Puu-Nurmes

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirkkokadun koulu

Puu-Nurmes on hyvin säilynyt puutaloalue Nurmeksen kaupungissa Pohjois-Karjalassa. Puu-Nurmes on nykypäivänäkin asuttu, elävä ja hyvinhoidettu asuinalue kaupungin keskustassa. Pääosa rakennuskannasta on peruskorjattu.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puu-Nurmeksen aika alkoi vuoden 1876 jälkeen, Aleksanteri II aikaan, kun Nurmes oli perustettu kauppalaksi. Kauppala rakennettiin kahden järven Nurmesjärven ja Pielisen Vinkerlahden väliselle harjulle, jolla ei ollut aikaisempaa asutusta. Asemakaava oli ns. empirekaava, jonka suunnitteli Julius Basilier. Asemakaavan vahvisti Venäjän tsaari 1897. Palontorjunnan takia kadut suunniteltiin leveiksi, ja katujen varsille istutettiin paljon koivuja. Siksi Nurmes tunnetaan ”koivujen kaupunkina”. Pääosa vanhan kaupungin ydinosan rakennuskannasta on 1880-luvun ja 1930-luvun väliseltä ajalta. Talot ovat hirsirakenteisia ja vuorattu laudoilla ulkopuolelta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nurmeksen kaupunki - Kultuuritoimi: Puu-Nurmes. Ikkuna elämään ja menneeseen aikaan.
  • Nurmeksen kaupungin kulttuurityö. Puu-Nurmes. 1994
  • Suomen Matkailuliitto. Suomen Matkailuopas. 1995.