Rico Suave

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rico Suave (Moises Arias) on kuvitteellinen hahmo Disney Channelin televisiosarjassa Hannah Montana. Hän omistaa pienen rantabaarin (Rico's Surf Shop), joka sijaitsee lähellä Stewartsien kotia. Rico on usein vuorovaikutuksessa Jacksonin kanssa hänen pomonaan huolimatta siitä, että Jackson on häntä monta vuotta vanhempi. Sarjan toisessa tuotantokaudessa Rico ilmestyy samaan kouluun kuin sarjan muut nuoret Miley Stewart, Lilly Truscott ja Oliver Oken. Rico on sarjan "arkkivihollinen".

Ricon ensimmäinen esiintyminen tapahtui ensimmäisen tuotantokauden viidennessä jaksossa "Bile-etiketti hakusessa" (It's My Party and I'll Lie if I Want To). Hän tekee yhteensä viisi esiintymistä ensimmäisellä tuotantokaudella. Hänen suosionsa kasvu johti siihen, että hänestä tehtiin yksi sarjan päähenkilöistä toisesta tuotantokaudesta alkaen. Yhteensä Rico on esiintynyt 58 jaksossa ja hän tekee myös lyhyen esiintymisen Hannah Montana -elokuvassa.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rico tulee varakkaasta latinolaisperheestä. Hänen miljonäärivanhempansa on mainittu sarjassa usein, mutta heitä ei ole koskaan nähty. Hänellä on sisko, veli nimeltä Mateo (Mateo Arias), serkku nimeltä Teresa ja australialainen/meksikolainen serkku lempinimeltään "Angus", jonka oikea nimi on Alejandro Nuñez Gonzales Uberto Sifuentes (Moises Arias).

Persoonallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rico on manipuloiva, ylimielinen ja hemmoteltu lapsi, jotkut sarjan henkilöt ovat kuvailleet häntä jopa "pahaksi". Hänen itsekeskeisyytensä johtaa hänet jatkuvasti etsimään keinoja, joilla voisi lisätä omia tulojaan vaikkakin muiden kustannuksella. Hänen iskulauseensa sisältää tervehdyksen, "Hey-O!", ja naurun ,"Mwah-ha-ha!", jonka hän tekee usein.

Rico on todella lahjakas akateemisesti. Hän hyppää pari luokkaa koulussa ja päätyy samalle luokalle kuin Miley, Lilly ja Oliver, vaikka hän on kaksi vuotta nuorempi. Opiskelu on hänelle helppoa, koska hänellä on valokuvamuisti. Hän on erityisen hyvä biologiassa ja matematiikassa.

Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.