Samppalinnan maauimala

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Samppalinnan uimala kesällä 2013.

Samppalinnan maauimala on Turussa Samppalinnanpuistossa sijaitseva, arkkitehti Abel Sandelinin[1] suunnittelema maauimala. Maauimala valmistui vuonna 1955 ja vihittiin käyttöön vuonna 1956.

Maauimalan rakennussuunnitelmat laadittiin Turun kaupungin talorakennusosastolla, jota johti kaupunginarkkitehti A. S. Sandelin.[2] Maauimalan rakennustyöt alkoivat vuonna 1953 louhintatöillä, harjannostajaisia vietettiin 29.11.1954 ja maauimala avattiin yleisölle juhannukseksi 22.6.1955. Tällöin olivat valmiina 50 metriä pitkä ja 3675 kuutiota käsittävä kaarevalinjainen pääallas, 800 istumapaikkaa käsittävä katsomo alapuolisine pukuhuoneineen ja valvomoineen, hyppytornit (toisen tasot 5m, 7,5m ja 10m ja toisen 3m sekä hyppylauta 1m ), auringonottotasot (2000 seisomapaikkaa) sekä kioskirakennus. Myös ylärinteeseen sijoitettu lastenallas kuului alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta se valmistui vasta pari vuotta myöhemmin, vuonna 1957. Maauimalan rakennustöistä vastasi kaupungin rakennusosasto[2] ja työpäällikkönä toimi E. Lönkä.lähde?

Maauimalassa on kaksi allasta: 50 metrin pituinen suuri allas ja lasten allas. Suuremman altaan reunalla on hyppytorni, jonka hyppylavat sijaitsevat 5, 7,5 ja 10 metrin korkeuksilla.[2]

Samppalinnan maauimala suunniteltiin alun perin vuoden 1952 Helsingin olympialaisten uimalajien suorituspaikaksi. Uimalajit kisattiin kuitenkin muualla ja Turkuun rakennettiin vuonna 1952 maauimalan sijasta nykyisin Veritas Stadionina tunnettu jalkapallostadion.[3]

Kesällä 1969 Samppalinnan maauimala houkutteli 225 000 kävijää ja 41 vuotta myöhemmin kesällä 2010 yhä noin 150 000 kävijää. Normaalikesinä kävijöitä on nykyisin noin 110 000–120 000.[2][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mikko Laaksonen & Juri Nummelin: Turun seudun arkkitehtuuriopas. Helsinki: Kustantaja Laaksonen, 2013. ISBN 9789525805352.
  2. a b c d Salokorpi, Sinikka (toim.): Uima-altaat, s. 125–127. Espoo: Weilin + Göös, 1970.
  3. Raitio, Lasse: Uimarit pesevät altaan talkootyönä. Turun Sanomat, 25.4.2006. Artikkelin verkkoversio Viitattu 23.7.2012.
  4. Samppalinnan menestyksekäs uintikausi päättyy perjantaina 30.9.2010. Turun kaupunki. Viitattu 16.12.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheiluareenaan tai -paikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.