Rettigin tupakkatehdas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rettigin tupakkatehdas on tehdaskiinteistö ja entinen P. C. Rettig & Co:n tupakkatehdas Turussa, Hämeenkadun ja Nunnankadun kulmassa II kaupunginosassa. Useita rakennuksia yhdistävää vanhaa teollisuusaluetta kutsutaan joskus myös Rettigin kortteliksi.[1] Vuodesta 2022 rakennuksessa on toiminut Turun kaupungin Taiteen talo, jossa järjestetään esityksiä, näyttelyitä ja muita tapahtumia.[2]

Tehdasalue on rakentunut useassa vaiheessa 1800-luvulta 1920-luvulle.[3] Nelikerroksinen, Hämeenkadun puoleinen rakennus on rakennettu vuosina 1928–1929. Se edustaa 1920-luvun klassismia ja sen on suunnitellut Albert Richardtson.[4]

Tupakkatehtaana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tupakkatehdas aloitti toimintansa Pehr Cerelius Rettigin johtamana vuonna 1845. Tehdas valmisti aluksi piipputupakkaa, sikareita ja nuuskaa, joista piipputupakka oli selvästi kysytyintä. Savukkeiden valmistus alkoi vuonna 1856 aluksi käsin ja 1860-luvulta alkaen koneistamalla.[5] 1870-luvulta alkaen tehtaan toiminta laajeni nopeasti Fredric von Rettigin johtamana. Vuonna 1871 tehtaassa valmistettiin noin 2,5 miljoonaa savuketta, kun vuonna 1907 niitä valmistettiin jo lähemmäs 340 miljoonaa.[6]

Tupakan valmistus alueella lopetettiin vuonna 1960, kun Rettigin tupakanvalmistus siirtyi uuteen tehtaaseen lähemmäs Turun satamaa. Rettig Oy myi tupakanvalmistuksensa vuonna 1995 R. J. Reynolds -tupakkayhtiölle, joka lopetti tupakan valmistamisen Turussa vuonna 1999.[1]

Rakennuksen myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun kaupunki osti tehdarakennuksen yhdessä Rettigin palatsin kanssa heinäkuussa 1986; tuolloin tehtaan arvoksi laskettiin 35 miljoonaa markkaa. Kaupunki myi rakennuksen jo lokakuussa 1986 Åbo Akademin säätiölle,[7] ja vuosina 1986–2017 rakennuksessa järjestettiin vaihtelevasti ruotsinkielistä yläkoulu- ja lukio-opetusta sekä Åbo Akademin ja Yrkeshögskolan Novian opetusta.[8]

Turun kaupunki osti kiinteistön takaisin Åbo Akademin säätiöltä 12 miljoonalla eurolla joulukuussa 2021.[9] Rakennusta kunnostettiin ja se avattiin keväällä 2022 nimellä Taiteen talo. Talossa toimii eri alojen taiteilijoita siellä järjestetään monipuolisesti taiteeseen liittyviä tapahtumia, kuten näyttelyitä ja esityksiä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Turku on entinen tupakkakaupunki Turun Sanomat. 18.11.2003. Viitattu 19.2.2022.
  2. a b Taiteen talon kesän näyttelyt vievät matkalle aikakausiin ja tunteisiin Turku.fi. 16.6.2022. Viitattu 9.10.2022.
  3. Korttelit kertovat Hämeenkadun varren menneistä ajoista Turun Seutusanomat. 7.11.2019. Viitattu 19.2.2022.
  4. Hintsala, Kari: 1920-luvun klassismia Turussa Kaponieeri. 30.4.2021. Viitattu 19.2.2022.
  5. Per Cerelius Rettig. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  6. Fredric von Rettig. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  7. Åbo Akademi osti Rettigin vanhan tupakkatehtaan. Helsingin Sanomat, 31.10.1986. Lehti HS Aikakoneessa.
  8. Åbo Akademin säätiö myy Rettigin tupakkatehtaan Turun kaupungille Turun Seutusanomat. 15.12.2021. Viitattu 19.2.2022.
  9. Rettigin vanha tupakkatehdas siirtyy kaupungille 12 miljoonalla eurolla Yle Uutiset. 15.12.2021. Viitattu 19.2.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]