) 28.12.2011. Turun kaupunki. Viitattu 25.7.2013.
  2. a b Hjalmar Appelgren: Suomen muinaislinnat, s. luettelon sivu 53. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1891.
  3. Knuuti, Heikki; Merenkylä, Liisa; Nordling, Seija ja Soilamo, Arto: ”Erilaisia pikkutietoja Turusta”, Kotikaupunkini Suomen Turku, s. 165. Keuruu: Otava, 1989. ISBN 951-1-07684-1.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.