Profumo-skandaali

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Profumo-skandaali (engl. Profumo affair) oli Britanniassa vuonna 1963 paljastunut vakoilua ja seksiä yhdistänyt tapaus, joka johti Harold Macmillanin konservatiivihallituksen eroon. Vuoden 1964 vaaleissa konservatiivit kärsivät tappion ja työväenpuolue voitti vaalit.[1] Skandaali alkoi siitä, kun sotaministeri John Profumo alkoi tavata erästä Sohossa työskennellyttä kabareeklubin topless-tarjoilijaa, 19-vuotiasta Christine Keeleria.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valokuvamallinalähde? työskennellyt Chrstine Keeler oli ollut tarjoilijana Baker Streetillä olevassa ravintolassa. Hän oli siellä tavannut Maureen O’Connor -nimisen tytön, joka oli töissä Murry-nimisellä kabareeklubilla Sohossa. O'Connor esitteli Keelerin klubin omistajalle Percy Murraylle, joka palkkasi Keelerin topless-tarjoilijaksi klubille.

Samanikäinen klubilla työskennellyt Mandy Rice-Davies oli esitellyt Keelerille[2] Stephen Wardin, lontoolaisen osteopaatin ja taidekeräilijän, jolla oli työnsä kautta hyviä kontakteja Britannian eliittiin[2]. Ward ja Keeler muuttivat pian yhteen, ja Ward tutustutti Keelerin seurapiirielämään.

Christine Keeler ja John Profumo olivat tavanneet toisensa ensimmäisen kerran varakreivi William Astorin juhlilla tämän kartanossa Clivedenissä Lontoon itäpuolella Buckinghamshiressä. Ward oli esitelly Keelerin Profumolle.[2]

Muutama päivä Clivedenin juhlien jälkeen Profumo aloitti Keelerin kanssa seksisuhteen.[2]

Keeler oli tavannut Wardin kautta myös Neuvostoliiton Lontoon-suurlähetystön laivastoattašean, komentajakapteeni Jevgeni Ivanovin, joka myöhemmin paljastui KGB:n vakoojaksi.[2]. Keeler, Ward ja Ivanov olivat myös tavanneet toisensa useasti varakreivi Astorin kartanossa Clivedenissä[2].

Skandaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keelerin kertomuksista ja turvallisuuspalvelun selvityksistä ilmeni, että Profumo ja Ivanov olivat vierailleet samoina päivinä lyhyin väliajoin Keelerin luona. Saatiin myös selville, että Ivanov oli antanut Keelerin tehtäväksi hankkia ministeriltä yksityiskohtaisia tietoja Naton suunnitelmista Länsi-Saksan ydinaseistamiseksi. Sotaministerin ja Neuvostoliiton sotilasattašean suhde saman naisen kanssa oli kylmän sodan kuumimpina vuosina liikaa.[1][2] On arveltu, että KGB tilasi Keelerin houkuttelemaan Profumon ansaan. Tätä tekniikkaa sanotaan ”hunajapurkiksi”.

Profumon eron 5. kesäkuuta 1963 sinetöi se, että hän valehteli parlamentille vakuuttaessaan, että suhde ei ollut intiimi.[3][2]

Ministerieron jälkeen Keeler julkaisi News of the World -lehdessä muistelmansa, jotka sisälsivät Profumon lähettämän rakkauskirjeen ja kertomuksia intiimeistä kohtaamisista. Julkisuuteen tuli myös, että turvallisuuspoliisi oli informoinut pääministeri Macmillania turvallisuusriskistä ministerin ja Keelerin sekä Keelerin ja Ivanovin tapaamisissa.[3]

Scotland Yardin tutkimuksista ilmeni, että Keeler kuului noin 200 ilotyttöä käsittäneeseen puhelintyttöverkostoon. Sen asiakkaista poliisin tiedossa oli noin 600 miestä. Tutkimuksissa selvisi, että Stephen Ward oli esitellyt 48-vuotiaan Profumon 19-vuotiaalle Keelerille.

Ward sai syytteen parituksesta, mutta ennen tuomiota hän teki itsemurhan ottamalla yliannostuksen unilääkkeillä[2]. Keeleriä ei voitu osoittaa vakoilijaksi, ja hän sai vajaan vuoden vankeustuomion. Ministeri Profumoa ei syytetty mistään. Skandaalin uuvuttama pääministeri Macmillan erosi[2] lokakuussa 1963 ja hänen seuraajakseen tuli Alec Douglas-Home.

Lopputulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jevgeni Ivanov (1926–1994) kutsuttiin takaisin Moskovaan. Hän julkaisi myöhemmin muistelmateoksen nimeltä The Naked Spy (1993), jossa hän kertoo skandaalista sekä elämästään diplomaattina Lontoossa 1960-luvun alussa.[2] John Profumo antautui skandaalin jälkeen hyväntekeväisyystyöhön ja saavutti siinä tuloksia ja suurta arvostusta[2]. Profumo kuoli vuonna 2006[2].

Christine Keeler esiintyi vuonna 1988 Channel 4:n After Dark -nimisessä televisio-ohjelmassa, jossa hän keskusteli Profumo-skandaalista median edustajien kanssa.[4] Keeler vietti eläkepäiviään Etelä-Lontoossa,[5] jossa kuoli vuonna 2017.[6]

Profumo-skandaalin dramatisointeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapaus on dramatisoitu useaan kertaan sekä näyttämölle että elokuvaksi. Vuoden 1989 elokuvassa Skandaali Profumoa esittää Ian McKellen ja Wardia John Hurt, ja asiaa katsotaan paljolti Profumon perheen näkökulmasta. Hugh Whitemoren näytelmässä A Letter of Resignation 1997 seurataan Macmillanin aseman heikentymistä skandaalin paisuessa.[7] Uusin dramatisointi on Andrew Lloyd Webberin musikaali Stephen Ward, joka tuli ensi-iltaan Lontoossa loppuvuonna 2013.[8] Tapausta sivutaan myös Netflixin tuottaman The Crown-TV-sarjan toisella tuotantokaudella.[9]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b John Profumo. HS Muistot. Viitattu 10.9.2014.
  2. a b c d e f g h i j k l m The Profumo Affair BBC Witness. BBC. Viitattu 8.10.2014.
  3. a b Puhelintyttö ravisteli brittihallitusta. Veli Junttila, kolumni. Turun Sanomat. Viitattu 10.9.2014.
  4. After Dark - Open to Exposure? (Harvey Proctor and "Open To Exposure?") After Dark Channal 4. Youtube. Viitattu 8.10.2014.
  5. Former model Christine Keeler, 71, is unrecognisable as she pulls shopping trolley 50 years after Profumo affair Daily Mail News. Dialy Mail. Viitattu 8.10.2014.
  6. Caroline Davies: Christine Keeler, former model at heart of Profumo affair, dies at 75 (englanniksi) The Guardian 5.12.2017. Viitattu 6.12.2017.
  7. Nicholas De Jongh: A Letter Of Resignation The Evening Standard. 17.10.1997. Viitattu 10.9.2014.
  8. Charles Spencer: Stephen Ward, review The Daily Telegraph. 4.12.2013. Viitattu 10.9.2014.
  9. Jordan Lauf: What Was The Profumo Affair? Bustle. 8.12.2017. Viitattu 28.8.2019.