Reaalikoe
Reaalikoe on yksi ylioppilastutkinnossa järjestettävistä kokeista, jossa testataan reaaliaineiden osaamisen tasoa. Reaaliaineiksi luetaan kaikki muut lukion oppiaineet paitsi kielet ja matematiikka. Nykyisin reaalikokeen aineet ovat uskonto (joko evankelis-luterilainen tai ortodoksinen), elämänkatsomustieto, psykologia, filosofia, historia, yhteiskuntaoppi, fysiikka, kemia, biologia ja maantiede, sekä uusimpana tulokkaana vuodesta 2007 lähtien myös terveystieto.
Vuosina 1921–2005 ylioppilaskirjoituksiin kuului niin kutsuttu vanha reaalikoe, jossa kaikkien reaaliaineiden tietämys mitattiin samassa koetilanteessa. Kevään 2006 uudistuksessa reaalikoe muutettiin ainereaaliksi, jossa kirjoitetaan yhdessä kokeessa vain yksi reaaliaine. Uudistuksella pyrittiin vastaamaan kritiikkiin, jonka mukaan vanha reaalikoe ei ollut yksittäisen aineen osalta vaativuudeltaan ja laajuudeltaan samalla tasolla kuin esimerkiksi matematiikassa. Katsottiin, että vanha koe mittasi "lukeneisuussivistystä", jonka merkitystä nykyaikana on kyseenalaistettu: erityisesti monikulttuuristumisen ja Internetin myötä käsitteen merkitys on epämääräistynyt.[1] Toisaalta uutta koetta on niin ikään kritisoitu yleissivistyksen (laaja-alainen osaaminen) mittaamatta jäämisestä.[2]
Vanha reaalikoe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Reaalikoe on ollut osa ylioppilaskirjoituksia vuoden 1921 ylioppilastutkintoasetuksesta lähtien. Tuohon vuoteen asti ylioppilaskirjoituksiin olivat kuuluneet vain kielten ja matematiikan kokeet, tosin vielä 1920-luvullakin esim. mekaniikan tehtäviä oli myös matematiikan kokeessa[3].
Syksyyn 2005 asti käytössä oli niin kutsuttu vanha reaalikoe. Tällöin kaikkien reaaliaineiden tietämys testattiin yhdessä kokeessa. Alkujaan kysymyksiä oli viidestä aineesta tai aineryhmästä:
- uskonto,
- psykologia ja filosofia,
- historia ja yhteiskuntaoppi,
- fysiikka ja kemia sekä
- biologia ja maantiede.
Myöhemmin monen aineen aineryhmät hajotettiin historia ja yhteiskuntaoppi -ryhmää lukuun ottamatta: näin fysiikka ja kemia sekä biologia ja maantiede saivat täysin omat kysymyksensä, samoin kuin psykologia ja filosofia vuodesta 1996 alkaen[4].
Kaikkiaan kokeessa oli alkujaan noin 30, myöhemmin jopa yli 60 kysymystä, joista halutessaan sai aluksi vastata haluamaansa määrään tehtäviä (jopa kaikkiin), mutta vuonna 1932 vastausten määrä rajattiin kymmeneen, ja vuonna 1993 kahdeksaan[1][2]. Välillä oli voimassa myös ehto, että oli vastattava vähintään kolmeen eri aineeseen, mikä poistui 1993.[1] Kokelas valitsi vasta koetilanteessa, mihin ja minkä aineiden kysymyksiin vastaa. Ainoana rajoituksena oli, että uskontoa koskien piti etukäteen ilmoittaa, vastaako evankelisluterilaisen uskonnon, ortodoksisen uskonnon vai elämänkatsomustiedon kysymyksiin. Jokaisesta vastauksesta annettiin 0 – 6 pistettä. Poikkeuksena olivat kokeeseen vuonna 1965 lisätyt tavallista vaikeammat ns. jokerikysymykset, joita siitä lähtien oli aina yksi jokaisesta aineesta; niihin annetut vastaukset arvosteltiin asteikolla 0 – 9. Kokeessa sai myös vastata usean eri aineen tehtäviin, mikä käytännössä tarkoitti, että kokelaan valinnanmahdollisuudet olivat tällöin noin kymmenkertaiset ainereaaliin nähden. Tästä huolimatta monien reaaliaineiden osallistujien taso nousi merkittävästi uudistuksen myötä.
Uusi reaalikoe eli ainereaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aineiden jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uudessa reaalikokeessa kirjoitetaan vain yhden reaaliaineen koe reaalikoepäivää kohti. Ainereaaleja voi kirjoittaa korkeintaan kuusi. Reaalikoepäiviä on tutkintokertana kaksi, ja aineet on jaoteltu näille kahdelle päivälle. Jako perustuu todennäköisiin suosikkipareihin eri reaaliaineissa: esimerkiksi historian ja yhteiskuntaopin kokeet ovat eri päivinä, niin että molemmat on mahdollista kirjoittaa. Ensimmäisenä päivänä on psykologian, filosofian, historian, fysiikan ja biologian kokeet. Viikon päästä toisena ainereaalikoepäivänä on uskonnon, elämänkatsomustiedon, yhteiskuntaopin, terveystiedon, kemian ja maantieteen kokeet.
Pisteytys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ainereaalissa pisteytys ja tehtävien määrä vaihtelee. Tehtäviä ja vastauksia (tehtävien määrä/vastausten enimmäismäärä) on eri aineissa ylioppilastutkinnon sähköistymisen seurauksena seuraavasti: uskonto 9/5, elämänkatsomustieto 9/5, psykologia 9/5, filosofia 9/5, historia 9/5, yhteiskuntaoppi 9/5, fysiikka 11/7, kemia 11/7, biologia 11/7, maantiede 9/5 ja terveystieto 9/5. Tehtävät arvostellaan asteikolla pääsääntöisesti asteikolla 0–20 p, mutta luonnontieteissä asteikolla 0-15 p. Niin kutsutut jokeritehtävät (3 kappaletta/aine) asteikolla 0–30 p, luonnontieteissä 0-20 p. Kaikissa ainereaaleissa ensimmäinen kaikille pakollinen tehtävä arvostellaan asteikolla 0-20 p. Ainereaalin maksimipistemääräksi muodostuu täten 120 p. Jokaisessa aineessa on lisäksi oppiainerajat ylittäviä tehtäviä, joissa tarvitaan muidenkin aineiden tietoja täysien pisteiden saamiseksi. Näiden määrää ei ole ennakkoon määrätty ja kukin ainejaosto tekee päätökset kyseisten tehtävätyyppien osalta. Ylioppilastutkintolautakunnan ohjeissa (2023) kuitenkin määrätään, ettei oppiainerajat ylittävissä tehtävissä saa edellyttää toisen oppiaineen "yksityiskohtaisia tietoja eikä taitoja", mitä linjausta on pidetty tulkinnanvaraisena[5]. Ainerajat ylittävät tehtävät arvostelee alustavasti kyseisen kokeen ainetta opettava aineenopettaja. Lopullisen arvostelun tekee kyseisen aineen sensori. Ainerajat ylittäviä tehtäviä ei merkitä erikseen. Oppiainerajat ylittävät tehtävät otettiin reaalikokeen pysyväksi elementiksi keväästä 2023 alkaen, vaikkakin niitä oli esiintynyt jo aiemmin.[6]
Arvostelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Ylioppilastutkinnon arvostelu
Tehtävät arvostelee ensin lukion aineenopettaja, joka lähettää kokeet ylioppilaslautakunnan sensorille. Tämä tarkastaa kokeet vielä kerran ja tekee tarvittaessa muutoksia pisteytykseen. Arvosana tulee ylioppilaskokelaiden suhteellisesta pistejakaumasta (Gaussin käyrä), josta muodostetaan pisterajat. Huipputuloksia (laudatur) on vähän, vain 5% kaikista kokelaista. Vastaavasti keskitason arvosanoja (magna, cum laude, lubenter) tulee suhteellisen paljon. Jos tutkinnon pisteet jäävät alle approbaturin pisterajan, tutkinto on hylätty (improbatur). Kompensaation avulla opiskelija, joka on saanut yhdessä pakollisessa kokeessa hylätyn arvosanan, voi päästä ylioppilaaksi – tällöin muut, paremmat arvosanat kompensoivat tulosta.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c reaalikokeen kehitys blogs.helsinki.fi.
- ↑ a b Historia ja yhteiskuntaoppi reaalikokeessa 1921–1969 journal.fi. Viitattu 26.9.2022.
- ↑ Ks. matematiikka syksy 1928
- ↑ http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/yo/index Internetix-materiaali
- ↑ Miten opetussuunnitelman muutokset vaikuttavat ylioppilaskirjoituksiin siirtymäkaudella? Mafy.fi. Viitattu 7.6.2023.
- ↑ Lukiotutkija ei innostu oppiainerajat ylittävistä tehtävistä – viisi pakollista ainetta tuskin kynnyskysymys Etelä-Suomen Sanomat. 25.11.2018. Viitattu 7.6.2023.