Sakari Koskinen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sakari Koskinen on fiktiivinen hahmo Seppo Jokisen Komisario Koskinen -kirjasarjassa. Koskinen työskentelee Tampereella Sorin poliisilaitoksella. Koskinen on iältään noin 60-vuotias. Hänen näkyvin ulkoinen tuntomerkkinsä on usein hyvin risuiseksi kasvamaan pääsevä täysparta. Kirjassa Piripolkka parran kustannuksella pilaillaan todella rankasti.

Kirjassa Koskinen ja kreikkalainen kolmio Koskinen raakkaa parran kokonaan pois saadakseen täyden rusketuksen kasvoilleen Rhodoksen auringossa.

Perhe-elämä ja seurustelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Komisario Koskinen on ollut naimisissa Raija Koskisen kanssa. He eroavat sarjan kuluessa. Raija ja Sakari Koskisella on poika Antti Koskinen, ja kirjoissa mainitaan myös tämän tyttöystävä ja myöhempi aviovaimo Silja. Antti kasvaa kiinnostavalla tavalla oikullisesta nörttiteinistä järkeväksi nuoreksi mieheksi – jolla on tosin kovin isänsä kaltainen into paneutua eri asioihin. Malliesimerkkinä voinee mainita hänen pitkään ja hartaasti toteuttamansa omakotitalon rakentamisprojekti. Hän on myös täysin kalahullu kuten isänsäkin. Kirjassa Lyödyn laki mainitaan, että Koskisella on Siljan ja Antin hopeakehyksinen hääkuva kunniapaikalla kotonaan. Kirjan Piripolkka aikana Antti Koskinen on suorittamassa siviilipalvelusta.

Viimeksi ilmestyneissä tarinoissa esitellään Siljan ja Antin vastasyntynyt esikoinen Eino. Koskinen onkin aivan perustyyppinen isoisä: eräässä tapaamisessa hän jo juttelee viisikuiselle pojalle, että koskapa mennään kalaan – Koskinen itse kun on suuri vapakalastuksen ystävä. Kirja Kuka sellaista tekisi alkaa kuvauksella Koskisen kalaretkestä, jolla hän saa pienehkön hauen, ja sitten on vuorossa yksityiskohtainen kuvaus siitä kuinka hän juuri saamansa reseptin mukaan tekee kalasta oluthaukea itselleen ja naisystävälleen Linnealle. Vitsin kärki on se että hän sai kyseisen kalareseptin patologi Hokalta tavatessaan työasioissa. Kirjassa Mustat sydämet kuvaillaan Koskisen mietteitä pojanpojan riemusta ensimmäisen itse onkimansa kalan johdosta. Samoin muut sorilaiset tuovat pojalle omien lastensa pieniksi jääneitä vaatteita hyvin mielellään.

Muita Koskisen intohimoja ovat pitkän matkan juoksu ja polkupyöräily; tästä kasvaakin tarinoiden mittaan eräänlainen kestovitsi. Mustissa sydämissä hän kuitenkin loukkaa toisenkin polvensa ja joutuu luopumaan molemmista urheilulajeista.

Eronsa jälkeen Koskisella on yksi useita vuosia kestävä suhde. Koskinen tutustui Linneaan, kun tämän polkupyörä varastettiin ja Koskinen päätti silkasta turhaumasta päätti ratkaista varkauden, jota muut pitivät pikkujuttuna. Linnea kuitenkin menehtyy uusineeseen syöpään kirjan Lyöty mies lopussa.

Koskisen suhde alaiseensa Ulla Lundeliiniin lämpiää teoksissa Mustat sydämet ja Kuolleeksi julistettu. Rahtarissa heillä on suhde, mutta he eivät asu yhdessä. Ulla toteaa sen mikä on aiemminkin käynyt ilmi: työssään taitava Koskinen ei ymmärrä naisten sielunelämää. Kirjan Vakaasti harkiten loppuriveillä käy ilmi lähes suoraan, että heidän suhteensa on jo vakiintumassa. Lyödyn laki -kirjassa Ulla ja Koskinen ovat ostaneet yhteisen talon, jota sitten kirjan mittaan hiljalleen kunnostetan talkootyönä.

Työ ja työtoverit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Komisario Koskinen on töissä Tampereella Sorin poliisitalolla. Kahdessa ensimmäisessä romaanissa hän on arvoltaan ylikonstaapeli ja lopuissa komisario. Hänen työkavereitaan ovat muun muassa Risto Pekki (joka perii Koskiselta vapautuneen ylikonstaapelin pestin), urheiluseura Ilveksen fanaattinen kannattaja Markku Kaatio, Ulla Lundelin (josta tulee myöhemmin myös ylikonstaapeli), huumetutkija Kaija Palonen, Antti Luttinen (joka esiintyy vain muutamassa kirjassa; Koskisen sihteeri Tarun poikaystävä ja myöhempi aviomies), "stadilaisuuttaan" joskus liikaakin korostava ja usein narrina pidetty Veli-Pekka Simo, Tauno Niiranen (lempinimi Tanse ) ja sarjan alussa jo eläkkeelle jäämässä oleva Roine.

Satunnaisempia esiintyjiä ovat huumeosaston päällikkö, ylikonstaapeli (myöh. komisario) Eero "Sorkka" Sorvankallio ja hänen merkittävin alaisensa, kirjasarjan ehkä traagisin hahmo, oman lapsensa huumeille menettänyt ylikonstaapeli Tanja Ruuth, jota esimies varjelee kuin silmäterää – mutta joka silkkaa itsepäisyyttään eräässä erityistilanteessa eli pitkällä automatkalla (kirjassa Piripolkka) ajautuu kertasuhteeseen Koskisen kanssa. Sorvankallio myös toimii Koskisen sijaisena tämän sairausloman aikana romaanin Räätälöity ratkaisu alussa.

Kirjassa Vakain tuumin Sorvankallion kerrotaan menehtyneen sydänkohtaukseen vain viikkoja ennen eläkkeelle pääsyään ja hänellä on uusi jos asiallinen seuraaja, komisario Henri "Tenttu" Teno, jonka mainitaan olevan ulkoisesti yhtä iso mies kuin edeltäjänsäkin. Kuvaus on vain parin lauseen mittainen mutta se antaa Tenosta äärimmäisen asiallisen hyvän poliisin kuvan.

Teknisten rikostutkijoiden profiili on alussa hyvin matala, mutta viimeisimmissä kirjoissa he, erityisesti ylikonstaapeli Risto P "Hukkapee" Jalonen, kasvattavat merkitystään jopa huomattavasti tarinan kuljetuksen kannalta; ainakin viimeisissä tarinoissa tämä tosin näyttää nousevan vähän liikaakin erityisesti Jalosen päähän.

Kirjassa Rottasankari Koskinen antaa äkäistä palautetta Hukkapeelle turhasta ärhentelystä - ja tutkija pelästyy!

Kirjan Kuka sellaista tekisi lopussa vanha rikososaston päällikkö Tauno Niiranen jää eläkkeelle ja hänen paikkansa periikin epämieluisana yllätyksenä aikoinaan ministeriöön siirtynyt entinen komisario Risto Matias Rusinpää. Kaikkien vilpittömäksi harmiksi uusi pomo ottaa muiden narrina pitämän Veli-Pekka Simon suojatikseen.

Rusinpää onkin enemmän poliitikko kuin poliisi: erityisesti kirjassa Ajomies hän tekee erään vapaan toimittajan ampumista tutkittaessa itsestään toistuvasti narrin – joskin Koskinen ja Lundelin onnistuvat saamaan hänet lopulta järkiinsä – ja Rusinpää yllättäen ratkaiseekin paikallistuntemuksensa avulla Koskiselle todellista päänsärkyä aiheuttaneen, itselleen ja muille vaarallisen epäillyn olinpaikasta kertoneen sanaleikin.

Kirjassa Kuolevaksi julistettu Rusinpää yrittää tapojensa mukaan sotkea alaistensa tutkintoja maristen muun muassa tyhjänpäiväisiä ”työtuntien haaskaamisesta”, mutta uusi poliisipäällikkö Eini Passi palauttaa hänet kylmästi järjestykseen. Samassa kirjassa tyttären katoaminen katkaisee Ullan toistakymmentä vuotta kestäneen raittiusputken, mutta tällä kertaa katko jää vain muutamaan päivään ja Koskinen hakee ystävänsä turvaan jälleen kerran.

Kirjan Kuka sellaista tekisi lopussa Ulla Lundelinista tulee myös ylikonstaapeli – vaikka hänellä onkin niin sanottu henkilökohtainen ongelma, joka tuottaa tarinoiden mittaan monta mielenkiintoista tilannetta; Suurta pahaa -kirjassa Koskinen pelastaa Ullan kesken monipäiväistä kierrettä, joka alkoi kun hänen käsiinsä eksyi yhteisenä saunailtana neljän virkasisaren yhteinen sangen vahva juomapullo.

Ylennys aiheuttaa joskus suukopua: esimerkiksi eräänä juhannusaaton aattona (kirja Lyöty mies, tarina Felipe Massan näköinen mies) Kaatio ei haluaisi millään jäädä tutkimaan viime hetken tapausta – ja syyttää että ylikonstaapelit Pekki ja Lundelin jyräävät tavallista konstaapelia arvonsa perusteella; huvittunut Koskinen viheltää pelin poikki ja sanoo että kaikki jäävät.

Kirjaa Sana sanaa vastaan rytmittää taustalla kehittyvät Pekin ja hänen ravintolassa tapaamansa perushoitaja Mervin tulossa olevat häät, joiden alku kirkossa muodostaa kirjan loppusivut. Näiden yhteinen Pietari-poika, "Pikku Pee", onkin jo seuraavasta kirjasta alkaen tarinoille leimaa antava taustahahmo. Kirjassa Hervantalainen Koskinen katselee pojan kuvaa ja tuumii että niin näyttäisi pojasta olevan tulossa niin täydellinen isänsä nuoruushahmo, "Täyspekki", että ihan hirvittää ajatellakin.

Kirja Suurta pahaa päättyy omatoimisessa tutkinnassa rikollisten murhaamaksi joutuneen Roineen hautajaisiin, joissa Niiranen, Koskinen, Pekki ja Kaatio toimivat yhdessä kahden järjestyspuolen miehen kanssa kantajina ja varustautuvat ensi kerran vuosiin yhdessä virkapukuihinsa. Huvittavana yksityiskohtana mainitaan että Koskisen virkavyö ei ole pidentynyt yhtään – kun nuorempien miesten on jo viimeisessä reiässä. Samoin paikalla ollut entinen vaimo Raija saa kyyneltensä kesken sanottua, ettei muistanutkaan kuinka komea Koskinen olisi virkapuvussaan.

Kirjassa Räätälöity ratkaisu kuvaan tulee uusi, sittemmin tärkeäksi kohoava hahmo, nuorempi konstaapeli Anni Kanninen, joka myöhemmin toimii kuuliaisena avustajana poliisin rutiineja hoidettaessa mutta osoittautuu myös synnynnäiseksi maratonjuoksijaksi. Hän on oleellisessa osassa teoksessa Mustat sydämet, kun Sydneyn maraton vie Koskisen ja neljä muuta poliisia Australiaan juoksemaan kilpaa – mutta eihän Koskinen voi olla sekaantumatta paikalliseen rikostapaukseen eli erään suomalaistytön outoon katoamiseen. Kanninen on vielä silloin järjestyspoliisin puolella, mutta kunnostautuu hyvin tässä epävirallisessa tutkinnassa.

Kirjan Kuolevaksi julistettu loppusivuilla Kaija Palonen saa tarpeekseen ja jää eläkkeelle koska huomaa hermoilevansa aiheetta joka asiasta viattomille työtovereille – ja Koskinen kertoo Anni Kanniselle että tämä on vahvasti ehdolla Palosen seuraajaksi rikospuolella.

Kirjan Hervantalainen lopussa Taru Luttinen poistuu kuvasta erittäin ikävällä tavalla (hänen miehensä Antti Luttinen on jo aiemmin joutunut lähtemään poliisista). Saman kirjan lopussa laitoksella tehdään yhteispäätös ettei läheisten kuvia enää pidetä työpöydillä, koska kyseisen tapauksen rikollinen härnäsi poliisia uhkailemalla näiden lapsia tavalla joka sai kaikki kauhistumaan. Samassa kirjassa Sorille tulee uusi naispuolinen rikospoliisin päällikkö Eini Passi kun Risto Matias Rusinpää joutuu yllättäen keuhkosyöpäleikkaukseen. Syöpä kesyttääkin miehen ja hänellä on lopulta kylliksi luontoa pyytää Koskiselta anteeksi inhottavaa käytöstään kun Linnea teki kuolemaa ja Koskinen oli ajoittain poissa tolaltaan asian johdosta.

Uusi oikeustieteen tohtorin arvoinen päällikkö Eini Passi antaakin jo lähdössä myönteisen kuvan itsestään. Vihan sukua kirjassa uusi päällikkö todella kuoriutuu kotelostaan ja osoittautuu todella hyväksi tutkijaksi ja esimieheksi. Kirjassa Mustat sydämet Passista on jo tulossa uusi poliisipäällikkö. Hän käy kirjan alkupuolella erittäin mielenkiintoisen keskustelun kolmen lapsen äidin Ulla Lundelinin kanssa perheestä, lapsista ja naisen urasta. Keskustelu käynnistyy siitä kun Ulla kertoo kuinka hänen muusikkomiehensä – jonka kanssa välit olivat jo jäätasolla muutenkin – löysi uuden nuoremman naisen ja ero tuli, joskin myöntää että eteenpäin mennään vaikka asuntovelkaa on ensi kerran vuosiin.

Mustissa sydämissä Ulla Lundelinin tytär katoaa, ja tapaus saa ratkaisun vasta seuraavassa teoksessa Kuolevaksi julistettu.

Kirjassa Rahtari Koskinen saa uudeksi tutkimussihteerikseen esimiehensä Rusinpään sukulaistytön, Roosa Rusinpään, joka osoittautuu todelliseksi tehopakkaukseksi; esimies vinoilee kertaalleen että tyttöhän on jopa armeijan käynyt ja vielä vänrikki arvoltaan – ensimmäinen lajissaan joka tarinoissa mainitaan. Ja kun uusi sihteeri on vielä naisiin sovinistisesti suhtautuvan rikoskonstaapeli Markku Kaation entinen juniorivalmennettava Ilveksestä ja tietyn lajin suojatti niin aina vain parempi. Samassa kirjassa Koskisen sihteerinä Tarun jälkeen toiminut Erkka vammautuu vakavasti takaa-ajokolarissa ja katoaa tarinoista.

Anni Kannisen suhde Mineaan ei ole työpaikalla enää salaisuus, ja hän näyttää kyntensä sekä päättelytaidossa että epäillyn kuulusteluissa, mutta ratkaisu vaatii jälleen Koskisen intuitiota. Koskinen tuntee, että työtoverit ovat hänen toinen perheensä.

Kirjassa Rahtari Lundelinin ja hänen uuden avovaimonsa välille tulee perheriita ja nainen sokaisee Lundelinin lyömällä tätä viululla kasvoihin; tämä osaltaan sotkee Koskisen ja Ullan välejä, joskin kirjan Vakain tuumin lopussa Ulla tekee selväksi kuka on hänen miehensä – ja kuka ei: vaikka hän hoitaakin sokeutuvan entisen miehensä eläkeasioita mitään osaamattoman tyttärensä puolesta, niin sitä päivää ei tule että hän palaisi miehen luo muuten koska tämä heitti hänet ulos nuoremman naisen takia!

Lisäjännitettä tilanteeseen tuo parikin ikävää seikkaa: Markku Kaatio on taas sairaslomalla koska hänen rakas koiransa kuoli syöpään ja hänellä nousi taas esiin painajaisia jotka aiheutuivat kymmenen vuotta aiemmin kun hän joutui ampumaan naispuolisen rikollisen (kirjassa Hiirileikki). Kaatio sanoo itse olevansa nupistaan lomalla taas kerran! – eli hänellä on melkoiset paineet. Koskinen pohtii tätä ankarasti ja tuumii että hyvä sinänsä ettei mies syö lääkkeitä – senkö parempi sitten että hukuttaa suruaan taas kerran alkoholiin kuten ampumisen jälkeenkin; ainoa lohtu on että Kaatio palasi edelliseltä lomaltaan aivan uutena miehenä.

Lyödyn laki -kirjassa paljastuu että Koskisen vaisto toimii jälleen: Kaatio on palannut työhön entistä parempana miehenä eli pitkä sairausloma teki hänelle vain hyvää. Toinen suuri surun aihe Koskiselle on Eini Passin epäsuotuisa suhtautuminen Koskisen ja Ullan seurusteluun; hänen mielestään se häiritsee rikostutkintaa. Tästä kehittyy äärimmäisen inhottava ja henkilökohtaisuuksiin menevä sanaharkka Koskisen ja Passin välillä – ja Koskinen on jo kirjoittamassa eläkeanomustaan koska ikä riittäisi varhaiseläkkeeseen – mutta juuri oikealla hetkellä tullut Ullan puhelu saa hänet jäähtymään ja hän siirtää eläkkeelle siirtymistään viidellä vuodella kuten alun perinkin aikoi; kaiken kruununa Kylmäkosken vankilan vartija (kirjailijan vitsinä vankilassakin olleen entisen presidentin kaima!) soittaa että ns. uimarantamurhasta vangittu haluaa tehdä juuri Koskiselle tunnustuksen – eli hän ei sittenkään tehnyt väärää pidätystä jota tuskitteli kauan.

Lyödyn laki paljastaa että Passin avioliitto on myös luhistunut; samoin hänen ja Rusinpään välit alkavat ulkopuolisenkin havaiten kiristyä joskin vielä tilanne jää joka suuntaan täysin auki. Hiuksenhienosti rivien välissä vilahtelee ajatus että Passikin on vakavissaan alkamassa kiinnostumaan Koskisesta muutenkin kuin osaavana alaisena - mutta tältä kohdin asiassa ei toistaiseksi tapahdu mitään.

Rottasankari kehittää tilannetta edelleen. Nyt paljastuu totuus pari vuotta aiemmin auki jääneestä Pihkahiipparin tapauksesta. Vee-Pee haavoittuu myös vakavasti omatoimisessa tutkinnassa ja tarinan lopussa hän on vielä leikkauksessa.

Nyt hengenvaaran hetkillä paljastuu myös haavoittunutta aiemmin nokkineiden Pekin ja Kaation todellinen suhtautuminen: Vee-Pee on heidän ryhmänsä jäsen ja hänen puoltaan pidetään!

Komisario Koskinen -kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampereen Työväen Teatterissa sai 3. syyskuuta 2009 ensi-iltansa Seppo Jokisen dekkareiden pohjalta dramatisoitu näytelmä ”Komisario Koskinen”. Näytelmän on Jokisen kirjojen pohjalta dramatisoinut ja ohjannut Tiina Puumalainen.

Näytelmän nimiroolissa nähdään Pentti Helin, ja muissa rooleissa muun muassa Kristiina Hakovirta, Minna Hokkanen, Mika Honkanen, Janne Kallioniemi, Petra Karjalainen, Vesa Kietäväinen, Heidi Kiviharju, Jari Leppänen, Kaisa Mattila, Samuli Muje, Jyrki Mänttäri, Harri Rantanen, Ilkka A. Jokinen, Jaakko Väisänen, Sami Kieksi ja Lauri Vihro

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Pentti Helin   … Sakari Koskinen  
 Petra Karjalainen   … Raija Koskinen  
 Sami Kieksi, Lauri Vihro   … Antti Koskinen  
 Minna Hokkanen   … Ulla Lundelin  
 Mika Honkanen   … Pekki  
 Janne Kallioniemi   … Kaatio  
 Samuli Muje   … Luttinen  
 Kristiina Hakovirta   … Häyriskä  
 Harri Rantanen   … Tauno Niiranen  
 Vesa Kietäväinen   … Professori Jännes  
 Jari Leppänen   … Arkkitehti Roippala  
 Kaisa Mattila   … Rea  
 Heidi Kiviharju   … Sini  
 Jyrki Mänttäri   … Arvi Maunukka  
 Jaakko Väisänen   … Ilkka Högstedt  
 Ilkka A. Jokinen   … Rohto Roivainen  

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]