Tämä on lupaava artikkeli.

Rantaleinikki

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rantaleinikki
Rantaleinikki kuvattuna Johann Georg Sturmin teoksessa Deutschlands Flora in Abbildungen (1796).
Rantaleinikki kuvattuna Johann Georg Sturmin teoksessa Deutschlands Flora in Abbildungen (1796).
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Suku: Leinikit Ranunculus
Laji: reptans
Kaksiosainen nimi

Ranunculus reptans
L.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Rantaleinikki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Rantaleinikki Commonsissa

Rantaleinikki (Ranunculus reptans, syn. R. flammula var. reptans, R. flammula ssp. reptans, R. flammula var. glacilis) on pienikokoinen rantojen ja matalan veden leinikkilaji.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Upoksissa kasvava rantaleinikki.

Rantaleinikki kasvaa 5–40 cm pitkäksi, mutta on hyvin matalakasvuinen, korkeintaan 6 cm korkea. Kasvi on lähes kalju ja niukkahaarainen. Varsi on rento ja usein kaikista nivelväleistä juurehtiva. Nivelvälit ovat selvästi kaarevia ja vihreitä, ensimmäisen nivelvälin ollessa 1–1,5 mm paksu. Lehtiruoti on 1–6 mm pitkä. Lehtilapa on tavallisesti 0,5–2 cm pitkä, muodoltaan vaihdellen suikeasta tasasoukkaan, ehytlaitainen ja tylppä. Varsinkin pohjoisessa ja upoksissa kasvavavilta yksilöiltä lehtilapa puuttuu usein. Keltaiset kukat ovat yksittäin. Ne ovat tavallisesti 5–10 mm leveitä ja niissä on kaksi kehäkiehkuraa. Sekä verho- että terälehtiä on viisi kappaletta. Verholehdet ovat siirottavia ja karisevia. Terälehdet ovat mesikuopallisia. Kukkaperä on suora, lyhyt ja uurteinen, kukkapohjus kalju tai karvainen. Suomessa rantaleinikki kukkii heinä-elokuussa, joskus myös toukokuussa. Hedelmistö koostuu 1,3–1,9 mm pitkistä pähkylöistä, joissa on pieni, 0,3–0,4 mm pitkä käyrä ota.[2][3]

Rantaleinikki muistuttaa hyvin paljon sen suurempikokoista lähisukulaista ojaleinikkiä (R. flammula). Aikaisemmin rantaleinikkiä pidettiinkin ojaleinikin yhtenä variaationa tai alalajina. Ranta- ja ojaleinikki myös risteytyvät helpposti keskenään kantalajien yhteisillä kasvupaikoilla.[4][5]

Rantaleinikistä on olemassa ainakin seitsemän eri variaatioita.[6]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantaleinikin levinneisyysalue on sirkumpolaarinen (napaa kiertävä). Euroopassa lajin päälevinneisyysalue kattaa Pohjois-Saksan ja -Puolan, Baltian, Valko-Venäjän, Pohjois-Venäjän, Fennoskandian ja Islannin. Erillisiä esiintymiä on muun muassa Alpeilla, Etelä- ja Keski-Saksassa, Ranskassa ja Isossa-Britanniassa. Rantaleinikin levinneisyysalue jatkuu yhteinäisenä Venäjällä Aasian puolelle läpi Keski- ja Etelä-Siperian aina Kiinan ja Japanin pohjoisrajoille. Pohjois-Amerikassa laji on levittäytynyt lähes koko Alaskaan, Keski- ja Etelä-Kanadaan ja Yhdysvaltain pohjois- ja länsiosiin.[4]

Suomessa rantaleinikki kuuluu alkuperäiseen kasvistoomme ja se on yleinen koko maassa.[5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantaleinikki kasvaa järvien, jokien ja vähäsuolaisten murtovesilahtien avoimilla, kovahkopohjaisilla ja kivisillä rannoilla lähellä vesirajaa.[5] Se voi kasvaa myös upoksissa lähes puolen metrin syvyyteen saakka.[4] Upoksissa ollessaan rantaleinikki kukkii harvoin.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maiz-Tome, L.: Ranunculus reptans IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.9.2016. (englanniksi)
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 75, 84.
  3. Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 186.
  4. a b c Arne Anderberg: Den virtuella floran: Strandranunkel (myös levinneisyyskartat) 2004–2011. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 20.12.2011. (ruotsiksi)
  5. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 84.
  6. Ranunculus reptans Global Biodiversity Information Facility. Viitattu 20.12.2011. (englanniksi)
  7. Oulun kasvit 2005, s. 24.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]