Python kisojen voitot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Python kisojen voitot
Πυθιονῖκαι
Alkuperäisteos
Kirjailija Aristoteles
Kieli muinaiskreikka (klassinen)
Genre historia
Julkaistu 300-luku eaa.
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Python kisojen voitot (m.kreik. Πυθιονῖκαι, Pythionikai)[1] oli Aristoteleen ja tämän veljenpojan Kallistheneen kirjoittama teos, joka kokosi nimensä mukaisesti luettelon Delfoin Python kisojen voittajista. Se on eräs esimerkki Aristoteleen suorittamista historiallisista tutkimuksista.[2]

Teos käsitti yhden kirjan. Se ei ole säilynyt nykyaikaan, mutta se tunnetaan muun muassa Diogenes Laertioksen maininnasta.[1] Lisäksi Delfoista on löydetty noin vuodelta 330 eaa. peräisin oleva piirtokirjoituskatkelma,[3] jonka mukaan luettelo kokosi yhteen tiedot kaikista niistä, jotka voittivat Python kisoissa sekä niistä, jotka järjestivät kisat alusta alkaen. Piirtokirjoitus kiittää Aristotelesta ja Kallisthenesta tästä työstä. Luettelo on todennäköisesti koottu noihin aikoihin, ja Aristoteles oli ilmeisesti kutsuttu tieteellisen maineensa ansiosta kokoamaan se. Luettelon kokoaminen vaati työparilta laajoja historiallisia tutkimuksia muun muassa henkilöiden ja tapahtumien oikeiden ajoitusten osalta. Tietoja kisojen voittajista säilytettiin Delfoin arkistoissa ja tästä aineistosta täytyi muodostaa oikea voittajien kronologia.[2]

Myöhemmin Aristoteleen ja Kallistheneen saama kiitos vedettiin takaisin, ja piirtokirjoituksen sisältänyt kivi rikottiin ja heitettiin kaivoon. Tämä johtui mahdollisesti Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen myös Delfoissa nousseesta Makedonian vastaisesta ilmapiiristä, josta Aristoteleskin sai kärsiä.[2]

Aristoteles kokosi myös Olympian kisojen voittajien luettelon, Olympian kisojen voitot (Olympionikai),[1] sekä kokosi historiallisia tietoja myös useisiin muihin teoksiinsa.[2] Kallisthenes puolestaan kirjoitti useita kirjoja Kreikan historiasta.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit V.26. Suomennos Marke Ahonen.
  2. a b c d Barnes, Jonathan: Aristotle: A Very Short Introduction, s. 11–12. Oxford University Press, 2001.
  3. Dittenberger, Wilhelm (toim.): Sylloge Inscriptionum Graecorum (=SIG) 275; Tod 187 s. 246–248. Englanninkielinen käännös teoksessa: Harding, Phillip: From the End of the Peloponnesian War to the Battle of Ipsus, s. 129. Translated Documents of Greece and Rome 2. Cambridge University Press, 1985. ISBN 0521299497. Teoksen verkkoversio.
  4. Lendering, Jona: Callisthenes of Olynthus Livius.org. Arkistoitu 14.5.2011. Viitattu 30.4.2012.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Christesen, Paul: ”The Aristotelian Pythionikai”, Olympic Victor Lists and Ancient Greek History, s. 374–381. Cambridge University Press, 2007. ISBN 9780511550966. Teoksen verkkoversio.