Rikhard Lumberg

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rikhard "Riku" Lumberg (s. 1977) on suomalainen entinen nyrkkeilijä. Lappeenrantalaista Lauritsalan Terästä edustanut Lumberg saavutti urallaan neljä SM-kultaa 67 kg:n sarjassa vuosien 1997 ja 2002 välillä.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen Suomen mestaruutensa Lumberg voitti vuonna 1997, jolloin hän kukisti loppuottelussa Amin Asikaisen. Lumberg ja Asikainen olivat vastakkain SM-finaaleissa myös 1999 ja 2000, joista Lumberg oli parempi jälkimmäisessä.[1] Hän edusti Suomea EM-kilpailuissa vuosina 2000 ja 2002. Vuonna 2000 Lumberg sijoittui viidenneksi häviten toisen kierroksen ottelunsa lopulta mestaruuden voittaneelle Turkin Bülent Ulusoylle.[2] Kaksi vuotta myöhemmin Lumberg hävisi jo ensimmäisen ottelunsa.[3] Vuoden 2001 MM-kisoista hän joutui jäämään pois käsivamman takia.[4] Vuoden 2002 EM-kilpailuihin uransa lopettanut Lumberg muistetaan myös viimeisenä suomalaisnyrkkeilijänä, joka voitti vuonna 2011 ammattilaisuransa lopettaneen Amin Asikaisen.[5]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilu-uransa jälkeen Lumberg on toiminut muun muassa poliisina. Hän valmistui poliisiammattikorkeakoulusta vuonna 2005 ensimmäisenä romanitaustaisena henkilönä.[6] Nykyään Lumberg työskentelee asiantuntijana Ihmisoikeusliitossa.[7]

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • SM-kultaa (67kg): 1997, 2000, 2001, 2002

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. SM-mitalistit Suomen Nyrkkeilyliitto. Viitattu 27.7.2014.
  2. 33.European Championships - Tampere, Finland - May 13-21 2000 Amateur Boxing Results. Viitattu 27.7.2014.
  3. 34.European Championships - Perm, Russia - July 12-21 2002 Amateur Boxing Results. Viitattu 27.7.2014.
  4. Tolppola ja Lumberg sivussa MM-kisoista 31.5.2001. MTV3. Viitattu 27.7.2014.
  5. Aminin viimeinen kaataja ei ole kateellinen 21.1.2007. Ilta-Sanomat. Viitattu 27.7.2014.
  6. Paavilainen, Kaisa: "Kunnon koulutus on keino pärjätä elämässä" Poliisilehti 3/2006. Viitattu 27.7.2014.
  7. Yhteystiedot Ihmisoikeusliitto. Viitattu 27.7.2014.