Suurta pahaa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suurta pahaa, Karisto 2004, on Seppo Jokisen kirjoittama jännitysromaani.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Sorin poliisitalolla eletään normaalia talvikautta; kauan auki olleeseen vakanssiin saadaan helsinkiläinen tulokas Veli-Pekka Simo; hän osoittautuukin erääksi tarinoiden sittemmin värikkäimmäksi hahmoksi - josta Koskinen saa tuon tuosta päänsärkyä.

Pahin auki oleva rikos on sellainen että eräs perheellinen mies on siepattu kadulta - ja kirjaston hyllystä löytyy irtileikattu sormi, josta on sormenjäljet tuhottu, mutta sormessa on kadonneelle kuuluva kihlasormus.

Myöhemmin hautausmaalta löytyy avoimesta haudasta kadonneen vaatteisiin puettu päätön ruumis, jolta löytyy myös lompakko; ratkaisevaa on että lompakossa on paitsi vaimon morsiuskuva myös kahden kouluikäisen lapsen. Patologi huomaa, että ruumiilta on poistettu jo varhain kivekset syövän vuoksi - siis kysymys ei ole kadonneesta.

Lisäksi ruumiin kaula on katkaistu uskomattoman tasaisesti - mikä on teknisesti mahdotonta muulla kuin giljotiinilla. Tästä tuleekin ensimmäinen pitävä johtolanka, koska terään tarvittu erikoisteräslevy oli lopulta helppo jäljittää - tosin aikansa menee ennen kuin se selviää.

Hiukan myöhemmin katoaa toinen mies, suosittu komedianäyttelijä.

Samoin päättömänä löydetyn pää putkahtaa esiin eräästä säilytyslokerosta.

Muitakin yksittäiskohtia nousee esiin uutteralla tutkimustyöllä.

Eläkeläinen Roine sekaantuu asiaan ja hänen ansioitaan onkin, että syyllinen saadaan selville; nyt paljastuu, että kysymys on monin tavoin seonneesta entisestä yrittäjästä, joka on ottanut vaikutteita Ranskan suuresta vallankumouksesta. Hänellä ja hänen miehillään on käytössä esimerkiksi fryygialaismyssy.

Koskinen ja poliisit tekevät aseellisen rynnäkön paikalle ja viime hetkessä onnistutaan estämään karmiva murha, jota yritettiin tehdä giljotiinilla, jonka rikollisjohtaja oli itse rakentanut.

Tosin hinta on kova: myös hullun päärikollisen kaappaama Roine menehtyy vammoihinsa.

Samoin Ulla Lundelin luiskahtaa raittiuskuuriltaan, joskin loppusivuilla annetaan ymmärtää hänen toipuvan.

Kirja päättyy Roineen hautajaisiin, joissa Koskinen, Niiranen, Pekki, Kaatio ja kaksi järjestyspuolen miestä kantavat vainajan hautaansa - rikospuolen miehet ensi kerran vuosiin yhdessä virkapuvuissaan.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.