Ruma (kaupunki)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kaupunkia. Albumista, katso Ruma.
Ruman sijainti

Ruma (Serbiaksi: Рума) on kaupunki Serbiassa, Vojvodinan autonomisessa maakunnasssa. Sen sijainti on noin 45.00° pohjoista leveyttä, 19.83° itäistä pituutta. Vuonna 2002 Ruman kaupungin väkiluku oli 32 000. Se on Ruman kunnan keskustaajama, ja koko kunnan väkiluku oli 60 000.

Ruman ortodoksikirkko
Ruman katolinen kirkko

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäistä asutusta alueelle perustivat osmanit, jotka perustivat Rumaksi nimitetyn asutuksen sinne vuonna 1566. Silloin Ruma oli 49 talon kylä, ja asukkaat lähinnä serbejä. Kylässä oli myös kirkko ja kolme pappia.

Vuonna 1718 Ruma siirtyi Habsburgien vallan alle. 1746 Ruman kylän lähelle perustettiin Ruman kaupunki. Väestö koostui serbeistä ja saksalaisista. Vuoteen 1910 mennessä Ruma oli kasvanut 49 000 asukkaan kokoiseksi. 23 000 puhui serbiaa, 15 500 saksaa, 6 000 unkaria ja 4 000 kroatiaa.

Itävalta-Unkarin hajottua 24. marraskuuta 1918 Rumasta tuli osa Sremin aluetta, Srem osana Serbian kuningaskuntaa.

Tämä Eurooppaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.