Saiga (eläin)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo nisäkäslajista, sanan ”saiga” muita merkityksiä on lueteltu erillisellä täsmennyssivulla.
Saiga
Saiga.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Äärimmäisen uhanalainen [1]
Äärimmäisen uhanalainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Onttosarviset Bovidae
Alaheimo: Antilopinae
Suku: Saiga
Laji: tatarica
Kaksiosainen nimi
Saiga tatarica
(Linnaeus, 1766)
Levinneisyyskartta
Saigan levinneisyys, valkoinen historiallinen, vihreä Saiga tatarica tatarica, punainen Saiga tatarica mongolica
Saigan levinneisyys, valkoinen historiallinen, vihreä Saiga tatarica tatarica, punainen Saiga tatarica mongolica
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Saiga (eläin) Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Saiga (eläin) Commonsissa

Saiga[2] eli saiga-antilooppi (Saiga tatarica) on onttosarvisiin kuuluva, Euraasian aroilla elävä sorkkaeläinlaji. Lajin kanta on romahtanut viime vuosikymmeninä metsästyksen vuoksi, ja se on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saiga-antilooppi on lyhytjalkainen, 50-kiloinen ja noin 60-80 cm korkea antilooppi. Antiloopin tunnistaa parhaiten erikoisen muotoisesta turpeasta turvasta, sekä kerrossarvista. Turpa toimii suodattimena arojen pölyä vastaan. Vain uroksella on kerrossarvet. Se on väriltään kellanruskea.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saiga-antiloopit ovat aikoinaan olleet laajalle levinneitä Itä-Euroopan ja Keski-Aasian aroilla Karpaateilta ja Kaukasukselta Mongoliaan saakka. Nykyisin niitä on enää harvoilla alueilla Venäjän Kalmukiassa, Kazakstanissa ja Länsi-Mongoliassa.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saigan pääravintoa ovat suolaheinät, mutta myös useimmat muut aron kasvit kelpaavat sille. Saiga pärjää pitkän aikaa varsin niukalla ravinnolla. Saiga syö vuorokaudessa kesällä keskimäärin 1,7 kg/vrk ja talvella 0,7 kg/vrk kuivapainon mukaan laskettuna[3].

Uhanalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka saigan kokonaispopulaatio voi ajoittain olla varsin runsaslukuinen on saiga metsästyksen ja joukkokuolemien vuoksi uhanalainen.[4]

Metsästys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saigat olivat vielä vähän aikaa sitten yleisiä, ja populaation kooksi arvioitiin Venäjällä ja Kazakstanissa yli 1,2 miljoonaa.milloin? Alle kymmenessä vuodessa (vuodesta 1993 vuoteen 2001) tästä määrästä on kadonnut 97,5 % prosenttia, ja vain 30 000 saigaa on jäljellä. Näistäkin suurin osa on naaraita, eikä lajin toipumisesta ilman apua ole suuria toiveita. Biologien mukaan saiga-antilooppien häviäminen on äkillisin koskaan havaittu suuren nisäkkään sukupuutto.

Saigojen tuhoon osasyyllinen on WWF:n kampanja, jolla yritettiin pelastaa sukupuuttoon kuolevat sarvikuonot. Sarvikuonojen sarvea käytetään Kiinassa lääkeaineiden valmistukseen, minkä vuoksi se on kysyttyä kauppatavaraa ja houkutteleva salametsästyksen kohde. WWF yritti ratkaista ongelman markkinoimalla kiinalaisille saiga-antiloopin sarvea sarvikuonon sarven sijaan. Saigoilla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta selviytyä kasvaneesta kysynnästä ja teollistuneesta metsästyksestä, jossa metsästäjät käyttävät moottoripyöriä ja tehokkaita aseita eläinten tappamiseen.[5]

Joukkokuolemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokonaisten Saiga-populaatioiden on havaittu joukkokuolleen.[4] Esimerkiksi toukokuussa 2015 kolmannes maailman kaikista Saigoista kuoli, arviolta 130 000 Kazakstanissa.[4] Suurin tuhoutunut lauma koostui 60 000 antiloopista, jotka kaikki kuolivat.[4] Joukkotuhot tapahtuvat niin nopeasti ja tappavat suurenkin laukan kokonaan, että arvioidaan, että kyseessä ei voi olla tartuntatauti.[4] Yksi arvelu syyksi on jokin antiloopeissa oleva bakteeri, joka aktivoituu tappavaksi tietyissä oloissa.[4] Toinen arvelu on hernekasvien ja sinimailasen hyvä satokausi sateisen ja lämpimän kelin johdosta.[4] Tällöin näitä hajoittavat bakteerit tuottaisivat niin runsaasti kaasua saigojen suolistossa, että saigat kuolisivat ähkyyn.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mallon, D.P.: Saiga tatarica IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 27.7.2014. (englanniksi)
  2. Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Viitattu 5.10.2010.
  3. Euroopan nisäkkäät, Bjärnvall&Ullström, Tammi 2003, ISBN 951-31-2736-2, s. 342
  4. a b c d e f g h Ähky voi ajaa saigan sukupuuttoon - Kaiken takana on loinen - Tiede Viitattu 2015-08-28.
  5. Villiluonto : Maailman eläimet ja elinympäristöt, s.49
Tämä nisäkkäisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.