Ruggero Deodato
| Ruggero Deodato | |
|---|---|
 Deodato Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2008. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 7. toukokuuta 1939, Potenza, Basilicata, Italia |
| Kuollut | 29. joulukuuta 2022 (83 vuotta) |
| Puoliso | Silvia Dionisio (avioliitto vuosina 1971–79) |
| Ohjaaja | |
| Taiteilijanimet |
Roger Deodato Roger Rockfeller Roger Franklin |
| Aktiivisena | 1959– |
| Tunnetuimmat ohjaukset |
Cannibal Holocaust Talo puiston laidalla |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Ruggero Deodato (7. toukokuuta 1939 Potenza – 29. joulukuuta 2022[1]) oli italialainen elokuvaohjaaja, joka tunnetaan parhaiten väkivaltaisista eksploitaatioelokuvistaan.
Deodaton tunnetuin elokuva on kansainvälisen kohun herättänyt kauhuelokuva Cannibal Holocaust (1980), jota epäiltiin ilmestyessään jopa snuff-elokuvaksi. Elokuva kiellettiin lukuisissa maissa ja seurannut oikeusjuttu toi sille runsaasti julkisuutta. Toinen tunnettu Deodaton ohjaus on Talo puiston laidalla (1980). Deodato oli vuonna 1988 ehdolla Fantasporton kansainvälisen fantasiaelokuvapalkinnon saajaksi työstä elokuvassa Shamaani.
Deodatolla oli yksi lapsi hänen entisen vaimonsa, näyttelijä Silvia Dionision kanssa. 5. joulukuuta 1971 solmittu avioliitto päättyi eroon 1979. Osan elokuvistaan hän ohjasi salanimillä Roger Rockefeller, Roger Deodato tai Roger Franklin.[2]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Deodato syntyi Potenzassa, ja kasvoi lähellä Roomaa.[3] Ensikosketuksensa elokuvien tekemiseen hän sai 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa kun hän alkoi tehdä yhteistyötä italialaisohjaaja Roberto Rosselinin kanssa. Deodato oli Rosselinin Renzo-pojan ystävä ja tätä kautta hän tutustui vanhempaan ohjaajaan, joka pyysi Deodatoa auttamaan erään elokuvan teossa. Yhteistyö jäi pitkäaikaisemmaksi, yhteensä seitsemän elokuvan mittaiseksi, ja myöhemmin Deodatosta tuli Rosselinin assistentti.[2] Deodato on kertonut oppineensa realismiin pyrkivän tyylinsä juuri neorealismia edustaneelta Rosselinilta.[4]
Yhteistyön Rosselinin kanssa loputtua, Deodato pyrki työskentelemään muiden ohjaajien kanssa ja oppimaan elokuvien teknisen toteutuksen keinoja. Hän työskenteli useissa kymmenissä tuotannoissa esimerkiksi Bruno Corbuccin, Antonio Margheritin ja Riccardo Fredan kanssa. Carlo Bragaglia tarjosi hänelle työtä Afrikassa, jossa Deodato työskenteli lyhyen aikaa kunnes palasi Italiaan. Ensimmäinen Deodaton ohjaama elokuva oli Ursus, il terrore dei kirghisi (tunnetaan myös nimellä Hercules, Prisoner of Evil). Antonio Margheriti oli aloittanut elokuvan ohjauksen, mutta tuottajan kanssa olleiden erimielisyyksien vuoksi hän lähti ja tilalle tuli Deodato. Uusien riitojen vuoksi Deodato jätti elokuvan teon sikseen ja Marheriti palasi viimeistelemään ohjaustyön. Elokuvan ohjaajaksi merkittiin Margheriti.[2] Vuonna 1966 Deodato toimi apulaisohjaajana Sergio Corbuccin spagettiwesternissä Django – kostaja.[5] Elokuva on yksi tunnetuimmista, joita Deodato on ollut tekemässä.
Toimittuaan apulaisohjaajana vuosia Deodato alkoi 1960-luvun lopulla saada elokuvia ohjattavakseen. Muutamat elokuvat hän ohjasi loppuun tuottajan erotettua alkuperäisen ohjaajan. Vuosina 1968 ja 1969 hän teki yhteensä peräti kuusi elokuvaa.[2] Suurin osa Deodaton varhaisista elokuvista oli komedioita.[4][2] Deodato alkoi saada houkuttelevia tarjouksia elokuvien tekemisestä. Ne kuitenkin koskivat myös hänen vaimoaan Silvia Dionisiota, joka oli menestyvä näyttelijä. Deodato kieltäytyi sopimuksista, koska arveli saaneensa ne vain vaimonsa toivotun mukanaolon ansiosta.[2][6] Seuraavat kuusi vuotta hän vietti Milanossa ohjaten televisiomainoksia.[2]
Mainoksia ohjatessaan Deodato aloitti yhteistyön Lamberto Bavan kanssa ja palasi tekemään elokuvia 1970-luvun puolivälissä. Deodato muutti takaisin Roomaan ja ohjasi vuonna 1975 ilmestyneen Himon aallot (Una ondata di piacere).[2] Siinä missä Deodaton varhaiset elokuvat olivat olleet lähinnä komedioita, vuonna 1976 ilmestynyt rikoselokuva Kylmät tyypit, kuumat raudat (Uomini si nasce poliziotti si muore) oli ohjaajan ensimmäinen toimintaelokuva, jonka seurauksena hänelle tarjottiin mahdollisuus tehdä viidakkoseikkailu Viimeiset kannibaalit (Ultimo Monde Cannibale).[4] Kyseessä oli Deodaton ensimmäinen kannibaalielokuva – genre, joka myöhemmin tekisi hänet kuuluisaksi. Elokuva kertoo miehestä joka eksyy Filippiineillä viidakkoon ja päätyy kannibaaliheimon pariin. Deodato sai elokuvaan innoituksen National Geographicin artikkelista, joka kertoi luolassa elävästä eristäytyneestä kannibaaliheimosta Mindanaolla. Elokuvasta tuli taloudellinen menestys, mutta sen väkivaltaisuus herätti kritiikiä ja johti oikeusjuttuun jonka Deodato ryhmineen hävisi. Pari vuotta myöhemmin Deodato ohjasi Cannibal Holocaustin, joka Suomessa julkaistiin alun perin nimellä Kannibaalien polttouhrit. Elokuvassa Deodato kritisoi tiedotusvälineitä, jotka halusivat tehdä rahaa sensationalistisella väkivallalla ja kuolemalla. Cannibal Holocaust itsessäänkin sai aikaan valtavan kritiikin aallon. Deodaton toinen kohuelokuva Talo puiston laidalla (House on the Edge of the Park, La casa sperduta nell parco) tehtiin saman ryhmän kanssa kuin Cannibal Holocaust.[2] Sekä Kannibaalien polttouhrit että Talo puiston laidalla kiellettiin molemmat monissa maissa, mukaan lukien Suomessa, mutta 2000-luvun alussa kummankin kielto on poistettu.
Tehtyään kuuluisat kauhuelokuvansa Deodato ryhtyi ohjaamaan seikkailuelokuvia. Joidenkin mielestä hänen tavoitteenaan oli pyyhkiä pois väkivaltaisten teostensa synnyttämä paha maine. Kuvaa ja pakene! (Inferno in Diretta) käsitteli jälleen kannibaaleja, mutta oli toiminnallisempi, huumekauppiaista kertova seikkailuelokuva. Myös tätä elokuvaa kritisoitiin rajusti ja se sensuroitiin Japanin ja Saksan markkinoille vähemmän väkivaltaiseksi. Tämän jälkeen Deodato palasi jälleen kauhuelokuvien pariin slasherillaan Shamaani (Camping del terrore), jota hän sittemmin on sanonut inhoavansa. Vuonna 1987 hän ohjasi Barbaarit -elokuvan (The Barbarians and Company).[2]
Deodato yritti useita kertoja tehdä uuden kannibaalielokuvan, mutta projektit eivät valmistuneet. Sittemmin hän kertoi kadottaneensa kokonaan kiinnostuksen aiheeseen. Hän ei myöskään pitänyt muiden elokuvaohjaajien kannibaalielokuvista.[4] Vuonna 2016 Deodatolta ilmestyi uusi elokuva Ballad in Blood.[7]
Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Filmografia sisältää vain elokuvat.
- Ursus, il terrore dei kirghisi (Hercules, Prisoner of Evil, 1964)
- Gungala la pantera nuda (1968)
- Donne... botte e bersaglieri (1968)
- Vacanze sulla Costa Smeralda (1968)
- I quattro del pater noster (1969)
- Fenomenal e il tesoro di Tutankamen (Phenomenal and the Treasure of Tutankhamen, 1969)
- Zenabel (1969)
- Himon aallot (Una ondata di piacere, 1975)
- Kylmät tyypit, kuumat raudat (Uomini si nasce poliziotti si muore, 1976)
- Viimeiset kannibaalit (Ultimo Mondo Cannibale, 1977)
- L'ultimo sapore dell'aria (Last Feelings, 1978)
- SOS Concorde lento 128 kutsuu (Concorde Affaire '79, 1979)
- Kannibaalien polttouhrit (Cannibal Holocaust, 1980)
- Talo puiston laidalla (La Casa sperduta nel parco, myös Talo puiston perällä, 1980)
- Atlantiksen kostajat (I Predatori di Atlantide, 1983)
- Kuvaa ja pakene! (Inferno in Diretta, 1985)
- Shamaani - Body Count (Camping del Terrore, 1987)
- Barbaarit (The Barbarians, 1987)
- The Phantom of Death (Un Delitto poco comune, 1988)
- Paholainen soittaa (Minaccia d'amore, 1988)
- The Washing Machine (Vortice mortale, myös nimellä Kauhu kintereillä, 1993)
- Ballad in Blood (2016)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Matteo Fantozzi: Ruggero Deodato è morto, addio al re del Cannibal Movie CinemaSerieTV.it. 29.12.2022. Viitattu 29.12.2022. (italiaksi)
- ↑ a b c d e f g h i j House on the Edge of the Park -DVD-boksi. (DVD:n mukana tulee lehtinen jossa on Deodaton elämäkerta ja filmografia.) Italia: EC Entertainment, 1998. (englanniksi)
- ↑ IMDb: Biography for Ruggero Deodato
- ↑ a b c d Hämäläinen, Tuukka: Haastattelussa Cannibal Holocaust -ohjaaja Ruggero Deodato: “Ennen vihasin koko elokuvaa” Dome. 13.4.2016. Viitattu 6.10.2016.
- ↑ IMDb: Full cast and crew for Django
- ↑ Cut and Run -DVD-julkaisu. (DVD:llä on ekstrana lyhyehkö Deodaton biografia, josta tieto löytyy. Cut and Run on julkaistu Suomessa myös nimellä Kuvaa ja pakene!) Italia: Anchor Bay Entertainment (DVD-laitoksen julkaisija), 2002. (englanniksi)
- ↑ Anttila, Alex: “Naiset kyselevät edelleen Cannibal Holocaustin tunnuskappaletta häämusiikikseen” – haastattelussa Night Visionsiin saapunut kauhuohjaajalegenda Ruggero Deodato Rumba. 13.4.2016. Viitattu 6.10.2016.
| ||||||||||||||||||
