Ripaska

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sotilaita kasarmilla tanssimassa ripaskaa. Frédéric de Haenenin maalaus, 1913.

Ripaska tai kyykkytanssi (ukr. трoпак, tropak; ven. трeпак; присядка; дробь; пляска, trepak; prisjadka; drob; pljaska) on ukrainalaisesta kansantanssiperinteestä peräisin oleva tanssi. Suomessa ripaska on monelle nykypolven edustajalle tullut tutuksi venäläisen (neuvostoliittolaiseen) kulttuurin välityksellä.[1]

Ripaska suomalaisessa kulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Termi ”ripaska” on suomea. Tanssia ripaskaa on myös sanonta toiminnasta, jossa jalkoja liikutellaan tavallista nopeammassa tahdissa. Aiemmin ripaskaksi sanotun soolotanssin tunnusmerkkinä oli nimenomaan kyykkyasento. Viime aikoina ripaskaksi on ryhdytty nimittämään itäisen kansanperinteen mukaista, improvisoivaa soolotanssia yleensä. Myös itäkarjalaisessa perinteessä on tanssimuotona ripaska, vepsäksi ”karg” (vrt. suom. karkelo) tai karjalaksi ”plässindä” (ven. пляска), jolla tarkoitetaan improvisaatiota. Miehen tanssin tarkoituksena on osoittaa naiselle, miten hyvä työmies ja kekseliäs aviomies hänestä voisi tulla, toisaalta miesten kesken kilpaillaan teknisessä osaamisessa. Karg tanssitaan soolona ja se voi sisältää polkuja, potkuja, lyöntejä, huudahduksia, liikkumista eri tasoissa sekä akrobatiaa. Nainen vastaa miehelle yleensä joko siiputuksin tai poluin mutta huomioi aina kuitenkin miehen suorituksen.

Ripaskaa tanssitaan Suomessa karjalaisissa kansantansseissa, muun muassa katrilleissa. Pojilla on mahdollisuus näyttää niin rytmitajuaan, notkeuttaan kuin hyppyvoimaansakin – parhaimmillaan kaikkia näitä yhdessä. Ripaskassa on mahdollisuus improvisointiin, sillä karjalaisissa tansseissa tanssija voi luoda liikkeitä roolinsa tai tunnetilansa mukaan. Ripaskaa tanssitaan yleensä tilanteessa, jossa mies haluaa tehdä tanssitaidollaan tai viehätysvoimallaan vaikutuksen naiseen. Suomessa, eteläkarjalaisissa häissä soolotanssin perinne on paikoin elänyt 2000-luvulle asti.

Karjalaisessa ripaskassa ei jalkaa useinkaan heitetä korkealle slaavilaisten kansantanssijoiden tapaan. Liike on hillitympi ja ikään kuin hallitumpi, sillä tanssija pysyy melko matalalla ja nostaa lähinnä polvea, ei koko jalkaa. Venäläisessä perinteessä on ollut ammattimaisia miestanssijoita, jotka esiintyivät toreilla ja markkinoilla (vrt. sirkus). Tällöin pyrittiin näyttäviin temppuihin ja herättämään huomiota. Tätä ei kuitenkaan voi pitää kansantanssina, vaikka vaikutteita onkin siirtynyt etenkin karjalaiseen perinteeseen.

Ripaskan SM-kisoja on pidetty lähes vuosittain Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Kilpailussa on sarjoja eri-ikäisille.

  1. Anna-Kaisa Brenner, Tiina Jensen: Venäjä - kieltä, klassikoita ja kulttuuria 15.3.2016, päivitetty 4.5.2016. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 29.7.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]