Siirry sisältöön

Robert Bruce

Wikipediasta
Skotlannin kuningas Robert I Bruce

Robert I (myös Robert Bruce tai Robert the Bruce,[1]gaeliksi Raibeart Brus); (11. heinäkuuta 1274 Ayr[2] tai todennäköisesti Turnberryn linna, Ayrshire, Skotlannin kuningaskunta – 7. kesäkuuta 1329 Cardrossin kartano, Dunbartonshire, Skotlannin kuningaskunta) oli Skotlannin kuningas vuosina 1306–1329.[2]

Bruce johti Skotlannin itsenäisyystaistelua Englantia vastaan ja on yksi Skotlannin merkittävimmistä kuninkaista sekä yksi sukupolvensa kuuluisimmista sotureista.[1] Häntä on pidetty maassaan kansallissankarina.

Suku ja taistelu kruunusta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robert Brucen isä Carrickin jaarli Robert de Bruce (k. 1304)[3] kuului Englannista siirtyneeseen normannisukuun, Brucen klaaniin,[3] jolle oli läänitetty strategisesti tärkeä raja-alue Annandale. Hän oli ollut kuningatar Margaretin kilpailijana Norjan kruunusta.[2] Hänen äitinsä oli kelttiläinen perijätär, Carrickin kreivitär Marjorie. Häneltä Robert Bruce peri vuonna 1292 Carrickin jaarlin arvon ja maat.

Canmoren hallitsijasuvun sammuttua vuonna 1290 Robert Brucen samanniminen isoisä (k. 1295) vaati itselleen Skotlannin kruunua. Kruununperimyskiistan ratkaisijaksi kutsuttu Englannin kuningas Edvard I valitsi kuitenkin kuninkaaksi John de Balliolin. Molemmat polveutuivat David I:n pojanpojan tyttäristä. Brucen suku ei tunnustanut ratkaisua.[3]

Kun Englannin ja Skotlannin välille puhkesi vuonna 1295 sota, Brucen isä kieltäytyi tuomasta miehiään kansalliseen armeijaan. Suku karkotettiin Skotlannista, ja siltä riistettiin sen maat, mutta se sai niistä korvausta Edvardilta. Suvulla oli ennestään maita myös Englannissa.[3]

Robert Bruce liittyi William Wallacen kapinaan englantilaisia vastaan. Vuoden 1298 tappiollisen Falkirkin taistelun jälkeen Wallace syrjäytettiin johtoasemasta, mutta hän jatkoi sissisotaa. Valtakunnan suojelijoiksi tulivat kilpailevat ylimykset Robert Bruce ja John de Balliolin lanko/sisarenpoika[3] Badenochin jaarli John Comyn sekä arkkipiispa William Lamberton, mutta kahden edellisen riitojen takia liitto kesti vain pari vuotta.[2]

Bruce teki ensimmäisenä sovinnon Edvardin kanssa vuonna 1302. Sitoakseen Robert Brucen itseensä Edvard I naitti tälle irlantilaisen suosikkinsa Ulsterin jaarlin tyttären Elizabeth de Burghin. Myös John Comyn siirtyi Edvardin alamaiseksi vuonna 1304.

Kuningas Robert I

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuningas Robert I kuvattuna 1 pennyn hopearahassa. Luultavasti lyöty 1320-luvun alussa Berwickin valloituksen jälkeen vuonna 1318, kun Skotlannista tuli tarpeeksi vakaa oman kolikkotuotannon aloittamiseen. Latinankielinen teksti: '+ROBERTVS: DEI: GRA'

Robert Bruce ja John Comyn tapasivat 10. helmikuuta 1306 Dumfriesin fransiskaanikirkossa ilmeisesti neuvotellakseen kapinasta. Bruce menetti malttinsa ja surmasi kruunusta mahdollisessti kilpailevan Badenochin jaarli John Comynin.[2][3] Murhan saattoi tehdä myös joku hänen seuraajansa.[3] Tällöin hänen oli pakko aloittaa kapina heti. Murhan johdosta Brucella oli odotettavissa paavi Klemens V:n langettama kirkonkirous sekä Englannin kuningas Edvard I:n julistus lainsuojattomaksi,[2] mutta Skotlannin kirkko asettui tukemaan Robert Brucea. Hänet kruunattiin kuninkaaksi nimellä Robert I palmusunnuntaina 25. maaliskuuta 1306 Scone Abbeyssä, Sconessa.[3]

Edvard I lähetti Skotlantiin armeijan, joka löi Robert Brucen joukot Methvenin taistelussa 19. kesäkuuta 1306 Pertshiressä.[3] Brucen toinen puoliso, kuningatar Elizabeth de Burgh ja ainoa lapsi, ensimmäisestä avioliitosta oleva tytär Marjorie, sekä Brucen kaksi sisarta joutuivat englantilaisten vangeiksi ei puolille Englantia vuosiksi 1306–1314.[2]

Bruce joutui pakenemaan englantilaisia Pohjois-Irlantiin, Antrimin rannikolle Rathlinin saarelle[3] ja Hebrideille, josta hän kuitenkin palasi seuraavana vuonna. Jälleen hänen hankkeensa epäonnistuivat, ja hänen kolme veljeään — paitsi Edward Bruce — joutuivat englantilaisten vangeiksi ja teloitettiin.[2][3] Vasta kun Robert Bruce alkoi käyttää samaa sissitaktiikkaa kuin Wallace, hän alkoi saavuttaa menestystä, ja yhä useammat siirtyivät hänen puolelleen. Heidän joukossaan oli Brucen sisarenpoika Thomas Randolph.[3]

Edvard I:n kuolema vuonna 1307 helpotti Robert Brucen tilannetta, sillä Edvard II oli heikko hallitsija.[2] Hänkään ei suostunut rauhaan. Sen takia Bruce järjesti hävitysretkiä Pohjois-Englantiin. Hänen alipäälliköitään olivat veli Edward Bruce, sisarenpoika Morayn jaarli James Randolph[3] ja Sir James Douglas ("Hyvä Sir James", englantilaisille pelottava "Musta Douglas").

Vuonna 1309 Robert Bruce saattoi kutsua koolle ensimmäisen parlamenttinsa. Seuraavina vuosina useimmat linnat (Edinburghin linna, Roxburgh) päätyivät Brucen haltuun. Piirittäessään Stirlingin linnaa Edward Bruce teki harkitsemattoman sopimuksen linnan komentajan kanssa, että jolleivät englantilaiset seuraavaan vuoden 1314 juhannukseen mennessä lähettäisi apuvoimia, linna antautuu.[3]

Kuningas Robert I Bruce puhuttelee joukkojaan ennen Bannockburnin taistelua. Edmund Leightonin kuvitusta 1900-luvun alusta.

Sopimuksen seurauksena Englannin kuningas Edvard II saapui Skotlantiin 19 000 – 20 000[2] miehen vahvuisen armeijan kanssa. Robert Brucella oli vain 7 000 miestä, mutta hän onnistui voittamaan Bannockburnin taistelun kesäkuussa 1314 estämällä englantilaisia käyttämästä hyväkseen vahvuuksiaan, ratsuväkeä ja pitkäjousia. Tämä voitto vahvisti sekä Skotlannin itsenäisyyden että Brucen vallan. Robert Bruce sai myös perheensä takaisin Englannin vankeudesta.[2]

Vuonna 1316 veli ja kruununperillinen Edward Bruce vihittiin Irlannin kuninkaaksi, mikä lisäsi painetta englantilaisia kohtaan, mutta hän kaatui taistelussa vuonna 1318.[2]

Englanti ei suostunut solmimaan rauhaa, ja skotlantilaiset vetosivat paaviin vuonna 1320 kuuluisalla Arbroathin julistuksella. Siinä he vannoivat, etteivät taistelleet rikkauden eivätkä kunnian tähden vaan vapauden tähden, josta eivät luopuisi muuta kuin kuolemassa. Robert Bruce oli vapauttanut maan, mutta jos hän alistuisi englantilaisten valtaan, he valitsisivat toisen kuninkaan.[2]

Vasta kun Edvard II oli murhattu ja nuori Edvard III noussut valtaan, Englanti suostui solmimaan rauhan ja samalla tunnustamaan Robert Brucen Skotlannin kuningas Robert I:ksi vasta 17. maaliskuuta 1328 Edinburghissa. Tällöin sovittiin, ettei skotlantilainen ylimys voinut omistaa maata Englannissa tai päinvastoin. Myös paavi Klemens VI:n tunnusti Robert I:n itsenäisen Skotlannin kuninkaaksi.[2]

Rauha solmittiin Skotlannin ja Englannin välille Edinburgh-Northamptonin sopimuksella vuonna 1327, joka alkoi Englannin täydellisellä luopumisella kaikista vaatimuksistaan Skotlannin suvereniteettia kohtaan. Robert I oli saavuttanut kaiken, minkä puolesta hän oli taistellut: englantilaisten karkottamisen, rauhan palauttamisen ja tunnustuksen saamisen todelliseksi kuninkaaksi.[2]

Robert Bruce oli aina haaveillut lähtevänsä ristiretkelle, luultavasti sovittaakseen Badenochin jaarli John Comynin murhan, muttei voinut sitä tehdä. Niinpä hän pyysi, että hänen kuoltuaan sydän irrotettaisiin hänen ruumiistaan, ja joku lähtisi se mukanaan ristiretkelle. Tehtävän sai Sir James Douglas, joka lähti vuonna 1330 Navarran ja Kastilian kuningaskuntaan Espanjaan taistelemaan maureja vastaan ja sai siellä surmansa. Kuninkaan sydän palasi tästä huolimatta takaisin Skotlantiin.[2][3]

Robert I Brucen ja kuningatar Elizabeth de Burgh'n hautalaatta Dunfermlinen Abbeyssa 1800-luvun lopulta

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Robert I Bruce sairasteli viimeisinä vuosinaan[3] ja kuoli 54-vuotiaana Cardrossin kartanossa 7. kesäkuuta 1329 mahdollisesti lepraan.[2] Hänet haudattiin Dumfermlinen palatsin luostariin,[3] jonne hänen toinen puolisonsa, 38-vuotiaana hevosen selästä pudottuaan kuollut kuningatar Elizabeth de Burgh oli haudattu kaksi vuotta aiemmin. Kuninkaan sydän haudattiin Melrose Abbeyhin Roxburgshireen[2] ja balsamoidut sisäelimet St Serfin kirkkoon Dumbartoniin.

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muutamaa päivää Robert Brucen kuoleman jälkeen, vastauksena hänen aiempaan pyyntöönsä, paavi Klemens VI myönsi luvan Skotlannin kuninkaiden voitelemiseen näiden kruunajaisissa. Skotlannin kuninkaat oli aiemmin kruunattu pääasiassa maallisessa seremoniassa Sconessa. Tämä oli selvä tunnustus siitä, että paavi tunnusti Skotlannin itsenäisyyden.[2]

Robert Brucen hautaholvi löydettiin kirkon laajennusosan kaivaustöiden aikana vuonna 1818. Tamminen, osittain maatunut lyijyllä vuorattu arkku avattiin ja tutkittiin vuonna 1819, jolloin havaittiin että sen sisältävän, kultalangasta kudotulla vaatteella peitetyn miehen luurangon rintalasta oli sahattu auki sydämen poistamista varten. Luuranko oli 180 cm pitkä, mikä viittaa siihen että kuningas oli eläessään noin 185 cm pitkä ja ajalleen poikkeuksellisen pitkäkasvuinen. Jäännökset haudattiin uudelleen. Kallosta otettiin sitä ennen valos, jonka perusteella Robert Brucesta on tehty kasvorekonstruktio vuonna 2007, 2012 ja digitaalisesti vuonna 2016.[4]

Avioliitot ja perilliset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Skotlannin kuningas Robert I Bruce ja ensimmäinen puoliso, Carrickin kreivitär Isabella of Mar, Forman Armorial 1562

Robet avioitui ensimmäisen puolisonsa kanssa noin 1290-luvun alussa Isobel/Isabella of Mar (n. 1277 – 12. joulukuuta 1296), joka oli Marin jaarli Domhnall I:n ja Susanna ferch Llewelynin tytär. Carrickin kreivitär Isabella kuoli alle 20-vuotiaana nähtävästi ainoan lapsensa synnytykseen.

  • Marjory/Marjorie (n. 1296 – 2. maaliskuuta 1316), avioitui 1315 High Steward of Scotland Walter Stewartin (n. 1296–1327) kanssa, heidän ainoa poikansa Robert II oli Skotlannin ensimmäinen Stuart-sukuinen kuningas. Marjory oli 10-vuotiaasta asti äitipuolensa Elizabeth de Burgh'n ja kahden tätinsä kanssa kuningas Edward I:n ja Edward II:n vankina eri paikoissa Englannissa vuosina 1306–1314. Marjorya pidettiin vankina englantilaisen luostarijärjestön gilbertiinien luostarissa Wattonissa. He vapautuivat lokakuussa 1314, kun heidät vaihdettiin Bannockburnin taistelussa vangittuun Herefordin jaarli Humphrey de Bohuniin Marjorien isän Robert I Brucen voitettua Bannockburnin taistelun. Marjory Bruce kuoli 20-vuotiaana pudottuaan hevosen selästä vuonna 1316 poikansa Robertin ollessa vain parin kuukauden ikäinen.
    Skotlannin kuningas Robert I Bruce ja toinen puoliso, kuningatar Elizabeth de Burgh, Seton Armorial 1591

Robert avioitui Writtlessä, lähellä Chelmsfordia, Essexissä Englannin kuningaskunnassa vuonna 1302, toisen puolisonsa Elizabeth de Burgh (n. 1289 – 27. lokakuuta 1327) kanssa, joka oli Ulsterin jaarli Richard Óg de Burgh'n ja Margarite de Burgh'n tytär. Hänet kruunattiin Skotlannin kuningattareksi yhdessä puolisonsa Robert I:n kanssa palmusunnuntaina 25. maaliskuuta 1306 Scone Abbeyssä, Sconessa.[3]

Heille syntyivät lapset:

  • Margaret (? – 1346/1347), avioitui vuonna 1345 Sutherlandin jaarli William de Moravian kanssa; heille syntyi poika John (1346–1361)
  • Matilda (Maud), avioitui vuoteen 1327 mennessä Thomas Isaacin kanssa ja heille syntyi kaksi tytärtä
  • David II Bruce[3] (5. maaliskuuta 1324 – 22. helmikuuta 1371), seurasi isäänsä kuninkaana. Avioitui (1) vuonna 1328 Englanin prinsessa Joanin kanssa; ei jälkeläisiä; avioitui (2) vuonna 1364 Margaret Drummondin kanssa; ei jälkeläisiä
  • John (5. maaliskuuta 1324 – ennen vuotta 1327), David II:n kaksoisveli, kuoli alle 3-vuotiaana
  • Elizabeth Bruce (? – vuoden 1364) jälkeen, avioitui Sir Walter Oliphant of Aberdalgie and Dupplinin kanssa

Robert Brucella oli aviottomia lapsia nimeltä tuntemattomien naisten kanssa:

  • Robert Bruce, Liddesdalen lordi (k. 1332), kaatui Dupplin Moorin taistelussa.
  • Walter of Odistoun, kuoli ennen isäänsä.
  • Margaret Bruce, avioitui Robert Glenin kanssa; eli vuonna 1364.
  • Christina Bruce, ei ehkä Robertin tytär. Nimet Christina de Cairns ja Christina Flemyng ovat tiedossa. Mahdollisesti identtinen tietyn Carrickin Christinan kanssa, joka tunnustettiin vuonna 1329
  • Niall Bruce (k. 1346). Mahdollisesti myös Robertin veljen Neilin poika. Kaatui Neville's Crossin taistelussa.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • du Garde Peach, Lawrence: Robert the Bruce. (Ladybird books) Wills & Hepworth, 1964. (englanniksi)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 Robert the Bruce (1274–1329) BBC. Viitattu 21.11.2009. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 Robert I (r. 1306-1329) www.royal.uk. Viitattu 11.6.2025. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 Robert the Bruce | Biography & Facts | Britannica www.britannica.com. 3.6.2025. Viitattu 11.6.2025. (englanniksi)
  4. ↑ Reconstructed face of Robert the Bruce is unveiled BBC News. 8.12.2016. Viitattu 11.6.2025. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Interregnum		 Skotlannin kuningas
1306–1329		 Seuraaja:
David II Bruce
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Robert_Bruce&oldid=23355293”