Porrastettu ensihoitojärjestelmä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Porrastettu ensihoitojärjestelmä on ihmisten äkillisten terveydentilan häiriöiden hoitoon tarkoitettu palveluverkosto. Järjestelmän ideana on viedä kulloinkin tarvittavan tasoinen tutkimus ja hoito potilaan luo, sairastumis- tai loukkaantumispaikalle. Hoitoketju alkaa jo hätäkeskuksessa, jossa arvioidaan sairastumisen tai vammautumisen aiheuttama riski potilaalle ja hälytetään sen perusteella oikea(t) yksiköt potilaan luo. Ensihoitohenkilöstön suorittamien tutkimusten ja mahdollisesti annetun hoidon vaikutuksen jälkeen tehdään arvio, tarvitseeko potilas lisätutkimuksia ja -hoitoa hoitolaitoksessa. Tarvittaessa potilas ohjataan tarkoituksenmukaiseen hoitolaitokseen, tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkoituksenmukainen voi olla esimerkiksi oma auto, taksi tai sitten ensihoitoyksiköllä valvottuna ja/tai hoidettuna suoritettu siirtyminen jatkohoitopaikkaan. Jatkohoitopaikassa ensihoito täydennetään ja siirrytään hoitolaitoksessa toteutettavaan akuuttihoitovaiheeseen.

Suomessa porrasteinen ensihoitojärjestelmä on kokonaisuudessaan järjestetty kuusiportaisen mallin kautta. Järjestelmään kuuluu:

Kullakin tasolla on oma tärkeä tehtävänsä osana portaittaista ensihoitojärjestelmää. Eri tasoilla työskenteleville henkilöille myönnetään toimenpideluvat henkilökohtaisesti pohjakoulutuksen ja määräajoin suoritettavan tasokokeen perusteella. Korkeammalle tasolle hyväksytty voi työskennellä alemman tason yksikössä, mutta pääsääntöisesti esimerkiksi perustasolle hyväksytty ei voi työskennellä hoitotasolla.

Hätäkeskuksen suorittaman ensihoidon riskinarvion perusteella potilaan luo voi lähteä perus- tai hoitotason yksikkö yksinään tai korkeariskisemmissä tehtävissä useita eri tasoisia yksiköitä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.