Rick Wakeman

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rick Wakeman - Muotokuva (Augusto De Luca)

Richard Christopher Wakeman (s. 18. toukokuuta 1949, Perivale, Lontoo) on englantilainen kosketinsoittaja, joka muistetaan parhaiten Yesin jäsenenä. Wakeman on saanut klassisen pianokoulutuksen. Hän oli edelläkävijä, jonka ansiosta sähköiset kosketinsoittimet tulivat rock-yhtyeiden vakituisiksi instrumenteiksi. Nykyään hän juontaa omaa radio-ohjelmaansa Planet Rock -asemalla.

Wakeman on tehnyt Yesin lisäksi yhteistyötä ainakin seuraavien muusikoiden ja kokoonpanojen kanssa:

Wakeman on todennut David Bowien työskentelytavalla olleen häneen suuri vaikutus. Bowie korosti tehokasta studiotyöskentelyä ja siten valmistautumista ja harjoittelua ennen studiota, jonka tulisi olla vain viimeinen osa toteutuksessa. Tämä ajattelu tuli Wakemanilla ilmi Yesin Tales from Topographic Oceans - albumin nauhoitusten aikana, jotka yhtye aloitti heikosti valmistautuneena, mitä hän kritisoi jo tekoaikaan.[1]

Rick Wakemanin poika Oliver on myös kosketinsoittaja ja isänsä tavoin hän on ollut mukana Yes ja Strawbs -yhtyeissä.[2]

Sooloalbumeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Six Wives of Henry VIII (1973)
  • Journey to the Centre of the Earth (1974)
  • The Myths and Legends of King Arthur and the Knights of the Round Table (1975)
  • Lisztomania (1975)
  • No Earthly Connection (1976)
  • White Rock (1977)
  • Rhapsodies (1979)
  • 1984 (1981)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vox - lehti (engl.) Tammikuu 1994 Jurassic Prog lisälehti
  2. YLE Radio Suomi, Nuotin vieressä, 6. tammikuuta 2011, toim. Kalevi Pollari.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.