Saksan kaapparilaivat maailmansodissa
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
 |
Tämän artikkelin nimi saattaa olla virheellinen. Uudesta nimestä ei kuitenkaan ole päästy selvyyteen. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Vakituisten merivoimien käyttämiä apuristeilijöitä ei yleensä kutsuta kaapparilaivoiksi? |
 |
Tämän artikkelin johdanto ei ole riittävän hyvä johdatus artikkelin aiheeseen. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin johdantoa. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Johdanto ei kuvaa otsikkoa, vaan on lähinnä heikko kuvaus kaapparitoiminnan historiasta yleensä. Irrallisia tietoja listattuna ilman selkeää sidosta sotiin. |
Kaappari-nimitystä käytettiin 1900-luvun maailmansodissa, vaikka klassinen kaapparitoiminta oli päättynyt Napoleonin sotien myötä.
Kaapparilaivojen paluu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Molempien maailmansotien aikana erityisesti muutamat saksalaiset pienehköt sotalaivat kävivät itsenäisesti sotaa vastapuolen kauppalaivoja vastaan. Myöhemmin mukaan tulivat ns. apuristeilijät (saks. Hilfskreuzer, HSK) eli siviiliristeilijät. Ne olivat valtamerikelpoisia rahti-matkustajalaivoja, joissa oli kätketty aseistus ja naamiointivarusteita. Myös yksi purjelaiva, kolmimastofregatti Seeadler, varustettiin apuristeilijäksi.
Alukset esiintyivät iskujensa välissä puolueettomina kauppalaivoina, mutta niiden varsinainen tarkoitus oli harjoittaa itsenäistä sodankäyntiä vihollisen rahtiliikennettä vastaan. Aina hyökkäyksen alussa puolueeton lippu vaihdettiin omaksi sotalipuksi. Näin tehtiin myös silloin, jos ylivoimainen vastapuolen sotalaiva yllätti siviiliristeilijän ja avasi tulen: kaapparin miehet vaihtoivat siviilipukunsa asetakkeihin ja nostivat oman lippunsa. Näin heitä kohdeltiin vangitsemisen tullen sotavankeina - väärällä lipulla ja siviilivaatteissa olisi seurannut tuomio merirosvoudesta.
Menestyneimmät kaapparit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toisessa maailmansodassa menestyneimmät tällaiset olivat saksalaiset s/s Pinguin (32 upotusta, 154 000 brt) päällikkönään kommodori (saks. Kapitän zur See) Ernst-Felix Krüder, s/s Kormoran päällikkönään kommodori Heinrich Detmers, ja s/s Atlantis päällikkönään kommodori, myöhemmin amiraali Bernhard Rogge. s/s Pinguin upposi Intian valtamerellä taistelussa County-luokan raskaan risteilijän HMS Cornwallin ja s/s Kormoran kevyen risteilijän HMAS Sydneyn kanssa. Atlantiksen upotti etelä-Atlantilla raskas risteilijä HMS Devonshire. Molempien jälkimmäisten kaapparien miehistöt pelastuivat, polttoainesäiliöön osuneen torpedon tuleen sytyttämä HMAS Sydney upposi koko miehistöineen. Molempien alusten, HMAS Sydneyn ja HSK Kormoranin, hylyt löydettiin lopulta Australian rannikon läheisyydestä maaliskuussa 2008.
Viimeiset kaapparit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Apuristeilijät toimivat myös varsinaisten sotalaivojen huoltolaivoina, kunnes taistelualusten käyttö valtamerillä lopetettiin taistelulaiva Bismarckin upottamisen jälkeen 21. toukokuuta 1941. Viimeiset apuristeilijät hakeutuivat turvaan Japaniin.
Viimeinen yrittäjä s/s Togo ei päässyt ulos Pohjanmereltä; päällikkö huomasi jo Dogger-matalikon tienoilla aluksensa olevan niin pahasti saarrettuna, että katsoi ainoaksi mahdollisuudeksi perääntyä takaisin Saksaan. Suuramiraali Dönitz oli samaa mieltä, ettei kaapparitehtäviin ollut enää asiaa, ja Togosta tehtiin yöhävittäjiä ohjaava tutkalaiva, jonka asemapaikaksi tuli Tallinna. Sieltä käsin alus otti osaa mm. helmikuussa 1944 tapahtuneiden Helsinkiin kohdistuneiden suurilmahyökkäyksien torjuntaan. Alus vetäytyi takaisin Saksaan, kun saksalaiset joukot poistuivat Baltiasta. Sodan päätyttyä venäläiset ottivat sen sotakorvauksena.