Pyykki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee vaatteiden pesemistä. Pyykiksi tai rajapyykiksi kutsutaan myös kiinteistön tai valtion rajat osoittavaa rakennelmaa.
Nykyajan pyykinpesua pesukoneen ja pyykkikorin avulla.

Pyykki eli pyykinpesu on vaatteiden, lakanoiden, pyyhkeiden ja muiden likaantuvien tekstiilien pesemistä kotitalouksissa ja laitoksissa.[1] Pestävät vaatteet eli pyykki pestään yleensä isompi erä kerrallaan. Kotioloissa käytettäviä pyykinpesutapoja ovat liotus, käsinpesu ja konepesu, kun taas kemiallinen pesu onnistuu vain alan yrityksissä. Kotona itse tehdyn pyykinpesun vaihtoehtoja ovat kerrostalojen pesutuvat, itsepalvelupesulat ja varsinaiset palvelupesulat, jotka hoitavat kaikki pyykinteon työvaiheet maksua vastaan.

Osa vaatehuoltoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toiminnallisesti ja asuntojen suunnittelun kannalta pyykinpesu on osa vaatehuoltoa, johon kuuluu monta vaihetta:[2]

Vaatehuoltoon voi liittyä myös tahranpoistoa ja vaatteiden korjausta, kuten irronneiden nappien ompelua. Jokainen yllä luetelluista vaiheista vaatii omat välineensä ja tilansa.[2]

Konepesu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Pesukone

Konepesussa valitaan pyykin laadun mukaan oikea pesuohjelma ja veden lämpötila, jolla kone pesee pyykin. Ohjelma voi olla esimerkiksi hienopesu, kirjopesu, valkopesu tai erittäin likaisen pyykin pesu. Pyykin määrän mukaan valitaan koko koneellinen tai puolikoneellinen pesu, myös pikapesu on mahdollinen. Oikea valinta säästää vettä ja pesuun tarvittavaa energiamäärää. Ennen pesun aloittamista lisätään sopiva määrä pyykinpesuainetta ja mahdollinen huuhteluaine. Konepesun päättyessä kone voi automaattisesti lingota pyykin, jonka jälkeen se voidaan asettaa kuivumaan tai rumpukuivata. Konepesu kestää noin tunnista puoleentoista, jona aikana henkilö voi keskittyä muihin tehtäviin.

Käsinpesu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsinpesu tapahtuu pyykinmäärästä riippuen käsienpesualtaassa tai saavissa.[3] Pesuastiaan lisätään sopivan lämmintä vettä ja pyykinpesuaine. Pyykki pestään käsivoimin jonka jälkeen se huuhdellaan kylmällä vedellä kahteen kertaan. Huuhtelussa voidaan käyttää huuhteluainetta, jonka tarkoituksena on pehmentää ja raikastaa pyykkiä. Huuhtelun jälkeen pyykistä puristellaan ylimääräinen vesi pois ja ripustetaan kuivumaan tai pannaan kuivausrumpuun. Kuivumisen jälkeen tekstiilit ovat valmiita käytettäviksi uudelleen, mutta ryppyiset vaatteet voidaan vielä halutessa silittää silitysraudalla ennen käyttöä.

Pesutulokseen vaikuttavia tekijöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesutulokseen vaikuttaa olennaisesti pesuveden kovuus ja puhtaus. Mitä kovempi vesi, sitä enemmän tarvitaan pesuainetta puhtaan pyykin saavuttamiseksi.[4] Suomessa vesijohtovesi on yleensä varsin pehmeää. Pintavesi tai ruosteinen vesi voi värjätä erityisesti valkoisen pyykin.

Oikeasta pesulämpötilasta syntyy ajoittain monenlaista keskustelua[5]. Vaatevalmistajien suositus on pitäytyä vaatteeseen merkityissä hoito-ohjeissa. Pesu kuluttaa vaatteita, ja usein pelkkä tuuletus voisi riittää. Mikrobien hävittämisessä korkeampi pesulämpötila on teoriassa matalaa parempi, mutta puhtaan pyykin bakteerimäärä moninkertaistuu kuitenkin heti kun siihen kosketaan käsin, eikä vaatteista ole vaaraa saada tartuntaa kuin isojen haavaumien tapauksessa. Esimerkiksi Japanissa pyykki pestään yhä valtaosin kylmällä vedellä ilman, että terveyshaittoja olisi havaittu.[6]

Pyykinpesun historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyykinpesua Jean-Baptiste Chardinin maalauksessa (noin 1735).

Perinteinen vaatteiden pesupaikka on läheisen vesistön rannassa tai kaivon äärellä. Ison pyykkimäärän liottaminen, keittäminen, lyöminen ja hankaaminen ja käsin tapahtuva huuhtelu on fyysisesti yhtä raskasta työtä kuin metsätyö tai kivenhakkuu, mutta useimmissa kulttuureissa naisten tehtävä.[7] Helpotusta työhön toi sosiaalisuus, sillä pyykinpesupaikat olivat yleensä monen talon tai koko naapuruston yhteisiä. Köyhissä maissa näkee yhä naisjoukkoja pesemässä ja kuivattamassa pyykkejään vesistöjen rannoilla.

Helsingissä alettiin 1800-luvun lopulla kiinnittää huomiota työläisnaisten ja herrasväen piikojen kurjiin pyykkioloihin etenkin talvisin, jolloin pyykit oli huuhdeltava avannossa viimaisessa pakkastuulessa. Kaavailtiin talvisin tyhjien uimahuoneiden käyttämistä pyykinhuuhtelusuojina, kunnes Helsingin kaupunki rakensi rannoille kymmenkunta huuhteluhuonetta. Maaliskuussa 1884 avattiin ensimmäinen koneistettu itsepalvelupesula, Theodor Höijerin piirtämä kaksikerroksinen kivitalo Pitkänsillan pieleen Kruununhaassa. Siellä pyykin saattoi jättää yöksi likoamaan lukittaviin altaisiin ja palata seuraavana päivänä pesemään pyykki Huber-yhtiön kylmällä ja kuumalla vesihanalla varustetussa pesualtaassa, joita oli 24. Huuhteluun käytettiin merivettä. Höyrykonekäyttöisen linkouksen jälkeen pyykin saattoi kuljettaa hissillä ylös kuivaushuoneeseen, jonka pyykkinarujen yhteydessä oli myös mankeli ja silitysvälineitä. Vähitellen alkoivat kaupungin rantavedet olla jätevesien laskun takia niin likaisia, ettei merivedessä voinut enää huuhdella pyykkejä. Yhdessä vesijohtoverkoston rakentamisen kanssa tämä osaltaan vauhditti rakennusten pohjakerroksiin sijoitettujen perustuvien pyykkitupien tuloa. [8].

Saippuasta synteettisiin pesuaineisiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veden pintajännitystä alentavaa, eläinrasvoista ja tuhkasta tehtyä saippuaa on käytetty jo ainakin pari tuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua. Synteettisiä pyykinpesuaineita alkoi tulla saippuapohjaisten tilalle vasta 1900-luvun alkupuolella. Samoihin aikoihin yleistyi pyykkilauta, jota vasten hankaamalla lika irtosi vaatteesta helpommin. 1920- ja 1930-luvuilla kehitettiin käsikäyttöisiä pesukoneen tapaisia, kuten pesumäntä purskuttelemaan vettä pyykin läpi entistä tehokkaammin[9]. Sähkökäyttöisiä pesukoneita alkoi tulla markkinoille toisen maailmansodan jälkeen, ensin niin sanottuja pulsaattorikoneita, joiden rummun sisäseinässä pulsaattoripyörä piti pyykin ja veden liikkeellä. Pulsaattorikoneen yläosassa oli mankelin kaltainen puristin, jonka telojen läpi kulkiessaan pyykki luovutti ison osan vedestään. Pian keksittiin erillinen vinhasti pyörivä linkousrumpu, jonka kuivausteho perustuu keskipakoisvoimaan. Pyörivään rumpuun perustuvat pesukoneet tulivat markkinoille seuraavaksi, ja pyykin mukaan valittavia automaattiohjelmia linkouksineen niihin alkoi tulla 1960-luvulla. Viime vuosikymmenien helpotuksia pyykinpesuun ovat kuivausrummut sekä pesun, huuhtelun, linkouksen ja kuivauksen yhdistävät kuivaavat pesukoneet.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirjan verkkoversio: pyykki. (Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja, 35.) Kotimaisten kielten keskus.
  2. a b ”RT 93-10950 Asuntosuunnittelu: Vaatehuolto”, Asuintilojen suunnittelu, s. 47. Rakennustieto, 2010. ISBN 978-951-682-951-0.
  3. Käsinpesu | Vaatteiden käsinpesu cleanipedia. Viitattu 16.3.2019.
  4. Mitä tarkoittaa veden kovuus? Serto. Viitattu 16.3.2019. (englanniksi)
  5. Esimerkki iltapäivälehdistön pelottelutyylistä, alkuperäislähteenä brittitabloidi: Pesetkö pyykkisi neljässäkympissä? Ei kannattaisi Iltalehti. 09.10.2013.
  6. Ziemann, Markus: Pyykinpesun oikeasta lämpötilasta tuli kinaa – Bakteerikammoiset haluavat pestä 60 asteessa yle.fi. 1.9.2017. Viitattu 11.4.2021.
  7. a b Huusko, Anna-Kaisa: Nyrkkipyykistä pyykkilautaan ja koneelliseen pesuun – näin pyykinpesun vallankumous helpotti kotitöitä Meillä kotona -sivusto, A-lehdet. 1.7.2020. Viitattu 11.4.2021.
  8. Laakkonen, Simo: ”Itämeren tyttären likaiset helmat”, Nokea ja pilvenhattaroita – Helsinkiläisten ympäristö 1900-luvun vaihteessa, s. 108–138. Helsingin kaupunginmuseo, Narinkka, 1999. Artikkelin teksti verkossa (viitattu 11.4.2021).
  9. Tauriainen, Sari: Kuukauden esine: Pesumäntä Kansallismuseo. Maaliskuu 2017. Viitattu 11.4.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä vaatetukseen, muotiin tai kauneudenhoitoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.